Kuuluuko teidän mielestänne parisuhteessa ns. kouluttaa toista? Esimerkkitilanteena vaikka se, että toinen jättää asuntonsa myymättä, kun tarkoitus oli sijoittaa rahat yhteiseen asuntoon, vain siksi, että on sitä mieltä, että toinen on saanut elämässään asioita liian helpolla. Toisen tarkoituksena on siis "kouluttaa" (omien sanojensa mukaan) toista maksamaan asuntolainaa ja siihen, ettei elämä aina ole niin helppoa. Koulutukseen sisältyy myös tiettyjen asioiden tahallinen tekemättä jättäminen, jotta toinen oppii ne tekemään jne.
Minusta tällainen on väärin. Jos rakastaa, haluaa toiselle hyvää ja on valmis ottamaan myös riskejä tulevaisuuden ja yhteisen hyvän nimissä. Ei parisuhde ole mikään valtataistelu, jossa toista "koulutetaan". Ei tällä tavalla ainakaan toimivaa, tasa-arvoista ja toista kunnioiottavaa suhdetta rakenneta. Vai mitä olette mieltä?
Minusta tällainen on väärin. Jos rakastaa, haluaa toiselle hyvää ja on valmis ottamaan myös riskejä tulevaisuuden ja yhteisen hyvän nimissä. Ei parisuhde ole mikään valtataistelu, jossa toista "koulutetaan". Ei tällä tavalla ainakaan toimivaa, tasa-arvoista ja toista kunnioiottavaa suhdetta rakenneta. Vai mitä olette mieltä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
ennemmin joltain epäterveeltä vallankäytöltä kuin parisuhteelta minusta.
Rakkaus ja raha ovat kaksi eri asiaa. Se että rakastaa toista niin ei tarkoita sitä, että pitäisi lahjoittaa omaisuutensa toiselle, niitä ei pidä sotkea toisiinsa. Ei toista tarvitse ostaa ja jokainen tulkoon toimeen omillaan. Jos et muuten voi olla toisen kanssa, kuin että hän antaisi rahansa ja omaisuutensa sinulle niin et todellisuudessa muuta haluakkaan.
Kyllä. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että rakkaus ja raha ovat kaksi eri asiaa. Ideana oli kuitenkin se, että asunto olisi tietysti ositettu vastaamaan molempien siihen sijoittamaa summaa. Eli, jos toinen osapuoli olisi sijoittanut siihen esim. 2/3 ja toinen 1/3, niin asunnon myynnin yhteydessä summa olisi myös jakautunut samoilla suhteilla.
Sehän on tietysti sinun ideasi ja toinen itsenäinen ihminen sijoittaa omat rahansa niinkuin lystää, turha siitä on riidellä. Oikeudenmukainen raikaisu olisi fifti-fifti.
Se on kuitenkin otettava huomioon, että jos lapsia syntyy ja äiti on hoitovapaalla, niin puolison tulot otetaan Kelan etuuksissa huomioon ja suurituloisen puolisolle ei paljoa tukia heru.
Miten tuollainen puoliso kouluttaakaan lapsiaan ? !
Kannatan eroa ja paremman puolison hankkimista. Kun hän itse puhuu kouluttamisesta, ei kuulosta hyvältä.
Jos reilusti olisi sanonut, että haluaa teidän sijoittavan asuntoon 50% - 50%, olisi tilanne täysin erilainen.
Jospa kouluttaa toisen maksamaan kaiken.
Parempia löytyy tusinan nipuissa.
Äkkiä karkuun.
näkökulman laajentamiseksi Parisuhde-palstalta ketjun Olenko kohtuuton? Siinä on korostetummin samantapainen ongelma ratkaistavana; mies tarvitsisi koulutusta (jopa ilman lainausmerkkejä).
Monesti on niin, että jos on asteikon 'kompromissikohdasta' väärällään johonkin suuntaan ja toinen saman verran vastasuuntaan, niin näkemysero tuplaantuu! Teillä näkemyserot lienee kuitenkin puhuttavissa ainakin periaatteessa kuntoon, ellei mies sitten ihan jästipäinen ole. Mitä mies aiemmalla asunnolla aikoo tehdä, pitääkö sijoituksena ja/tai vuokraa vai pitääkö varalla kun omaa vapautta (suhteesta?) tarvitsee 8|
No tuosta aloituksesta nyt ei oikein saa selvää mikä teidän tilanteenne on. "Oli tarkoitus"? Muuttiko toinen siis mieltään sen jälkeen kun olitte jo sopineet yhteisen asunnon hankkimisesta? Jos, niin miksi? Vai oliko se vain sinun ikioma tarkoituksesi, josta kumppanisi ei ollutkaan samaa mieltä?
Toisessa viestissä sanot, että uusi asunto oli tarkoitus jakaa maksuosuuksien suhteessa esim. 1/3 ja 2/3. Johan tuossakin olisi velanmaksu tullut tutuksi. Miten se nyt sitten kumppanisi mielestä pitäisi mennä? Vai onko kyse siitä että hän ei ollenkaan halua muuttaa yhteen vaan haluaa että sinä hankit oman asunnon itsellesi?
Se on totta ettei yksipuolinen kouluttaminen kuulu tasa-arvoiseen suhteeseen, mutta ei suhde voi olla tasa-arvoinen sittenkään jos toinen kuvittelee elävänsä toisen siivellä. Mitä ovat ne asiat, joita toinen jättää tekemättä siksi että sinä oppisit? Oletko miettinyt, kannattaisiko sinun ihan itsesikin takia osata tehdä asioita itse?
Oli tarkoitus= toinen oli asian päättänyt alunperin itse itsekseen eli, että myy asuntonsa. Jouduimme muuttamaan väliaikaisesti vuokralle siksi aikaa, kunnes löydämme omistusasunnon ja mielen muuttaminen tapahtui vuokra-asuntoon muuton jälkeen.
Asioiden tekemiseen itse en kyllä mielestäni, ja tämähän on vaan oma mielipiteeni :), tarvitse koulutusta, olen nimittäin pyörittänyt yksin perhettä yli puolivuosikymmentä. Tekemättä jättämiset liittyvät normaaliin arkeen, pieniä järjestely- ja siivoilujuttuja, jotka teen ERI tavalla kuin toinen. Lähinnä tuntuu, että tarkoituksena on "kouluttaa" minua tekemään asiat samalla tavalla kuin toinen itse tekee.
Asunto asia ratkesi viikonlopun aikana niin, että se on nyt, toisen omasta päätöksestä, laitettu myyntiin. Mihin hän aikoo rahat sijoittaa onkin sitten toisen oma asia.
Pikku koulutus nyt on aina välillä paikallaan (esim: roskat roskikseen, pöntön rengas alas ja näin..) mutta tuo on jo todella hölmöä. Itse olen syntynyt kultalusikka suussa, avokkini lapsuus/nuoruus taas on ollut yhtä helvettiä isänsä todella vaikean alkoholiongelman, vanhempien avioeron, ja senjälkeisen huutavan rahapulan takia. Mutta ei hänen ole tarvinnut minua kouluttaa, koska vanhempani olivat jo huolehtineet siitä, että osaan esim huolehtia rahoistani.
Aika ikävää toimintaa tuo mistä kirjoitit. Kuulostaa kiusanteolta.