Onko muille käynyt niin, että eron jälkeisissä uusissa suhteissa/suhteenpoikasissa ihan oikeasti alkaa miettiä jo aikaa sitten eroon päättynyttä liittoa? Siis uuden suhteen sellaisissa vaiheissa, joissa käsitellään jo vähän vaikeampia juttuja kuten mahdollista mustasukkaisuutta, suhteen jatkamista, rajoja, erillisyyttä tai mahdollista eroa.
Olen nyt välitilassa (yhteisesti sovitulla tauolla) yhdessä lähes puolivuotta kestäneessä suhteessa. Tänään havaitsin itkeväni - en suinkaan tätä uutta miestä, jonka kanssa uskon vielä palaavamme yhteen - vaan yllärti ylläri ex-miestäni (jonka kyllä sattumalta tapasinkin, mutta ihan hyvissä merkeissä.
Hullua on että en kaipaa lainkaan exääni, mutta esim, jotain syyllisyyden tunteita on nyt noussut vielä pintaan - ja erosta on kesällä jo kolme vuotta!!
Olemme ihan asiallisissa väleissä. Lapsia meillä ei ole, mutta suhde kesti yli 10 vuotta. Joskus on pientä toisen auttamista, mutta ehkä kuukausiakin ettei nähdä, edes soitella tms.
Lisäksi tänään kaipasin ex-appivanhempiani.
Vertailua uusiin miehiinkin tulee aina silloin tällöin. Ei aina pahassa vaan myös hyvässä. Tämä on kai suhteellisen viatonta kuitenkin, kun pidän asiat sisälläni enkä sano niitä ääneen.
Mistä tämä kertoo? Olenko ikuisesti "naimissa" miehen kanssa, jonka kanssa suhde päättyi jo vuosia sitten..?
Olen nyt välitilassa (yhteisesti sovitulla tauolla) yhdessä lähes puolivuotta kestäneessä suhteessa. Tänään havaitsin itkeväni - en suinkaan tätä uutta miestä, jonka kanssa uskon vielä palaavamme yhteen - vaan yllärti ylläri ex-miestäni (jonka kyllä sattumalta tapasinkin, mutta ihan hyvissä merkeissä.
Hullua on että en kaipaa lainkaan exääni, mutta esim, jotain syyllisyyden tunteita on nyt noussut vielä pintaan - ja erosta on kesällä jo kolme vuotta!!
Olemme ihan asiallisissa väleissä. Lapsia meillä ei ole, mutta suhde kesti yli 10 vuotta. Joskus on pientä toisen auttamista, mutta ehkä kuukausiakin ettei nähdä, edes soitella tms.
Lisäksi tänään kaipasin ex-appivanhempiani.
Vertailua uusiin miehiinkin tulee aina silloin tällöin. Ei aina pahassa vaan myös hyvässä. Tämä on kai suhteellisen viatonta kuitenkin, kun pidän asiat sisälläni enkä sano niitä ääneen.
Mistä tämä kertoo? Olenko ikuisesti "naimissa" miehen kanssa, jonka kanssa suhde päättyi jo vuosia sitten..?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Samassa tilanteessa itsekin.Meillä tosin 4 lasta ja 20v yhteistä elämää eli varmaankin aika normaalia vielä kaivata entisiä aikoja.Meidän erosta myös 3v tulee kesällä,mutta kumma kaiherrus sisällä estää "aloittamasta uutta elämää" täysillä.Me emme keskustele muista kuin lapsiin liittyvistä asioista ja useimmiten tekstiviestein,näin helpompaa ainakin minulle.Ex on jo uusissa naimisissa eli koskaan ei enää paluuta entiseen ole. Mutta en edes uskalla aloittaa mitään vakavampaa kenenkään kanssa,koska vertaisin uutta miestä entiseen koko ajan.Enkä usko,että kestäisin kenenkään miehen läsnäoloa arjessani,sen verran tuli lunta tupaan omassa liitossani. En mielestäni kuitenkaan ole katkera,joskus elämä tekee kepposiaan. Elämä sujuu lasten kanssa hyvin,on töitä ja ihania ystäviä.Ainoa asia mitä kaipaan,on hyvä seksi :)
itse olen teihin verrattuna vasta eronnut kuusi kuukautta sitten joten aloittelen tässä tätä uutta
elämää lapsen kanssa on ystäviä ja työ kavereita elämä on ihan mallillaan
olen tosin miettinyt uutta suhdetta onhan noita tarjokkaita jotenkin tuntuu ettei vielä pitää puida ensin vanha valmiiksi ja sitten vasta kun itse on valmis
nämä asiathan tulevat esille työ paikassa kun meillä naiset on huolissaan kun ei ole vielä uutta ja kun
minulla on tuo tyttökin miten sinä voit aloittaa mitään uutta suhdetta
koen pientä painostusta työpaikalla mikä hoppu! ja nyt kun teitä lukee niin entistä varmempi ettei mikään
minullakin 24 vuotta "vanhaa" liittoa takana joten ei siitä noin vain irrotauduta
kiva saada ajatuksilleen vahvistusta
hyvää kevättä:)
Ajattelin vain sinulle sanoa näin kirjoituksia seuranneena, että sinusta huokuu jo aivan eri mieliala, kuin muutama kuukausi sitten!! Olit niin masentuneen oloinen erottuasi juomari miehestäsi, että ihan säälitti :(
Mutta nyt sinuun on tullut puhtia ja ryhtiä! Ihanaa, että teit oikean ratkaisun, vaikka varmaan koville otti!
Ymmärrän, ettei varmaan tee tuollaisen kokemuksen jälkeen mieli heti uutta suhdetta aloittaa, ja mikäs kiire sulla! Kasvata vain tytöstäsi vahva nainen ja käy välillä kuitenkin viihteellä..pakkoko tuota on koko ukkoo riesaksi enää ottaa, jos ei nyt sitten se oikea rakkaus tule kohdalle..eihän sitä koskaan tiedä, kun ihana kesäkin sieltä lähestyy..Tsemppiä sulle! :)
moi oli kiva lukea tuo sinun kirjoitus
aika vain kuluu ja asiat loksahtelee kohdalleen nyt on hyvä olla on mahtavaa huomata kuinka vahva
voi ihminen olla vaikka tilanne oli tosi vaikea mutta kun huomaa tehneensä oikeat ratkaisut on helppoa mennä eteenpäin
ja kevät tulee ja se ihana kesä:)
Tuttu tilanne ja täysin. Itse olen myös ex.ssä "kiinni", erottu 3 v sitten ja nyt uusi naisystävä ja hyvin tiiiviisti yhdessä. Epäreiluahan se on, mutta minkä teet ajatuksille. Viime yönäkin näin unta ex.stä, vaikka en usein näekkään. Luulisin, että tarvitset miettimistaukoa pidempään, kuten minäkin. Onko ex ottamassa sinut takaisin, jos on, niin ei kai se auta kuin jutella ja punnita vaihtoehtoja itsekseen. Minulla on uuden kanssa aika kova vauhti, eli puhuttu kihloista, vaikka vasta seurusteltu 4kk. Seksi hänen kanssaan on loistavaa ja sitä on runsaasti, mutta kuitenkin vaan muistelen "vanhoja" hyviä aikoja ex:n kanssa. Voihan se olla vaan niin, että aika kultaa muistot ja minunkin olisi vaan täysin unohdettava vanha elämä. Tsemppiä sinulle valinnoissa ja ole rehellinen itsellesi.
Kyllä se totta on, että vanhan suhteen hyvät ajat palaavat mieleen usein. Minulle tämä pieni kaiho on hyvin kaksijakoinen asia: en yhtään kaipaa exääni sellaisena, kuin hän nyt on. Kaipaan sitä ihmistä joka hän oli ennen. Samalla muistelen niitä menneitä aikoja, kun minulla oli ihana perhe. Sitä perhettä ei tietenkään enään ole. Lapset ovat kasvaneet ja me exän kanssa olemme vanhenneet eri suuntiin.
Tämä pieni kaiho kuuluu samaan sarjaan, kuin muutkin hyvät muistot. Ei kai se sen kummempaa ole.
Mä erosin alistavasta miehestä ja pelkään sen vuoksi seurustelua. En haluaisi toistella samoja virheitä eli ryhtyä taas mielistelemään miestä ja elämään miestä varten. Ex-mies päätti aivan kaikesta ja nyt on ollut niin mukavaa kun on saanut hengittää vapautuneesti.
En varmaankaan pitkään aikaan uskalla suhteeseen. Kevyttä tapailua korkeintaan. Mieluummin vietän aikaa ystävien kanssa ja harrastusten parissa.
Olisin kysynyt Mnjgt:ltä. Mitä tarkoitat sillä, että kaipaat exääsi sellaisena kuin oli. Alkoiko juomaan tai väkivaltainenko oli? Oletko tavannut exääsi vielä ja onko tullut katumusta hänelle?
Minunkin mieheni oli hyvin alistava. Mun kaverit ei ymmärrä mun kaipuuta enkä viitsi enää puhuakaan siitä.Kärsin sisimmässäni enkä osaa nauttia aina vapaudestani.Välilä sydän riemuitsee sinkkudesta,välilä kaipaan toista ihmistä vierelleni.Muta pelkään liikaa aloittaa vakavia suhteita.Itsetunto aina ollut lahaalla,nykyisin en usko itseeni naisena.ihmisenä tunnen olevani vahva,minulla paljon ihania ystäviä. Heidän avullaan olen selvinnyt elämästäni.Toki omat lapseni ovat pääsyy tahtoon elää ja jaksaa. Mutta kyllä ex sai naisen minusta kutistumaan kokonaan ja sen uudelleen löytäminen vie aikaa. Hyvää kevättä kaikille irtipäässeille ihanille naisille :)
Avomieheni erosi exästään kymmenen vuotta sitten ja ei ole päässyt siitä vieläkään eroon. On katkera ja petetty edelleen :( On kuin exän haamu liitelisi suhteemme yllä, eikä mies huomaa minun olemassaoloani riittävän selkeästi. Kun se exä oli sellainen jä tälläinen ja teki sitä ja tätä (valitusta, valitusa). En jaksa enää. Tässä vähän perspektiiviä tuleviin suhteisiinne; kannattaisi vaan yrittää päästää niistä vanhoista suhteista ja tunteista eroon, muuten eivät uudetkaan onnistu.
Kaipaan toisinaan sitä ihmistä, jonka kanssa olin naimisissa. Avioliiton viimeisinä viikkona ja eroprosessin aikana hän näytti todelliset arvonsa ja karvansa. Sitä ihmistä en kaipaa lainkaan. Kukaan ei kuitenkaan voi minulta viedä pois sitä hyvää aikaa, joka minulla naimisissa ollessani oli. Hän ilmeisesti koki asian toisin.
Jossain se meidän historia vaan on.Olen eronnut jo yli 10 vuotta ja asiat käsitelty ja anteeksi annettu jo vuosikausia sitten.
Hämmästyin suuresti,kun oman lapseni erokriisin aikaan vanhat asiat nousivat pintaan.Keskustelin lapseni kanssa ja itkin ihan hillittömästi vanhoja asioita jonkin aikaa,joiden jo tosiaankin luulin hautautuneen pölyjen joukkoon.Siellä ne vaan jossain ovat ja kun joutuu nostamaan sen historialaatikon esiin niin menneisyys palaa jollakin tavalla nykypäivään,kunnes sen taas voi asettaa paikalleen.
tekevät yllätyksiä, se kuuluu elämään ;).
Itseäni järkytti, kun uuvuin eron aikana. Tuntui, etten koskaan pääse exästäni eroon. Sitten ilahduin sovittelun jälkeen aivan suunnattomasti, kun sain exän tajuamaan pari pääasiaa. Sensijaan, että olisin pomppinut riemusta, aloin melkein itkeä. Säästin itkun ja itkin myöhempään yksin sellaista huojennusitkua. Sen jälkeen muistin, että itkinkin suhteemme alkuaikoina todella usein. Itku on minulle tapa purkaa huonoa oloa, mutta olin tukahduttanut sen, koska itkun jälkeen ex ei sietänyt itkuani vaan loukkasi aina pahemmin- ja itkin aina vuolaammin. Kylmetin tunteeni - ja se oli väärin itseäni kohtaan.
Kuvittele, että 25 vuoden liiton jälkeen vasta tajusin, että olin todellakin mennyt naimisiin aivan vääränlaisen miehen kanssa. Sitä itkin, että itkin aikoinani tyynyliinani märäksi ja etenkin sitä, etten enää itkenyt 10 vuoden itkemisen jälkeen.
Minulla oli uusi suhde, jossa itkin samasta asiasta kuin ex-suhteessa aikoinaan. Päätin lopettaa suhteen.
Kun kohtasin nykyisen mieheni, mietin miten hän mahtaa suhtautua itkuun. Parin kuukauden tuntemisen jälkeen olimme baarissa, mies sanoi jotain kaunista - ja aloin itkeä! Eikä tuosta itkusta meinannut tulla loppua. Mies kaiveli nenäliinaa toisensa jälkeen ja lohdutteli. Kun viimein lopetin, hän sanoi, että olipa hyvä, että varoittelin etukäteen itkuherkkyydestäni :D.
Muistellessaan hyviä yhteisiä aikoja ihminen ei tule ajatelleeksi omaa mielenmaisemaansa tuona ajankohtana. Pariskunnan molemmat osapuolet ovat olleet ennen toisenlaisia kuin nyt.
Käytöshän on vastavuoroista reagointia, dialogia; tunnemuistoihin sekoittuu myös unelmia, toiveita ja tarpeita. Muisti ei ole objektiivista. Kaipuu hyvien muistojen aikaan on inhimillistä.
Onkin oma juttunsa oppia päästämään sillä lailla irti menneestä, ettei hyviä aikoja haikaile, mutta vaalii sitä, mikä oli kaunista.
Huonoihin aikoihin pätee ihan sama, ovat tilanneriippuvaisia asioita. Elämään pitää hankkia uutta ajateltavaa, ajan kanssa ikävät painuvat taka-alalle.