Kööpenhaminassa rakennettu valtava POMMI kaupunkialueella.

Ettei sentään päässyt laukeamaan. Pommi oli rakennettu erään asuintalon kellariin, ja eräiden arvioiden mukaan olisi valmiina lauetessaan aiheuttanut valtavaa tuhoa koko kaupungille. Pommissa käytettyä räjähdemateriaalia ei poliisi ole julkistanut.

Pommia rakentavasta "nuorukaisestakaan" ei ole annettu julkisuuteen tietoa, onko hänen nimensä Olef, Hassan vai Mohammed.

Kuitenkin on selvää, että ns "ohjusten aikakausi" on päättymässä. Tämän uuden aikakauden ase on väestöryhmän vieraalla maaperällä vihollisen sydämessä keskuudessaan rakentamat pommit, jotka eivät ajolaitetta tarvitse. Sen sijaan rakennetaan pelkkä räjäytinlaite, joka lauetessaan aiheuttaa rampauttavaa tuhoa vaikkapa vihollisen pääkaupungille. Näillä pommeilla voidaan kiristää vaikkapa halutunlaisia poliittisia päätöksiä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Poliisi purkaa. kirjoitti:

Ettei sentään päässyt laukeamaan. Pommi oli rakennettu erään asuintalon kellariin, ja eräiden arvioiden mukaan olisi valmiina lauetessaan aiheuttanut valtavaa tuhoa koko kaupungille. Pommissa käytettyä räjähdemateriaalia ei poliisi ole julkistanut.

Pommia rakentavasta "nuorukaisestakaan" ei ole annettu julkisuuteen tietoa, onko hänen nimensä Olef, Hassan vai Mohammed.

Kuitenkin on selvää, että ns "ohjusten aikakausi" on päättymässä. Tämän uuden aikakauden ase on väestöryhmän vieraalla maaperällä vihollisen sydämessä keskuudessaan rakentamat pommit, jotka eivät ajolaitetta tarvitse. Sen sijaan rakennetaan pelkkä räjäytinlaite, joka lauetessaan aiheuttaa rampauttavaa tuhoa vaikkapa vihollisen pääkaupungille. Näillä pommeilla voidaan kiristää vaikkapa halutunlaisia poliittisia päätöksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu