APUA! Blondi hiusväri = tukasta punaruskea!!

tukka pilalla!

Miten hitossa mun tukasta tuli punaruskea, kun ostin Hairstoresta "Silky Therapy Usa" -nimisen värin josta piti tulla blondi, värin nimi on "Light Golden Blonde" ja paketissa on kuva naisesta jolla on lumivalkeat hiukset, paketin yläpuolella on myös kuva värisävystä joka on lumivalkea, hieman kultaan taipuva, ja takana värikartta josta näkee minkävärinen tukasta pitäisi tulla kun lähtökohtana on vaaleanruskea, keskiruskea tai musta, jokaisesta pitäisi tulla vaaleampi tuon väritaulukon mukaan, oma tukkani oli siis kullanvaaleaksi värjätty ennestään, ja luonnollinen värini vaaleanruskea (tyvikasvua oli noin sentti ja siitäkin tuli samalla tavalla tummahko punaruskea kuin muustakin tukasta).

Nyt kun tutkin pakkausta tarkemmin, lukee hieman värikartasta alaspäin pieni teksti englanniksi "If your hair is previously colored, you can not achieve lighter results with Silk Therapy Color", mutta eihän sekään suoraan kerro että tukasta tulisi jopa päin vastoin huomattavasti tummempi! Eikä myyjä Hairstoressakaan maininnut mitään tukan tummumisesta. Pesin värin pois välittömästi kun olin sen hiuksiini levittänyt ja kun huomasin värin alkavan tummua, joten tukka ei tummunut niin tummaksi kuin olisi voinut, mutta silti tummemmaksi, ja harmittaa aivan käsittämättömästi että vuoden ajan hiljalleen vaalennettu tukkani joka ennen tätä värjäystä oli melkein niin vaalea kuin halusin sen olevan, on nyt takaisin tumma, ja vaalentaminen vie taas iäisyyden!


Tässä muuten vielä kuva väripurkista: http://www.hairstore.fi/webstore/?main2=1 , se on tuo ensimmäinen väripurkki. Kuten kuvasta näkyy, naisella on aivan valkoisenblondi tukka, ja minun omani on nyt niin kaukana tuosta kun vain koskaan voi olla. Miten tämä on mahdollista, voiko/kannattaako tästä valittaa jonnekin? Huhhuh että harmittaa! :(

20

2462

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tukka pilalla!
    • eiiauuta

      Tuskin valittaminen mitään auttaa... Sisko värjäsi kerran kotona tummat hiuksensa blondiksi ja tuli ihan orasnssit, eikä siinä muu auttanu kun mennä kampaajalle värjäämään uusiks :)

      • alkup.

        Mutta on ihan ymmärrettävää että tummasta blondiksi värjäämisen seurauksena tukasta tule oranssi, mutta aivan ennenkuulumatonta että jo valmiiksi blondista tukasta josta piti tulla astetta blondimpi, tulee monta astetta tummempi.


      • eiiauuta
        alkup. kirjoitti:

        Mutta on ihan ymmärrettävää että tummasta blondiksi värjäämisen seurauksena tukasta tule oranssi, mutta aivan ennenkuulumatonta että jo valmiiksi blondista tukasta josta piti tulla astetta blondimpi, tulee monta astetta tummempi.

        Onhan se aika erikoista kyllä... Mut suosittelen joka tapauksessa käymään kampaajalla ettei tule lisää mokia :)


      • llllöö
        eiiauuta kirjoitti:

        Onhan se aika erikoista kyllä... Mut suosittelen joka tapauksessa käymään kampaajalla ettei tule lisää mokia :)

        Minkä väriset hiukset sulla oli ennestään ennen tuota väriä????


      • alkup.
        llllöö kirjoitti:

        Minkä väriset hiukset sulla oli ennestään ennen tuota väriä????

        Se lukee tuossa aloitusviestissäni, eli hiukseni olivat kullanvaaleaksi värjätyt, oma luonnollinen värini on vaaleanruskea.

        Kaupan värejä olen useimmiten käyttänyt ja niillä onnistunut, nyt kun kerran kajosin kampaamotuotteeseen jonka luulin olevan parempi, tulikin tuollainen lopputulos.. Noh, nyt tiedän pidättäytyä kaupanväreissä tai mennä suoraan kampaajalle.


      • koodin?
        alkup. kirjoitti:

        Se lukee tuossa aloitusviestissäni, eli hiukseni olivat kullanvaaleaksi värjätyt, oma luonnollinen värini on vaaleanruskea.

        Kaupan värejä olen useimmiten käyttänyt ja niillä onnistunut, nyt kun kerran kajosin kampaamotuotteeseen jonka luulin olevan parempi, tulikin tuollainen lopputulos.. Noh, nyt tiedän pidättäytyä kaupanväreissä tai mennä suoraan kampaajalle.

        Eli ihan ekana pitää pois sulkea se vaihtoehto, et pakkaus vaiheessa on sattunut kämmi ja purkkiin on eksyny väärä väriaine. Se koodi käsketään aina tarkistaa ennenkö laittaa variä päähän. Väri purkissa olevan numeron pitää täsmätä pakkauksen päällä olevan numeron kanssa. Sit oliko tuossa purkissa varmasti sekä hapete, että väri? Joskus kampaamo väreissä ei näet tule, kuin väri ja hapete pitää hankkia erikseen. Jos pelkän värin lätkäsee päähän ni vaalennuksessa tummuminen on todennäköisesti se ainoa vaihtoehto, mitä voi tapahtua, kun ilman hapetetta se ei ainakaan vaalenna. Eli sekotitko vähintään kaksi ainetta keskenään ennen värjäystä?


      • nimetön-
        alkup. kirjoitti:

        Se lukee tuossa aloitusviestissäni, eli hiukseni olivat kullanvaaleaksi värjätyt, oma luonnollinen värini on vaaleanruskea.

        Kaupan värejä olen useimmiten käyttänyt ja niillä onnistunut, nyt kun kerran kajosin kampaamotuotteeseen jonka luulin olevan parempi, tulikin tuollainen lopputulos.. Noh, nyt tiedän pidättäytyä kaupanväreissä tai mennä suoraan kampaajalle.

        eikös tää aine oo sävyte? eli ei vaalenna oikeestaan hiusta. eka värinpoisto päähän


    • IdaM.

      Eli tänään ostin samaa merkkiä, sävynä yksi vaaleampi eli 10G... Luulen että hiuksistasi tuli punaruskeat nimenomaan siksi että pesit liian aikaisin. Minullakin oli kauttaaltaan vaaleat hiukset ja tummahko tyvi n. 1cm. Tulos:

      Tyvi vaaleni jonkin verran, muuten hiukset ehkä tummenivat asteen (???). Kiiltoa tuli lisää, en tosin tiedä että johtuuko se tästä ällöttävän jytkystä leave-in hoitoaineesta, joka on kuin laimennettua hiusgeeliä tai muotoiluainetta...

      En käsitä miten vaalea hiusväri voi tummentaa hiuksia. Käsittämätöntä. Varsinkin kun pakkauksen sävykartan mukaan vaaleista hiuksista pitäisi tulla vaaleammat. Jopa mustat hiukset vaalenevat sävykartan mukaan jonkin verran. Olisikohan tähän pitänyt sotkea jotain vaalennusjauhetta erikseen...?

      En suosittele, ainakaan jos haluaa pakkauksen näköiset vaaleat kutrit. 15e aivan järkyttävä hinta näin ala-arvoisesta tuotteesta.

      • niis

        En osaa tähän mitään omakohtaista kokemusta lykätä, mutta tuttu kampaaja haukkui Hairstoren värit alimpaan helvettiin. Kuulemma marketista saa paljon parempia. Harmi sun tukan puolesta :(


      • IdaM.
        niis kirjoitti:

        En osaa tähän mitään omakohtaista kokemusta lykätä, mutta tuttu kampaaja haukkui Hairstoren värit alimpaan helvettiin. Kuulemma marketista saa paljon parempia. Harmi sun tukan puolesta :(

        Joo mä en kyllä enää sorru. Sekin vituttaa että maksoi tosiaan Sellon Hairstoressa 15e ja katsoin äsken ni niillä on netissä sama paketti 5e...

        Ois pitäny vaan ostaa joku PolyBlonde, tuplasti vaaleempi ja halvempi.


      • joopajoop

        Väri VÄRJÄÄ, jos haluaa vaalentaa, täytyy ostaa värinPOISTO. Niin itsestäänselvää!


      • Joopertsa
        joopajoop kirjoitti:

        Väri VÄRJÄÄ, jos haluaa vaalentaa, täytyy ostaa värinPOISTO. Niin itsestäänselvää!

        ei noita värinpoistoja kannata käyttää kun kampaamossa. ostaa itse kaupasta vaalennusvärin, se kyllä vaalentaa.


      • :)
        joopajoop kirjoitti:

        Väri VÄRJÄÄ, jos haluaa vaalentaa, täytyy ostaa värinPOISTO. Niin itsestäänselvää!

        Vaalennusväri vaalentaa asteen taikka pari, mutta sitä tulee käyttää vain värjäämättömiin hiuksiin. Ja jos värjättyä tahtoo vaalentaa kannattaa värinpoiston sijaan valita kylläkin vaalennusaine.


      • hhat
        :) kirjoitti:

        Vaalennusväri vaalentaa asteen taikka pari, mutta sitä tulee käyttää vain värjäämättömiin hiuksiin. Ja jos värjättyä tahtoo vaalentaa kannattaa värinpoiston sijaan valita kylläkin vaalennusaine.

        vaalennusaine ja värinpoisto on iha sama asia, kutsutaan vaan eri nimellä :))


    • 10

      Vaalea väri ei vaalenna värjättyä hiusta, tämä on tosiasia. Käsittelemättömiä (värjäämättömiä) hiuksia vaalennusväri vaalentaa muutaman asteen, riippuen luonnonväristä. Värjättyjen hiusten eriväriin värjääminen on aina mutkikasta ja vaatii tietotaitoa, oli sitten kyse vaalennetun tummentamisesta tai päinvastoin.

      Aina on alle tehtävä värinpoisto/vaalennus, ja kun riittävä vaaleus on saavutettu, päälle laitetaan vaalea väri taittamaan sävyä haluttuun suuntaan. (Värinpoiston jälkeen siis hiukset ovat enemmän tai vähemmän keltaiset/oranssit lähtötilanteesta riippuen)

    • Kaa58

      Itsekin kokeilin väriä kun halvalla sain. Enempää tutkimatta väriä netistä 'raidoitin' vaaleita hiuksiani kuvan mukaan vielä vaaleamalla sävyllä, annoin vaikuttaa oikean ajan, ehkä hitusen ylikin, eikä tulosta huomaa ollenkaan. Ihan sama kuin ei olisi koko väriä käytetty.

      Joku sanoi että vaaleat värit vaalentaa vain luonnollisen väristä hiusta, mutta itsellä ainakin muun merkkiset vaaleat ovat ennen toimineet oikein hyvin. Tietääpä että ei näihin jatkossa kajoa... Harmittaa että meni aikaan hukkaan, rahaa ei onneksi paljoa uponnut.

    • Johha

      Värinpoisto ei ole sama kuin vaalennusväri. Vaalea väri ei ole sama asia kuin vaalennusväri. Kun vaalentaa hiukset hiukset vaalennusvärillä, hiukset kärsii vähiten ja ja väristä tulee suht vaalea.

    • Brunettee :)

      Se riippuu sun pääs väristä... Jos sul on joku tummanpunanen pää, laitat siihen blondia väriä, sehän värjää sen siitä väristä blondimmaksi. Ensin kannattaa harkita värin poistoa.

      • Reblika

        Värinpoisto=poistetaan hiuksesta lisätty pigmentti.eli siis värjätty hius vaalennetaan värin poistolla=tulos on siis keltainen/oranssi linjaa.

        Vaalennusväri=vaalennusvärilla voidaan värjätä omaa "neitsyt" hiusta mihin Ei ole lisätty pigmenttiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6464
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3873
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3250
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      376
      1764
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1408
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1340
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      47
      1013
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      976
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      900
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      879
    Aihe