"Muistan kuinka katselimme kesäyötä puistossa nurmikolla viltin päällä shamppanjaa nauttien toisiimme rakastuneina. Luulin että olisimme aina yhdessä. Muistan yhä pieniä yksityiskohtaisia asioita yhdessä olosta, muistan kuinka pidimme toisia kädestä autolla ajellessamme ja kuinka hyppäsit syliini puristaen lujaa minun tullessa reissusta että en meinannut happea saada. Muistan kuinka ihanaa oli työpäivän jälkeen tai vapaapäivinä makoilla lähekkäin sängyssä pitkälle päivään. Muistan TV illat kanssasi, kun istuimme sylikkäin ja nautimme hyvästä ruuasta ja yhteisistä ohjelmista. Suhteemme loppui vaikka tunteet eli yhä. Pelkkä erään biisin kuuntelu tai käsinojan puristaminen kuin kädestä pitäen autossa saa minut itkemään"
Tässä hieman ajatuksiani edellisestä suhteestani joka loppui puolisen vuotta sitten. Suhde ei ikävä kyllä ollut aina noin ruusuista kun "muistoissani" aina on. Suhteeseen liittyi avopuolisoni puolelta törkeätä luottamuksen pettämistä, pettämistä, itsekkyyttä, ajattelemattomuutta. Suhde kesti kolmisen vuotta. Viimeinen vuosi oli paras meiltä, parin vuoden säheltämisen jälkeen hän taisi rakastua minuun tosissaan. Lopulta erosimme, töistä ja opiskeluista johtuvista syistä virallisesti. Itse en osalta päässyt yli petetyksi tulemisesta, joka varmasti vaikutti lopputulokseen. Erotessamme kuitenkin tunteet toisia kohtaan olivat elossa ja tiesimme jo pari kuukautta ennen eroa eroavamme. Kumpikin vaan toivoi että jompikumpi taipuu toisen mukaan, mutta ei taipunut.
Ennen suhteeseen alkamista hän oli pari vuotta paras ystäväni ja siksi tuntuu uskomattomalta kuinka hän pystyi loukkaamaan minua niin suhteessamme vaikka varmasti tiesi kuinka raskaasti olin ottanut ennen suhdettamme ystävinä setviämme asioita joissa olin tullut petetyksi.
Pointti koko jutun kirjoittamisessa on kai se että tahtoin purkaa edes johonki oloani. Noin kerran parissa viikossa itken jäädessäni ajatusten kanssa yksin, en tiedä miksi. Jotenkin kaipaan häntä ihmisenä, vaikka suhdetta ei olekkaan ikävä sen raskauden takia.
Olisi kiva kuulla muiden elämän kokemuksia. Olen päässyt exästä sillä tavalla ylitse että en vahingossakaan haaveile hänen kanssaan olemisesta tulevaisuudessa eikä kiinnosta hänen kanssaan oikeastaan enää oleminen. Ikävä on silti vaan hurjan kova, olihan hän viitisen vuotta ja käytännössä koko aikuisikäni paras ystäväni ja kolmisen vuotta päivittäin elämässä ollessamme parisuhteessa.
Olen ollut hurjan yksinäinen viimme kuukausina, kaikki kaverini elävät parisuhteessa ja kerkeävät näkemään vaan satunnaisesti. Muutama vastakkaisen sukupuolen edustaja on ollut ystävänäni, mutta en ole pystynyt menemään ystävyys astetta pidemmälle jostain syystä. On jotenkin tuntunut väärältä vaikka olen vapaa ja exä ei enää kiinnosta. On vaan muistot :/
Onko muilla ollut fiiliksiä että tahtoo elämässä eteempäin, mutta vanha suhde kummittelee omassa mielessään vaikka onkin tiedostanut vanhan suhteen olevan lopullisesti ohi. Kauanko ottaa aikaa pystyä uuteen suhteeseen? Tänään taas itkin tahallani kuuntelemalla "meidän" biisiä. Itkettää katsoa lumisateeseen ja painatua muistelmiin yksinään ties monentena iltana peräkkäin.. Sydämmeni on tainut särkyä pahemman kerran.
Tässä hieman ajatuksiani edellisestä suhteestani joka loppui puolisen vuotta sitten. Suhde ei ikävä kyllä ollut aina noin ruusuista kun "muistoissani" aina on. Suhteeseen liittyi avopuolisoni puolelta törkeätä luottamuksen pettämistä, pettämistä, itsekkyyttä, ajattelemattomuutta. Suhde kesti kolmisen vuotta. Viimeinen vuosi oli paras meiltä, parin vuoden säheltämisen jälkeen hän taisi rakastua minuun tosissaan. Lopulta erosimme, töistä ja opiskeluista johtuvista syistä virallisesti. Itse en osalta päässyt yli petetyksi tulemisesta, joka varmasti vaikutti lopputulokseen. Erotessamme kuitenkin tunteet toisia kohtaan olivat elossa ja tiesimme jo pari kuukautta ennen eroa eroavamme. Kumpikin vaan toivoi että jompikumpi taipuu toisen mukaan, mutta ei taipunut.
Ennen suhteeseen alkamista hän oli pari vuotta paras ystäväni ja siksi tuntuu uskomattomalta kuinka hän pystyi loukkaamaan minua niin suhteessamme vaikka varmasti tiesi kuinka raskaasti olin ottanut ennen suhdettamme ystävinä setviämme asioita joissa olin tullut petetyksi.
Pointti koko jutun kirjoittamisessa on kai se että tahtoin purkaa edes johonki oloani. Noin kerran parissa viikossa itken jäädessäni ajatusten kanssa yksin, en tiedä miksi. Jotenkin kaipaan häntä ihmisenä, vaikka suhdetta ei olekkaan ikävä sen raskauden takia.
Olisi kiva kuulla muiden elämän kokemuksia. Olen päässyt exästä sillä tavalla ylitse että en vahingossakaan haaveile hänen kanssaan olemisesta tulevaisuudessa eikä kiinnosta hänen kanssaan oikeastaan enää oleminen. Ikävä on silti vaan hurjan kova, olihan hän viitisen vuotta ja käytännössä koko aikuisikäni paras ystäväni ja kolmisen vuotta päivittäin elämässä ollessamme parisuhteessa.
Olen ollut hurjan yksinäinen viimme kuukausina, kaikki kaverini elävät parisuhteessa ja kerkeävät näkemään vaan satunnaisesti. Muutama vastakkaisen sukupuolen edustaja on ollut ystävänäni, mutta en ole pystynyt menemään ystävyys astetta pidemmälle jostain syystä. On jotenkin tuntunut väärältä vaikka olen vapaa ja exä ei enää kiinnosta. On vaan muistot :/
Onko muilla ollut fiiliksiä että tahtoo elämässä eteempäin, mutta vanha suhde kummittelee omassa mielessään vaikka onkin tiedostanut vanhan suhteen olevan lopullisesti ohi. Kauanko ottaa aikaa pystyä uuteen suhteeseen? Tänään taas itkin tahallani kuuntelemalla "meidän" biisiä. Itkettää katsoa lumisateeseen ja painatua muistelmiin yksinään ties monentena iltana peräkkäin.. Sydämmeni on tainut särkyä pahemman kerran.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Uude suhteen onnistuminen kestää juuri niin kauan kun olet edellisestä toipunut ja irrottautunut. Suosittelen hankkimaan kirjan Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy kirjastosta tai kirjakaupasta. Kirjan avulla pystyt käsittelemään parisuhteeseesi ja eroon liittyvät asiat ja tunteet. Kirjaa käytetään perusteoksena Fisher eroseminaarissa, joka on vertaistukiryhmä eronneille. Itse kävin aikanaan seminaarin ja silti uuden kestävän suhteen aloittamiseen meni aikaa 4 vuotta. Nyt olen ollut jo vuosia toimivassa parisuhteessa, jossa en tee enää samoja virheitä kuin aikaisemmassa ja tänään elän elämäni parasta aikaa.