Jouduin sivusta seuraamaan kun nuorelle (n. 20-v.) tytölle lauottiin päin naamaa, että "väistä nyt läski". Koulussa nimittäin, ja tämä tyttö on kaverini ja välillä jutellaan kaikenlaista. Mielestäni hän on erittäin hoikka, ellei laihakin. Myöhemmin sain tietää että hän olisi 168 senttinen ja painaa 49 kiloa!!! Herttileijaa, eihän noilla luvuilla edes voi olla läski.
Julmaa joskus tämä koulumaailma. Ja kaverini kyllä selkeästi loukkaantui tuosta. :/ Ja olen nykyään myös huomaavinani jotakin outoa tytön käytöksessä varsinkin silloin kun ollaan yhdessä syömässä: hän ronkkii ruokaansa ja syö minimaalisen vähän.
Vaikka yritinkin ja pari muuta kaveriamme myös, sanoa että älä välitä tuollaisista idiooteista, niin ilmeisesti tyttö on ottanut kommentin itseensä. :(
Joskus pistää kyllä kovasti mietityttämään joidenkin ihmisten julmuus ja sokeus. En nyt tarkoita että ns. oikeasti lihavia pitäisi haukkua, ei todellakaan, mutta turha on joidenkin miettiä miksi on syömishäiriöitä ja itsetunto-ongelmia kun jatkuvasti joku joutuu kuulemaan tuollaista.
Nyt kysynkin, että mitä kannattaisi tehdä, että tyttö unohtaisi läski-kommentit ja lopettaisi ruoalla leikkimisen kun siihen ei todellakaan ole minkäänlaista tarvetta, päin vastoin!
Joidenkin ihmisten pitäisi opetella käyttäytymään.

Vastaukset 7
Vanhimmat
kukaan syömishäiriötä yhdestä kommentista saa. Voi olla ettei tyttö viitsi syödä kunnolla koulussa, koska luulee teidän pitävän hääntä läskinä.
"kukaan syömishäiriötä yhdestä kommentista saa. Voi olla ettei tyttö viitsi syödä kunnolla koulussa, koska luulee teidän pitävän hääntä läskinä."
Vastasitko esitettyyn kysymykseen ja kommentoitko sitä mistä aloittaja sai aiheen kirjoitukseensa.
Et, vaan mielestäsi siis (tuttuun häirikkö tapaan) ihmisille saa ilman aihetta huudella mitä huvittaa koska oma ymmärrys ei riitä pidemmälle.
"Nyt kysynkin, että mitä kannattaisi tehdä, että tyttö unohtaisi läski-kommentit ja lopettaisi ruoalla leikkimisen kun siihen ei todellakaan ole minkäänlaista tarvetta, päin vastoin!"
Olisi mielenkiintoista tietää minkälainen tyyppi "väistä läsli" kommentin antoi. Veikkaisin että kyseessä on häiriköitä vastaava sorrettu, vailla itsetuntoa oleva täysin epävarma yksilö.
Ystävälläsi on varmaan peili kotona. Vilkaisu peiliin pitäisi riittää selvittämään totuuden mutta valitettavasti jotkut voivat saada piempiaikaisen "vaurion" ajattelemattomien typerysten lausunnoista.
Nuoret miehet eivät varsinkaan kovin paljoa mieti mitä suustaan laukovat. Itsekin sain kuulla olevani läski yhdeltä pojalta lukion alussa ja loppupeleissä tuo olikin hänestä vain hauska vitsi ja lopulta yritti sitten iskeä ja ilmaista epätoivoisesti kiinnostustaan. Itseä ei vaan kiinnostanut, koska oikeasti vetaisin herneet nenään. Mut miehet (joskus naisetkin) ei tajua että joillakin herkemmillä ihmisillä tuo saattaa oikeasti laukaista vaikka anoreksian tommonen läskiksi haukkuminen.
Mutta ittensä pitää vaan kovettaa. Olen ollut läskimpi ja alipainoinenkin elämäni aikana. Alipainoisena sitä sai kuulla että ei syö (söin kyllä, olin vain tuolloin hyvin masentunut, mutta ihmiset näkee vaan ulkokuoren) ja lievästi ylipainoisena olen saanut kuulla keskellä päivää isosta perseestäni kuinka "oho tolla muijalla on kyllä iso perse". Joko tuosta vetaisee herneet nenään tai haistattaa oikeasti noille haukkujille. Minä ainakin voin vilpittömästi sanoa etten ole ketään ulkonäön perusteella ruvennut haukkumaan päin naamaa. Tyhmyyttähän tuollaiset ihmiset vain esittävät itsestään kun ovat noin loukkaavia. Meillä on melko seksistinen yhteiskunta ja ihmisiä valitaan ulkonäön perusteella töihinkin. Semmosta se vaan on. Ihan perseestä, mutta valitettavasti tuntuu että jotkut miehet (ja jälleen kerran en yleistä, toki naisetkin) luulevat että toisen yksityisyyttä voi loukata sen takia että hän on lihava ja kokevat jonkinasteista velvollisuutta ilmoittaa ihmiselle että hän on läski. Mut tuollaisista ei saa loukkaantua, pahaahan tuommoinen tekee, mutta nokka pystyyn vaan ja toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tuommoiset tyhmät herjat.
D 2:nen !
Sokeritautiset haukkuu jokaista kun sokerit hyppii vintillä ?
" veijo " häiriköi joka palstalla joten liputtakaa se sokeri-pelle ulos omista keskusteluistanne !
Ottako päähän kun sivulle ilmestyy asiaakin sinunlaistesi häiriköiden kitinän sijaan?
niistä keskusteluista joissa on noin kamalaa olla.
Yks inisijä vähemmän.