rikkurityö

Uutisissa oli juttua että pari satamaa on auki liittoon kuulumattomien ansiosta. AKT pitää kuulemma tätä rikkurityönä ja ryhtyy ehkä jatko toimenpiteisiin.
Mutta käsittääkseni liitoilla ei ole oikeutta estää edes liittoon kuuluvan henkilön työkentelyä lakon alaisessa paikassa.
Eli tyhmä kysymys kuuluu että, mitä sitten jos/kun satamat harjoittavat nyt rikkurityötä?
Eikös se ole siis ihan laillista toimintaa?
Valaiskaa joku asiasta tietävä minua, kiitos.
4376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lakon aikana saa kuka tahansa työskennellä, jos työnantaja ei ole sulkenut työpaikkaa. Lakkoon saa mennä liittoon kuuluva tai kuulumaton, jos liitto julistaa lakon. Samoin on oikeus olla menemättä lakkoon, kuului liittoon tai ei. Rikkurityö on täysin laillista. Rikkuripropaganda on liittojen harrastamaa henkistä sodankäyntiä, millä pyritään saamaan lakko puremaan paremmin.

Äänestä

mitään rikkurityötä. Kaikki työnteko on laillista. Kaikki lakkovahtien työnteon estäminen on laitonta toimintaa.
Koska Suomessa on sananvapaus, niin he voivat ilmaista ainoastaan mielipiteensä asiasta. Jos he koittavat muuten estää toisten työntekoa, niin he syyllistyvät rikokseen. Loppupelissä jos he saavat oikeudessa tuomion tästä asiasta, niin työnantajalla on myös silloin laillinen oikeus irtisanoa heidät ja vieläpä ilman irtisanomisaikaa.

Liitoilla ei ole minkäänlaista oikeutta estää kenenkään ihmisen työntekoa.
Jos joku liittoon kuuluva menee lakon aikan töihin, niin liitolla on oikeus erottaa hänet liitosta. Mutta liiton työttömyyskassasta häntä ei voida eroittaa ilman jäsenen omaa suostumusta, koska jokaisella on oikeus kuulua työttömyyskassaan, kuulumatta liittoon.

Äänestä

Mikäli ei kuulu ATK:n niin vapaasti voi työskennellä.

Rikos on se joka sitä estää.

Äänestä
  • Ei kovin vapaasti menty kuljettajien lakon , vaikka lyhyenkään , aikana työskentelemään. Eikä suositeltavaa ole mennä satamienkaan porteille norkoilemaan nälkäpalkalla. Työnantaja ei maksa palkkaa vaikka menisitte ja toinen asia, miten pääsette sisäpuolelle kun kuljetuspuolelta löytyi naapuriapua lainaamalla sankoruiskut lakkovahtien käyttöön. Ken ei tiedä mitä ne tarkoittavat, en suosittele kokeilemaan.
    Voi olla kotiinpääsykin vaikeaa epäsiistin saun vuoksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rikkuri- kirjoitti:

Uutisissa oli juttua että pari satamaa on auki liittoon kuulumattomien ansiosta. AKT pitää kuulemma tätä rikkurityönä ja ryhtyy ehkä jatko toimenpiteisiin.
Mutta käsittääkseni liitoilla ei ole oikeutta estää edes liittoon kuuluvan henkilön työkentelyä lakon alaisessa paikassa.
Eli tyhmä kysymys kuuluu että, mitä sitten jos/kun satamat harjoittavat nyt rikkurityötä?
Eikös se ole siis ihan laillista toimintaa?
Valaiskaa joku asiasta tietävä minua, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu