Tämä on mielipidekysely... Eräänlainen gallup... Tiedän/luulen, että useimmat ovat kanssani eri mieltä. Olen vähintäänkin vanhanaikainen parisuhdemielipiteiltäni. Eli; minusta mies on perheen pää. Rumasti sanottuna voisi sanoa omistaja. Hän päättää viime kädessä asioista. Mielipidettäni toki kysyy. Tili voi olla yhteinenkin, enkä välttämättä tarvitse omaa rahaa ollenkaan. (Tähän mieheni ei suostunut, sanoi että tarvitsethan, on vähän tasa-arvoisempi kuin minä.) Exäni kanssa kyllä oli vain yksi tili, kortit hänellä. Jos piti käydä vaikka kaupassa, hän jätti minulle siihen rahaa. Jos tarvitsin jotain, puhuin asiasta hänelle. Näin, vaikka myös minä olin töissä. En tosin ole kovin shoppailevaa tyyppiä, joten tuo sopi minulle mainiosti. Jos menen johonkin, kysyn luvan. Ja mitä tulee muuhun kotielämään, minä laitan ruoan, nautin siitä että saan ilahduttaa toista valmiilla ruualla kun tulee töistä. Silti meillä ei muita varsinaisia naisten ja miesten töitä ole, mies kun jostain käsittämättömästä syystä pitää siivoamisesta. Usein kyllä varastan imurin ja sanon "anna minä". Omistajamies"syndroomani" heijastuu myös seksiin, minusta miehen pitää saada kun haluaa (tätä vastaan hänellä ei ole ollut mitään :-)) . Kaikenkaikkiaan, yritän pitää mieheni tyytyväisenä, ehkä vähän "geishamaisesti". Ja toimii, mutta olisinkin kiinnostunut, miten muilla? Oletteko kaikki nykyaikaisen tasa-arvoisia, vai löytyykö tällaisia vanhan mallin suhteita vielä? Mitä mieltä olette niistä? Tosin, naisen onnellisuus tällaisessa suhteessa pitkälti riippuu miehen oikeudenmukaisuudesta, moraalista jne. (Minun mieheni ei voisi olla huomaavaisempi minua kohtaan kuin jo on!)
Perheenpää
vai tasa-arvo
161307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jos naisella itsellään ei ole kunnianhimoa tai tarvetta saavuttaa mitään omaa elämässään, niin miksei teidän mallinne sovi. Eihän kukaan ulkopuolinen voi tulla sanomaan, että elätte väärin, jos olette molemmat onnellisia. Jos et halua päättää omasta elämästäsi ja olet onnellinen elämässäsi, niin nauti siitä. Mitä väliä sillä on, mitä muut ajattelevat.
sairasta
Kiva provo, väähn turhan kliseinen vaan..
Ei se mikään provo ollut, meillä eletään niin. Eikä ole ollut valittamista, kummallakaan.
Itse kannatan tasa-arvoa tietyssä mielessä, mutta kaipaan sitä perheenpäätä. Eli mies päättäköön millainen auto hankitaan ja koska, paljonko remonttiin on rahaa jne.
Meillä myös rahat menevät suurimmaksi osaksi miehen tilille. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että hän huolehtii laskuista.
Ja mulle sopii hyvin, että huolehtiikin. Se on niissä jämerämpi, eikä puolestaan sekaannu kauppalaskuihin. Osaa hahmottaa perheemme tarpeet, enkä koskaan kuule, ettei ole rahaa.
Meillä mies on perheen pää, mutta toki mä voin yrittää kääntää sitä päätä haluamaani suuntaan eli ts. mies päättää lopulta asiat, mutta mä voin antaa hänelle ideoita ja esttää oman näkemykseni asiasta.
Hei!
Itse en ole sinun kanssasi eri mieltä, vaan olen sitä mieltä, että jokainen pari päättää suhteensa "säännöistä" itse. Joillekin täydellinen tasa-arvo ja kaikkien menojen/töiden jakaaminen tasan on ehdoton pakko. Joillekin taas sopii tuo sinun kertoma malli.
Itse en pitä miestä perheen päänä, vaan molempien mielipidettä kuunnellaan ja tehdään päätöksen niiden pohjalta. Toki tällainen malli estää ylimääräiset riidat (kun kumpikaan ei joudu kompromissaamaan vaan toinen saa tahtonsa läpi), mutta se vaatii myös sen, että naisella ei ole mitään sitä vastaan, että hänen mielipiteitään tallataan. Eli naisen pitää olla todella myötäväistä ja "tottelevaa" sorttia, muuten tuo miehen päättäminen ei onnistu ilman riitoja.
Tuosta siivoamisesta muutama sana; meillä homma on raktaistu niin, että siivoamme yhdessä (mikäli aikaa löytyy, muuten jompi kumpi siivoaa yksin). Miehenpi pitää imuroinnista, minä en. Minä pyyhin mielelläni pölyt, hän ei. Eli hommat on saatu sovittua/jaettu ilman sen kummempia riitoja. Homma toimii, hyvä näin! Ei tuo teidän mallikaan huonolta kuullosta, hyvä, jos miehesti pitää siivoamisesta, siitä voi olla joskus hyötyäkin ;)
Seksistä olen samaa mieltä, mutta molemminpuolin. Suhteessa on kaksi ihmistä, joiden halut ei aina kohtaa. Eli jos minä annan miehelleni silloin kun häntä tekee mieli ja minua ei, toivon myös, että hän tekisi saman minulle! Yllättävän nopeasti sitä muuten syttyy seksiin, vaikkei alussa tehnytkään mieli... ;) Minä myös pidän "kovimmista otteista", eli haluan, että mieheni ottaa minut sängyssä ja haluan antautua hänelle täysin. Eli jonkinsorttista "omistajasyndroomaa" täälläkin.
Sitten raha-asioihin. Paras neuvo, minkä äiti on ikinä minulle antanut oli: Älä ikinä suostu yhteiseen tiliin, sinä siinä kuitenkin hävitä!
Miehet löytää aina rahaa tietokoneisiin, autoon ja stereoihin, kun taas naisen saa tyytyä "jämiin". Itselleni tuommonen malli ei ikinä, ikinä, ikinä sopisi. Menot maksetaan kyllä yhteisesti, mutta silti molemmille jää omaa rahaa, jolla saa tehdä mitä haluaa.
Onnea valitsemallesi tielle ja kaikkea hyvää teille!
t: Sanna
Kyllä tuollaisessa nössössä kotitalouskoneesakin varmaan on ideaa. Varsinkin kun tuntuu kulkevan housut kintuissa. Mutten minä ainakaan saisi sellaisesta suhteesta minkäänlaista haastetta ja kasvua. Mutta jos juttuun lisättäisiin, että miehellä on lupa hankkia ne haasteensa muualta niin a vot. Ehkä teillä jo onkin niin.
Juu. Valkoinen orja mulle kans. Kyllä sellainen aina kuvioihin mahtuisi vaikka rakkaussuhteeni muuten on OK. Ja ne palvelijan essut on seksikkäitä.
Hyvä!! Että edes miehillä on älyä, jos naisilla alkaa näin pahasti viirata. Normaali älykäs mies ei pitkään jaksa tällaista naista...jalustalla on yksinäistä elää.
Vapaasuunnista , siis esim. helluntailaisten ja lestadiolais naisista. Ne kasvatetaan juuri tähän muottiin. Että kääntykää uskoon ja saatte heti tällaisen naisen.
Olen kyllä ihan tuikitavallinen ev.lut... Ja niinkuin sanoin, paljon on kiinni miehestäkin, eli kaltaistenne tomppelien kanssa tuskin toimisi moinen suhde. Sen verran itserakkailta ja omaa etua tavoittelevilta kuulostitte, te muutamat tuossa. Ei katsokaas helmiä sioille.
Voihan ...ttu. Kello tulee neljä ja ämmä senku surffailee. Minä estäisin suta pääsyn linjoille jos olisit vaimoni. Omani valmistaa tällä hetkellä ateriaa ja on meikannutkin jo kauan sitten. Näin sain puhelimessa tietää kun pelkäsin, että kirjoittaja on hän.
Olisiko nyt niin, että samalla kun annat miehellesi nämä "oikeudet" hallita myös sinun elämääsi, sälytät hänelle myös kaiken vastuun. Jokainen meistä haluaa olla joskus taas lapsi, jota isä hoitaa, kantaa vastuun päätöksistä. Meneehän se silloin, kun kaikki on ok, mutta kun tulee vaikeaa, hän on aika yksin...eikö?
Säälittävää. Sulla oli varmasti vahva isä, ja totuit siihen, että itse et ajattele mitään. En ikinä kanna vastuuta mistään vakavammasta asiasta, vaan sysäät ikävät asiat ja päätökset muiden niskaan. Kuulostaa siltä, kuin olisit heikko ihminen. Oletko työelämässä? Jos olet, olet luultavasti työssä, jossa ei ole minkäänlaista vastuuta, ja muut tekevät ajattelun puolestasi. Sä vaan teet. Sellaiselta ihmiseltä kuulostat.
Sun kannattaisi muuttaa islamin-uskoiseen maahan. Sopisit sinne hyvin.
Itse tuntisin kyllä itseni ihan pikkulapseksi, joka on kyvytön ajattelemaan ja harkitsemaan itse ja kaipaa jonkinlaista holhoojaa niin raha- kuin muillekin aikuisen ihmisen maailmaan kuuluville asioilleen, ettei vain tarvitsisi koskaan kasvaa isoksi.
Kivaahan se varmaan tavallaan on, ettei tarvitse ottaa vastuuta mistään. Isi hoitaa. Siinä sitä sitten voi leikkiä pientä lettipäistä tyttöä ja jättäytyä toisen huolehdittavaksi. Kai jotkut miehet sitten sellaisestakin tykkää...ja jos tällainen lapsi-vanhempifiksoitunut pari sitten toisensa löytää ja tulee yhdessä onnelliseksi, niin mikäs siinä.