Olinko kohtuuton?

Olen atk kurssilla, jossa on itseni lisäksi 8 muuta oppilasta jotka ovat kaikki entuudestaan tuttuja minulle, sekä meidän piip, pii, piip opettaja (jota en tunne entuudestaan) Kurssi alkoi vajaa 3 viikkoa sitten ja heti ekana päivänä opettaja otti mikosta (nimi muutettu, nimi mainitaan useasti vielä tässä viestissä)
lellikin itselleen, Mikko on siis meidän ryhmän ainoa miespuolinen henkilö ja toiseksi nuorin.

Mikko on myöhästellyt joka päivä välillä 5min ja muutamaan otteeseen puoli.toista tuntia (krapulan takia), mutta enemmän sillä on ollu puolen tunnin myöhästelyjä. Muillakin oppilailla on ollut myöhästymisiä, mutta ne on ollu ihan pari minsaa yleensä. On kyllä ollut pidempiäkin, mutta ei niin useasti kenelläkään muulla, kuin Mikolla. Itsestäni voin sanoa sen verran, että olen tasan kerran myöhästynyt ja sekin oli vain 1-2min
ennen tätä päivää, kun myöhästyin 15min siitä kerron kohta lisää.
Muut oppilaat myöskään Mikko mukaan luettuna, eivät piittaa aika tauluista esim. kahvitunnit, ruokailu..
Kahvi tunnit meillä on 15min ja ruokailu 30min, mutta muut eivät niistä pidä vaan tulevat, kun jaksaavat välillä menee jopa 15min yli ajan. Tämän viikon ajan Mikko on puhunut enimmäkseen puhelimeen tunnilla ja välillä menee luokan ulkopuolelle puhumaan. Opettaja kyllä sanoo aina muille, että nyt meni yli ajan ja joutuu hoputtamaan oppilaita tulemaan tunnille, mutta ei Mikolle. Mikolle opettaja ei ole koskaan tämän 3 viikon aikana sanonut mitään myöhästelyistä, tunnilla puhelimeen puhumisesta, eikä siitä kun Mikko ei keskity teoria tunteihin vaan pelaa koneella tai surffailee neitssä. Kaikille mulle opettaja kyllä sanoo, mutta ei Mikolle.

Tänään sitten oli vika tikki, kun tulin 15min myöhässä erään toisen oppilaan kanssa, eikä opettaja edes viitsinyt kuunella syytä miksi olimme myöhässä, vaan sanoi heti, että se on sitten 15min kurssin jälkeen yli aikaa tai sitten hän antaa etätehtäviä. Sitten mulla kilahti päässä ja korotin ääntäni ja kerroin mitä olin mieltä hänen sanomisistaan sanoin, että hän oli epäoikeudenmukainen, koska hän ei ollut koskaan ennen sanonut kenellekään muulle noin ja sanoin, että Mikko myöhästelee joka ikinen päivä, eikä sille koskaan sanota mitään, vaan paremminkin silitetään päätä. Sanoin myös, että olen ainut oppilas, joka on joka päivä käynyt tunnollisesti tunneilla ja myöhästelyjä ei ole tullu kuin kaksi kertaa ja ensimmäinen oli vain 1-2min pituinen ja minä en puhu tunneilla puhelimessa ja heilu kuin heinämies puhelimen kanssa ja kaikki työni teen tunnollisesti. Niin opettaja ei ottanu näitä ollenkaan kuuleviin korviin vaan kysyi minulta, että kuka on muka myöhästellyt johon sanoin, että minä en ole opettaja, joka pitää kirjaa muista. Sitten sanoin, että nyt muutun itsekin, että myöhästelen ja muutenkin käyttäydyn nyt samallalaila kuin Mikko.

Loppu päivästä en enään puhunut opettajalle mitään, koska mulla tosiaan palo hihat lopullisesti sitten lähdin kesken päivän pois, enkä mennyt takaisin ja saas nähdä mitä opettaja sanoo maanantaina, koska aion myöhästyä tahallani haluan kuulla mitä hän sanoo..


Mutta sanokaapas te olinko liian kohtuuton, kun melkein huusin hänellä nuo kaikki?
2285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Et voi käyttäytyä noin. Epistä tai ei, mutta ei tuo oma käytöksesi kyllä asiaa paranna. Toivottavasti et joudu silmätikuksi tämän vuoksi.

Älä myöhästele tahallasi. Myöhästelemällä teet vahinkoa vain itsellesi. Nyt kun olet asiasi sanonut, voit jatkaa taas normaalisti. Opettajissakin on paskiaisia, etkä muutenkaan elämässä niiltä voi välttyä. Ota kurssista kaikki hyöty irti, tee työsi niin että saat itellesi hyvät paperit ja sitten kun kurssi on ohi ja arvioinnit tehty, tee valitus opettajasta. Opettajallakin on esimies ....

Itsesi takia kannattaa kuitenkin odottaa että arvioinnit on ensin tehty, ja vasta sitten antaa palaute opettajasta. Palautetta varten voit tietysti kijata ylos näitä tapahtumia koko kurssin ajan. Kirjaa ylös myös se, että olet antanut paluatetta epäoikeudenmukaiuudesta myös suoraan opettajalle.

Äänestä
  • Kyllä tällaiset epäkohdat täytyy voida ottaa esille heti, kun siihen on aihetta, eikä odotella kurssin loppuun.

    Jos olisin ollut ap, olisin jonkin päivän jälkeen tms. kysynyt tuosta epäoikeudenmukaisesta kohtelusta kahden kesken.

    Toivon, että ap:n opettaja on siinä mielessä suoraselkäinen, ettei ota ap:ta silmätikuksi. Ap:n voisi olla hyvä pyytää myös anteeksi sitä tapaa, jolla hän kritiikkinsä esitti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kohtuutonko?? kirjoitti:

Olen atk kurssilla, jossa on itseni lisäksi 8 muuta oppilasta jotka ovat kaikki entuudestaan tuttuja minulle, sekä meidän piip, pii, piip opettaja (jota en tunne entuudestaan) Kurssi alkoi vajaa 3 viikkoa sitten ja heti ekana päivänä opettaja otti mikosta (nimi muutettu, nimi mainitaan useasti vielä tässä viestissä)
lellikin itselleen, Mikko on siis meidän ryhmän ainoa miespuolinen henkilö ja toiseksi nuorin.

Mikko on myöhästellyt joka päivä välillä 5min ja muutamaan otteeseen puoli.toista tuntia (krapulan takia), mutta enemmän sillä on ollu puolen tunnin myöhästelyjä. Muillakin oppilailla on ollut myöhästymisiä, mutta ne on ollu ihan pari minsaa yleensä. On kyllä ollut pidempiäkin, mutta ei niin useasti kenelläkään muulla, kuin Mikolla. Itsestäni voin sanoa sen verran, että olen tasan kerran myöhästynyt ja sekin oli vain 1-2min
ennen tätä päivää, kun myöhästyin 15min siitä kerron kohta lisää.
Muut oppilaat myöskään Mikko mukaan luettuna, eivät piittaa aika tauluista esim. kahvitunnit, ruokailu..
Kahvi tunnit meillä on 15min ja ruokailu 30min, mutta muut eivät niistä pidä vaan tulevat, kun jaksaavat välillä menee jopa 15min yli ajan. Tämän viikon ajan Mikko on puhunut enimmäkseen puhelimeen tunnilla ja välillä menee luokan ulkopuolelle puhumaan. Opettaja kyllä sanoo aina muille, että nyt meni yli ajan ja joutuu hoputtamaan oppilaita tulemaan tunnille, mutta ei Mikolle. Mikolle opettaja ei ole koskaan tämän 3 viikon aikana sanonut mitään myöhästelyistä, tunnilla puhelimeen puhumisesta, eikä siitä kun Mikko ei keskity teoria tunteihin vaan pelaa koneella tai surffailee neitssä. Kaikille mulle opettaja kyllä sanoo, mutta ei Mikolle.

Tänään sitten oli vika tikki, kun tulin 15min myöhässä erään toisen oppilaan kanssa, eikä opettaja edes viitsinyt kuunella syytä miksi olimme myöhässä, vaan sanoi heti, että se on sitten 15min kurssin jälkeen yli aikaa tai sitten hän antaa etätehtäviä. Sitten mulla kilahti päässä ja korotin ääntäni ja kerroin mitä olin mieltä hänen sanomisistaan sanoin, että hän oli epäoikeudenmukainen, koska hän ei ollut koskaan ennen sanonut kenellekään muulle noin ja sanoin, että Mikko myöhästelee joka ikinen päivä, eikä sille koskaan sanota mitään, vaan paremminkin silitetään päätä. Sanoin myös, että olen ainut oppilas, joka on joka päivä käynyt tunnollisesti tunneilla ja myöhästelyjä ei ole tullu kuin kaksi kertaa ja ensimmäinen oli vain 1-2min pituinen ja minä en puhu tunneilla puhelimessa ja heilu kuin heinämies puhelimen kanssa ja kaikki työni teen tunnollisesti. Niin opettaja ei ottanu näitä ollenkaan kuuleviin korviin vaan kysyi minulta, että kuka on muka myöhästellyt johon sanoin, että minä en ole opettaja, joka pitää kirjaa muista. Sitten sanoin, että nyt muutun itsekin, että myöhästelen ja muutenkin käyttäydyn nyt samallalaila kuin Mikko.

Loppu päivästä en enään puhunut opettajalle mitään, koska mulla tosiaan palo hihat lopullisesti sitten lähdin kesken päivän pois, enkä mennyt takaisin ja saas nähdä mitä opettaja sanoo maanantaina, koska aion myöhästyä tahallani haluan kuulla mitä hän sanoo..


Mutta sanokaapas te olinko liian kohtuuton, kun melkein huusin hänellä nuo kaikki?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu