ripsari leviää

Tarvitsisin neuvoja,koska ripsarini leviää, vaikka käytän vedenkestävää ripsaria. Olen kokeillut montaa eri ripsari, mutta kaikki leviää, alaluomelle parin tunnin kuluttua, kun olen ripsarin laittanut.Olen ostanut luomenpohjustusvoidetta ja pohjustan luomet, jolloin ripsari pysyy hieman pitempään, muttta leviää siltikin. Olisiko siis jotain hyviä ripsareita jotka ei taatusti leviä?
Olen miettinyt jos värjäisin ripseni, mutta kuinka kauan väri pysyy ja onko se vaikeaa tehdä itse?
6681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minulle käy ihan samalla tavalla. Kosmetologi sanoi, että minun ihoni on niin rasvainen, että se aiheuttaa ripsivärin leviämisen, ts. ihon omat öljyt poistavat värin samalla tavalla kuin ripsivärin poistoaine. Lisäksi minulla on tosi pitkät alaripset, jotka hankautuvat ihoa vasten. En voi käyttää vedenkestäviä ripsivärejä lainkaan. Ainoat ripsivärit, jotka eivät ole levinneet, ovat Lancomen definicils (kallis) ja Max Factorin ripsivärit, siis vesiliukoiset.

Olen joskus kokeillut kestovärjäystä, mutta minulla se ei oikein pysynyt. En oikeastaan edes huomannut eroa normaalitilaan, koska olen luonnostaan mustaripsinen (paitsi ripsien päistä).

Äänestä
  • ootsä kokeillut Kanebon 38? Eli levisikö se?Monet on meinaan sanonut että se olis hyvää, mutta en tiedä, kun ei ois kiva ostaa melko kallista ripsaria ja todeta sen jälkeen että se leviää. Hinta nyt ei oo ongelma, jos ripsari todella pysyy.

    Äänestä

  • panda kirjoitti:

    ootsä kokeillut Kanebon 38? Eli levisikö se?Monet on meinaan sanonut että se olis hyvää, mutta en tiedä, kun ei ois kiva ostaa melko kallista ripsaria ja todeta sen jälkeen että se leviää. Hinta nyt ei oo ongelma, jos ripsari todella pysyy.

    Minä henk.koht. en tykännyt. Minusta 38-asteinen vesi tuntui liian kuumalta puhdistukseen, mutta kyllä se taisi hyvin pysyä. Minulla muutenkaan ei ole kyse ripsivärin varisemisesta, vaan nimenomaan leviämisestä tasaiseksi tummaksi alueeksi, ja näin tapahtuu varsinkin vedenkestävillä ripsareilla.

    Äänestä

Mitään ripsaria on aika vaikea saada pysymään kokonaan varisematta edes vähän alaluomille, olen itsekin sen todennut. Voin lämpimästi suositella ripsien kestovärjäystä mutta se ei silti ole yhtä näyttävä kuin mitä ripsiväri saa aikaan. Itse ainakin tykkään vähän ripsiä pidentävästä ripsarista jota ei saa aikaan kestovärjäämällä. Sitä täytyy kai vaan tyytyä siihen ettei mikään ripsiväri ole täydellinen vaikka se joskus ärsyttääkin se alaluomien tummuus päivän mittaan.
Kuitenkin kestovärjäystä ei ole vaikeaa tehdä itse tai vaikkapa kaverin avustamana sillä joistain kaupoista löytyy ripsien värjäysainetta (esim. t.ruskeaa ja mustaa) ja puutikkuja joilla väri levitetään helposti. Muista ostaa myös vaseliinia luomiesi suojaksi ettei ne värjäänny.

Äänestä
  • Tämä ripsari ei rapise, eikä valu.
    Lähtee pois ainoastaan 38 asteisella vedellä. Kokeilkaa!

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    Tämä ripsari ei rapise, eikä valu.
    Lähtee pois ainoastaan 38 asteisella vedellä. Kokeilkaa!

    eikä siis edes pestessä valu alaluomille vaan lähtee "kuituina" pois ripsistä eli periaatteessa riittä pelkkä vesi puhdistukseen =)
    tätä en vaihda vaikka onkin kalliimpaa!
    potkään sitä kitkutin ostaa....mitä hyödyttää laittaa kokeiluja halvempiin kun niihin kuitenkin menee se sama raha eikä ne edes toimi!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


panda kirjoitti:

Tarvitsisin neuvoja,koska ripsarini leviää, vaikka käytän vedenkestävää ripsaria. Olen kokeillut montaa eri ripsari, mutta kaikki leviää, alaluomelle parin tunnin kuluttua, kun olen ripsarin laittanut.Olen ostanut luomenpohjustusvoidetta ja pohjustan luomet, jolloin ripsari pysyy hieman pitempään, muttta leviää siltikin. Olisiko siis jotain hyviä ripsareita jotka ei taatusti leviä?
Olen miettinyt jos värjäisin ripseni, mutta kuinka kauan väri pysyy ja onko se vaikeaa tehdä itse?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu