Tarkoitus olisi saada 10 kiloa pois. Viisikin riittää, mutta tuo 10 olisi hyvä.
Ongelmani on varmaan eniten suklaa, jota syön (tai söin?) päivittäin ja paljon. Siis niin paljon, että olen varmasti puoliksi suklaata itsekin ja haluan tuosta tavasta eroon. Samalla lopetan (tai lopetin jo pari viikkoa sitten) kaiken limun juomisen. Ajattelimme koko perhe muutenkin alkaa elää ihan oikeasti terveellisesti.
Lähtömittani ovat nyt 63/163, ennen lasta painoin 58 ja siihen haluaisin vähintään takaisin. En nyt vain oikein osaa edetä asiassa. Kesällä olin suht hyvässä kunnossa ja juoksin 4-5 kertaa viikossa 5-7 km lenkkejä, tavoite oli osallistua tänäkesänä naisten kympille ja JUOSTA se. Sitten sairastuin ihmeelliseen tautikierteeseen, jota kesti syyskuusta tammikuulle. Nyt alan olla jo kunnossa. Tuona aikana pääsi sitten kiloja tulemaan, söin mitä sattui ja olin alakuloinen sairastelun takia.
Kunto on rapistunut hurjasti, mutta haluan edelleen sille naisten kympille. Otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin tällä viikolla urheilun. Kiireisen aikataulun takia ei paljoa aikaa liikunnalle jää, mutta olen ehtinyt parina päivänä kävellä todella reippaan sauvakävelylenkin (40 min) ja tänään kokeilin juosta pitkästä aikaa ja sain mittariin 2 km. Jalat olivat ihan tunnottomat lenkin jälkeen, vaikka vissiin olisi pitemmällekin jaksanut, kun vauhti löytyi :) Ehkä kuitenkin aloitan taas kevyesti. Ja tällaista tahtia ajattelin nyt muutaman viikon vetää. Kai sillä jo tuloksia saa, jos aiempi liikunta on ollut nolla? Lisäksi tietysti kävelemme ja leikimme lapsen kanssa ulkona noin 2h per päivä.
Ehkä sitten kun taas kehtaa, voisi jatkaa urheilua uinnilla? Juoksu ei missään nimessä ole minun lajini ja olen aina sitä inhonnut, mutta kaikki syömäni suklaa on kertynyt tasaiseksi massaksi pelkästään arseen ja reisiin ja juoksu tosiaan tuntuu juuri siellä. Tulee olo, että oikeita kohtia rangaistaan.
Entäpä ruokaan, osaako kukaan antaa vinkkejä? Ajattelimme syödä kasvispainotteisesti koko perhe (lapsi saa kyllä lihaa päivähoidossa) ja tällä viikolla olemme syöneet pääasiassa kasvissosekeittoa. Mutta ilman välipalasuklaata, se ei täytä ja jää hutera olo. Margariinia emme ole enää kuukauteen käyttäneet lainkaan vaan ihan rehellistä voita, tämän vuoksi (levittäminenkin on tuskaa) leivän syönti on jäänyt hyvin vähälle. Millä saisin helpotettua tätä suklaahimoa ja millä ihmeellä saisin kylläisemmän olon, ilman että tarvii sitä suklaata vetää tai mitään muuta turhaa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kasviskeitto pn kyllä hyvä ruoka laihduttaessa, kun sitä saa syödäkin vähän enemmän kuin jotain hernekeittoa jossa on paljon kcaloreita. Sitä ei kuitenkaan kannata ehkä joka päivä syödä, tietysti myös sen takia että ei siitä kauhean monipuolisesti ravintoaineita saa, ja siihen varmaan kyllästyy aikaa myöten...
Suosittelisin syömään joinain päivinä esim.pinaattikeittoa. Leipää ei tosiaan montaa palaa päivässä kannata syödä, kun siinä on niitä hiilareita..jos käytätte juustoa, kannattaa vaihtaa kevyimpään, samoin kuin leikkeleet ja muut. Miksette söisi jälkiruoaksi vaikka marjoja yms.?
Jos vaihdatte tosiaan kokonaan kasvisruokaan, kannattaa pitää huolta proteeiinin saannista, vaikka syömällä mm.kananmunaa? Se nimittäin on tärkeää laihdutuksessa, ettei lopputulos ole "laihaläski".
Jos aikaa irtoaa, niin pitkät (60-90min)kävelylenkit ovat erittäin suosittuja harrastuksia rasvanpolttoa ajatellen.
Ja uintia kyllä suosittelen. Se kun ei rasita, mutta kuluttaa paljon.