Auraus

Vituttaa tuo lumien auraus traktorilla. Itse menen onneksi kesän lopulla opiskelemaan ettei jaksa tällästä paskaa enää sietää yötäpäivää. Marraskuusta lähtien on paiskottu menemään 24/7 tuolla ulkona, vaikka ei olisi satanut lunta. Aina pomo keksii jtn v-mäistä yötyötä jolloin painetaan niitä 12-16 tuntisia työpäivistä aamuyöstä iltaan. Miksi en mennyt aikasemmin koulun penkille, oi miksi. Noh, iteppä tein valinnan, vielä 19-vuotiaana. Ei jaksaisi palaa loppuun vielä näin nuorena. Mitä voit sanoa pomolle joka keksii aina jtn sentin räntäkerroksen auraamista ja ym muuta shaissea...? Ja pientä lomaa ei saa, lomat pitää sanella työn mukaan ja olla 24/7 valmius lähtee ulos. Nyt oltu viikonloputkin töissä eikä loppua näy...
51489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lomaa työntantajan ei ole pakko antaa, jos teidän työtilanne on tämä kuin nyt on, eli lunta riittää. Ylitöiden määrästä on kuitenkin olemassa laki, paljonko niitä saa teettää. Ei kenelläkään saa olla jatkuvasti 12-16 tuntisia työpäiviä, eihän sellaista kukaan jaksa sairastumatta. Ylitöistä saa kieltäytyä. Niitä ei ole pakko tehdä.

On esimiehen asia rekrytoida riittävästi tekijöitä, jos on noin paljon töitä. Jos tuntuu, että et tosiaan jaksa, niin hae sairaslomaa. Väsynyt auraaja on suuri riski liikenteessä, joten ei ehkä ole hyvä mennä kovin väsyneenä auran rattiin. Sairaslomaakaan ei ole työnantajan aivan pakko hyväksyä, mutta käytännössä ani harvoin tapahtuu että ei hyväksyisi, jos on lääkärintodistus.

Äänestä
  • teette mun mielestäni arvokasta työtä kun auraatte katuja puhtaaksi ihmisten ja autojen tieltä. mitä tapahtuisikaan jos menisitte lakkoon eikä kukaan hoitaisi lumia pois teiltä?kaikkihan olisi sen jälkeen yhtä kaaosta eikä kukaan pääsisi minnekään. jaksamisia, ei sitä lunta enää hirveesti tuu

    Äänestä

Onko tuo hml seudun auraaja

Äänestä

Puhekieli sama

Äänestä

Asenne. Täällä maalla on kyllä kova kiire auraajalla . Ja kyllä jälki on myös , ei voida kääntää auran siipeä, kun tien liittymät tukitaan 80sm korkeat ja 3m leveät vallit. Onko ihan noin sallittua. Tulimme autolla ja tää hurjapää auraaja oli törmätä taksiin. Ajaja oli kauhussaan. Käski ilmoittaa poliisille. Tuollainen kaahaaja. No tietäähän sen kun on juuriltaan Renkosta. Eikös ne joskus tippunut siinä kohtaa kärryiltä. Leikki sikseen. VAROVAISUUTTA JA MYÖS VASTUUTA, KOSKEE MYÖS AURAAJIA. Näin Hämeenlinna seudulla

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väsyttää... kirjoitti:

Vituttaa tuo lumien auraus traktorilla. Itse menen onneksi kesän lopulla opiskelemaan ettei jaksa tällästä paskaa enää sietää yötäpäivää. Marraskuusta lähtien on paiskottu menemään 24/7 tuolla ulkona, vaikka ei olisi satanut lunta. Aina pomo keksii jtn v-mäistä yötyötä jolloin painetaan niitä 12-16 tuntisia työpäivistä aamuyöstä iltaan. Miksi en mennyt aikasemmin koulun penkille, oi miksi. Noh, iteppä tein valinnan, vielä 19-vuotiaana. Ei jaksaisi palaa loppuun vielä näin nuorena. Mitä voit sanoa pomolle joka keksii aina jtn sentin räntäkerroksen auraamista ja ym muuta shaissea...? Ja pientä lomaa ei saa, lomat pitää sanella työn mukaan ja olla 24/7 valmius lähtee ulos. Nyt oltu viikonloputkin töissä eikä loppua näy...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu