Aina sattuu, jos toinen jättää. Sattuu kun molemmat päättävät erota. Sattuu silloinkin, kun ei erota, vaikka pitäisi. Meitä ihmisinä määrittelee laajasti se, miten me käsittelemme hylätyksi tulemisen tunteet. Miten hylkäys kumpuaa jostain syvältä lapsuudesta, ensimmäisistä eron tunteista niistä ihmisistä, joihin olimme riippuvaisia. Vaikeinta on luopua siitä hyvästä tunteesta minkä riippuvaisuus aiheuttaa. Toinen on usein vain kanava, johon tämä tunne on hyvä siirtää. Se oikeuttaa meille sen mikä missään muussa tilanteessa ei olisi meistä oikein.
Onko se rakkautta, että repii jonkun, jota on rakastanut, koska kohtaa hylätyksi tulemisen tunteen? Mihin on kaikonnut oman ihmisyyden kasvun paikat, kun jättämistä ei pysty kohtaamaan vahvemmin. Vaikka käytöksen rikkaruohot olisivat tyystin kadonneet muusta elämästä niin tässä kohtaa saa syyttää toista. Tuhota kaiken hylätyn roolissa. Vaikka luopumisesta syntyy aina jotain uutta.
Se todellisuus joka on edessä yllättää. Sitä ei voi nähdä siinä syyttelyiden tuoksinnassa ja tummien tunteiden piilosta. Sen näkee vasta menneessä, eletyssä elämässä. Mutta toimintamallit säilyvät tulevassakin. Hyvässä erossa voi itse kasvaa särmättömämmäksi. Astua uuteen elämään ja suhteeseen puhdistuneena. Ihmisenä, jonka hylätyksi tulemisen tunteet eivät estä rakentamasta uutta rakkautta.
Onko se rakkautta, että repii jonkun, jota on rakastanut, koska kohtaa hylätyksi tulemisen tunteen? Mihin on kaikonnut oman ihmisyyden kasvun paikat, kun jättämistä ei pysty kohtaamaan vahvemmin. Vaikka käytöksen rikkaruohot olisivat tyystin kadonneet muusta elämästä niin tässä kohtaa saa syyttää toista. Tuhota kaiken hylätyn roolissa. Vaikka luopumisesta syntyy aina jotain uutta.
Se todellisuus joka on edessä yllättää. Sitä ei voi nähdä siinä syyttelyiden tuoksinnassa ja tummien tunteiden piilosta. Sen näkee vasta menneessä, eletyssä elämässä. Mutta toimintamallit säilyvät tulevassakin. Hyvässä erossa voi itse kasvaa särmättömämmäksi. Astua uuteen elämään ja suhteeseen puhdistuneena. Ihmisenä, jonka hylätyksi tulemisen tunteet eivät estä rakentamasta uutta rakkautta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
:-)
paikka. Ei kannata tuhlata eroa negatiivisten tunteiden jauhamiseen. Aurinko paistaa myös tulevaisuudessa ja parempaa voi olla tulossa.
pitää ne negatiivisetkin tunteet käydä läpi. On eri asia jauhaa negatiivisia tunteita kuin kokea ne nahoissaan. Jätetyksi tuleminen herättää ristiriitaisia tunteita. Sitä saattaa kokea liki sietämätöntä raivoa, etenkin jos eron mahdollisuudesta ei ole juuri keskusteltu ja ero on tullutvaroittamatta, kuin luonnonvoima. Jollakin suru on hallitseva tunne. Joku toinen hätääntyy ja ahdistuu, kun sen tutun elämän kehikko menee pirstaleiksi. Joku koteloi tunteet itseensä ja jatkaa näennäisen tyynenä - tämä on kai ympäristön kannalta helpon vaihtoehto, eronnut, joka vaikuttaa siltä kuin mitään ei olisi tapahtunut.
En tiedä, mitä ap. tarkoittaa repimisellä. Tunteet ovat tunteita, niitä ei voi harkita tai pakottaa, tekoja kyllä. Vaikka olen vihannut, en ole fyysisesti uhannut tai vahingoittanut ketään. Vahvaa on juuri se, että elää tunteittensa keskellä. Omassa erossani olen purkanut tunteita yksin. Entinen puoliso lähti eroilmoituksensa jälkeen pois heti samana päivänä, ei osannut eikä halunnut kertoa tunteistaan (paitsi siitä, että rakastaa toista). Kaiken raivon ja surun keskellä ovat perusasiat: hengittäminen, uni, ravinto. Sitten tulee yhteys muihin. Sitten - ehkä, toivottavasti - tulee jotain uutta.
Hyvä ero ei tule toivomalla vaan toimimalla. Kokemukseni mukaan eroon liittyvät tunteet voi käsitellä rakentavasti ja menneistä kokemuksista oppien Fisher eroseminaarissa. Kokemuksen voi todellakin hyödyntää omaksi kasvuksi ja kehittymiseksi. Esimakua käsittelytavasta voi saada kirjasta Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy (löytyy kirjastosta tai kirjakaupasta), kirjaa käytetään perusteoksena eroseminaareissa.
On minullakin tuo kirja kotona, ihan omaksi ostettuna ja olen sen lukenut. Ihan hyviä juttuja - mutta noista elämäntaito-oppaista löytyy loppuviimeksi vain yleistason puhetta. Itse kunkin eronneen kipuilut ovat henkilökohtaisempia, jokaisella kun on omanlaisensa elämänhistoria ja persoonallisuus. Seminaareja ei kotipaikkakunnallani järjestetä.
Tavallaan olen omassa erossani siinä pisteessä, että olen "tehnyt" kaiken tehtävissä olevan - hoitanut konkreettiset eroon liittyvät asiat, puhunut luottoihmisille, lukenut Jälleenrakennuksen ja pari muuta opusta, itkenyt, raivonnut, kirjoittanut, varjonyrkkeillyt... Ollut ammattiauttajalla - psykologilla, joka tuntee minut ja taustani. Eipä tässä muuta jää, kuin toivo siitä, että mieli parantaa itse itsensä kivusta, kunhan aikaa kuluu riittävästi. Seitsemisen kuukautta on erosta, sentään epätoivoisimmat kuukaudet taitavat olla takanapäin.