Äärivasemmistolaista väkivaltaa löytyy

Viime päivinä uutisoitujen nettiuhkausten keskustelun tiimellyksessä eräs eräällä foorumilla jo huomauttikin sanoista TEKOIHIN siirtyneestä ääriVASEMMISTOLAISESTA väkivallasta. Joku monikultturisti siellä kysyi, että missä sellaista muka on Suomessa. Tässä vastausta hänenlaisilleen.

Missäkö on sellaista Suomessa? No, ei vielä ihan toistaiseksi ole ollut, mutta kaiken todennäköisyyden mukaan kohta on.

Nimittäin, Ruotsissa toimii jo merkittävä (Kuulemma Ruotsin turvallisuuspoliisin selvityksen mukaan ainakin tuhat henkeä, josta muutamakymmen porukan "aivot") ns. antifasisteiksi itseään kutsuva porukka (He esiintyvät usean eri ryhmän nimellä, mutta tuo on "kattonimi"), joka on jo kauan sitten ryhtynyt sanoista TEKOIHIN, joista Suomen lehdistö ilmeisesti mieluummin hissuttelee tai on kokonaan vaiti.

Pari tuoretta esimerkkiä:

*Palautuspäätöksen antanutta tuomaria uhkailtiin suoraan.

*Ruotsidemokraatit on Ruotsissa puolue, joka on sitä mieltä, että ei se maahanmuutto ole pelkästään "suunnaton rikkaus ja voimavara". Kyseessä on täysin laillinen puolue, joka mitä ilmeisemmin nousee syksyllä Ruotsin valtiopäiville. Puolueen lehdistöpäällikkö oli Martin Kinnunen, mutta ei ole enää. Miksikö? Hän ei uskalla, sillä kesällä hän palasi naisystävänsä kanssa ravintolasta, mutta kotimatkalla Antifa-ryhmä karkasi heidän kimppuunsa ja pahoinpiteli heidät. Pääpahoinpitelijät (kolme naista) saatiin paikalta kiinni, mutta suurin osa isosta porukasta pääsi pakoon. Kiinni saatujen puhelimista selvisi, että kyseessä oli Antifasisti-porukka, joka oli nimenomaan koottu jahtaamaan kaupungilta joku tällainen "poliittisesti epämiellyttävä" henkilö. Tekijät saivat tuomion, vaikka he toki kiistivät, mutta valvontakamerakuva pahoinpitely-tapahtumasta kertoi "vähän" toista mitä syytetyt selittelivät. Tämä lehdistöpäällikön naisystävä on ainakin kerran ennenkin joutunut vastaavan terrorityön kohteeksi. Neljä naamioitunutta miestä tunkeutui hänen asuntoonsa ja sitoi hänet, mutta he eivät sillä kertaa tehneet väkivaltaa. Nyt tämä uusi päällekarkaus vei tämän parin (Ruotsidemokraattien lehdistöpäällikkö ja hänen naisystävänsä) hermot, ja siksi Kinnunen joutui lopettamaan työnsä.

*Lisääkin löytyisi esimerkkejä tämän koplan terroritöistä, ja Ruotsidemokraattien edustaja sanoi, että tämän terroristiporukan toiminta selvästi haittaa heidän ehdokashakuaan (syksyn valtiopäivävaaleihin), sillä ehdokkaat joutuvat pelkäämään terveytensä ja jopa henkensä puolesta. Ruotsidemokraatit on ennusteiden mukaan ensimmäistä kertaa ylittämässä valtiopäivien neljän prosentin äänikynnyksen, ja arvattavasti se saa antifasistiterroristit erittäin vihaisiksi ja toimeliaiksi vaalien lähestyessä.

On hyvin luultavaa, että tämä punaviherterrori rantautuu ennenpitkää myös Suomeen. Äkkiäkös nuo terroristit sieltä Ruotsistakin autolautalla tänne Suomeen löytävät. Täytyy sanoa, että jos ensi vaaleissa Halla-aho käy kampanjaa, hänellä on täysi syy ja oikeus vaatia poliisilta erikoisvartiointia.
3156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minä äänestäisin Halla-ahoa, ja onhan minulla ulkomaalainen vaimo, joka on asioista samaa mieltä. Ei maahanmuutto ole haitaksi, vaan öaiton maahanmuutto ja hallitsematon pakolaistulva. Thorsille kenkää ja heti. Halla-aho tilalle.

Äänestä

Massapostitus on kiellettyä suomi24:n säännöissä. Ilmeisesti se ei kuitenkaan koske noita oikeistopellejä.

Äänestä
  • oikeesti nuo itseään muka "anti-fasisteiksi" kutsuvat pellet ovat itse paljon pahempia fasisteja kuin nahkapäät konsanaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosiasiat esiin nyt! kirjoitti:

Viime päivinä uutisoitujen nettiuhkausten keskustelun tiimellyksessä eräs eräällä foorumilla jo huomauttikin sanoista TEKOIHIN siirtyneestä ääriVASEMMISTOLAISESTA väkivallasta. Joku monikultturisti siellä kysyi, että missä sellaista muka on Suomessa. Tässä vastausta hänenlaisilleen.

Missäkö on sellaista Suomessa? No, ei vielä ihan toistaiseksi ole ollut, mutta kaiken todennäköisyyden mukaan kohta on.

Nimittäin, Ruotsissa toimii jo merkittävä (Kuulemma Ruotsin turvallisuuspoliisin selvityksen mukaan ainakin tuhat henkeä, josta muutamakymmen porukan "aivot") ns. antifasisteiksi itseään kutsuva porukka (He esiintyvät usean eri ryhmän nimellä, mutta tuo on "kattonimi"), joka on jo kauan sitten ryhtynyt sanoista TEKOIHIN, joista Suomen lehdistö ilmeisesti mieluummin hissuttelee tai on kokonaan vaiti.

Pari tuoretta esimerkkiä:

*Palautuspäätöksen antanutta tuomaria uhkailtiin suoraan.

*Ruotsidemokraatit on Ruotsissa puolue, joka on sitä mieltä, että ei se maahanmuutto ole pelkästään "suunnaton rikkaus ja voimavara". Kyseessä on täysin laillinen puolue, joka mitä ilmeisemmin nousee syksyllä Ruotsin valtiopäiville. Puolueen lehdistöpäällikkö oli Martin Kinnunen, mutta ei ole enää. Miksikö? Hän ei uskalla, sillä kesällä hän palasi naisystävänsä kanssa ravintolasta, mutta kotimatkalla Antifa-ryhmä karkasi heidän kimppuunsa ja pahoinpiteli heidät. Pääpahoinpitelijät (kolme naista) saatiin paikalta kiinni, mutta suurin osa isosta porukasta pääsi pakoon. Kiinni saatujen puhelimista selvisi, että kyseessä oli Antifasisti-porukka, joka oli nimenomaan koottu jahtaamaan kaupungilta joku tällainen "poliittisesti epämiellyttävä" henkilö. Tekijät saivat tuomion, vaikka he toki kiistivät, mutta valvontakamerakuva pahoinpitely-tapahtumasta kertoi "vähän" toista mitä syytetyt selittelivät. Tämä lehdistöpäällikön naisystävä on ainakin kerran ennenkin joutunut vastaavan terrorityön kohteeksi. Neljä naamioitunutta miestä tunkeutui hänen asuntoonsa ja sitoi hänet, mutta he eivät sillä kertaa tehneet väkivaltaa. Nyt tämä uusi päällekarkaus vei tämän parin (Ruotsidemokraattien lehdistöpäällikkö ja hänen naisystävänsä) hermot, ja siksi Kinnunen joutui lopettamaan työnsä.

*Lisääkin löytyisi esimerkkejä tämän koplan terroritöistä, ja Ruotsidemokraattien edustaja sanoi, että tämän terroristiporukan toiminta selvästi haittaa heidän ehdokashakuaan (syksyn valtiopäivävaaleihin), sillä ehdokkaat joutuvat pelkäämään terveytensä ja jopa henkensä puolesta. Ruotsidemokraatit on ennusteiden mukaan ensimmäistä kertaa ylittämässä valtiopäivien neljän prosentin äänikynnyksen, ja arvattavasti se saa antifasistiterroristit erittäin vihaisiksi ja toimeliaiksi vaalien lähestyessä.

On hyvin luultavaa, että tämä punaviherterrori rantautuu ennenpitkää myös Suomeen. Äkkiäkös nuo terroristit sieltä Ruotsistakin autolautalla tänne Suomeen löytävät. Täytyy sanoa, että jos ensi vaaleissa Halla-aho käy kampanjaa, hänellä on täysi syy ja oikeus vaatia poliisilta erikoisvartiointia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu