Elikäs tutustuin erään harrastuksen merkeissä erääseen naiseen netissä ja siitä lähti sitten jotakin säätöä liikkeelle. Keskustelimme harrastuksesta hyvin paljon ja ei mennyt kauaakaan, kun myös tapasimme samojen asioiden puitteissa. No eipä siinä mitään kummallista sikäli ole kun voihan niitä harrastuksia harrastaa myös miehen ja naisen välisestikkin.
No sitten saman harrastuksen puolesta hän halusi hankkia lisää kokemusta eräältä viikonlopun kestävältä kurssilta ja kun itselläni on suhteita niin järkkäsin hänelle tuon kurssin aikaiseksi ja kerroin päivämäärän et tuonne ja tuohon aikaan. No hän meni sitten aika oudoksi ja ei sit sanonut oikein mitään siihen ja ite ihmettelin et mikäs nyt on. No varovasti sitten sanoin, että voinhan minäkin sitten sinne lähteä ja siitähän hän sitten riemastuikin ja kertoi että olis kurjaa mennä yksin. No tuo nyt sitten edellyttää yhteistä hotellihuonetta lähes tuntemattoman naisen kanssa kun jaettiin kulut ja yritetään säästää kuluissa. No sitten seuraavaksi tuli tietoa että kyseinen kurssi saatetaanki perua mutta tämä nainen sitten sanoi että lähetään sitten pitämään hauskaa muuten vain. Me olemme jonkin verran pidetty keskenämme yhteyttä ja puhuttu myös entisistä suhteistamme, mutta eniten tässä nyt mua ihmetyttää se, että mitä tuo nainen oikein lopulta haluaa. Puheissaan hän välttelee selkeesti kaikkea joka liittyisi meihin ja ei ole antanut pienintäkään vihjettä onko kyse ihastumisesta ym. Kuitenkin haluaa tuonne reisuun mun kanssani lähteä vaikka vaan hauskaa pitämään. En viitsi minäkään kysyä suoraan asioita, kun huomaan ettei hän itse halua mahdollisia tunteitaan kertoa. Yhteydenpitoa meillä ei ole välttämättä edes päivittäin ja jos on niin itse olen melkein aloitteen tekevä osapuoli siinä. Välillä siis tuntuu ettei häntä kiinnosta yhtikäs mikään mut kuitenkin sit taas on tuo reisu jonne haluaa lähteä kahestaan pariksi päiväksi. Emme ole enää ihan nuoria kumpikaan ja molemmilla jo pidempiäkin suhteita takana ja sikäli tää on nyt aika outo tilanne kieltämättä. Onko tässä nyt sit niin ettei hän oikein tiedä vielä itsekkään mitä hän haluaa ja haluaa nyt sitten miettiä sit vasta tilannetta kun vietetään aikaa yhessä ensimmäistä kertaa ?? Onko muilla kokemuksia vastaavasta tilanteesta ja miksi toisille on niin vaikeaa kertoa tunteistansa olivat ne sitten mitä hyvänsä ? Ei tällainen epätietoisuuskaan ole kovin kivaa kun kuitenki itse tunnen vetoa tähän naiseen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mahdotonta sanoa yhtikäs mitään hlöä tuntematta. Mikä tahansa on mahdollista. Ehkä kiinnostunut, ehkä ei tiedä mitä haluaa, ehkä oot hänelle pelkkä kaveri. Jos kerran kiinnostaa niin ei auta kuin lähteä sinne reissuun ja yrittää siellä saada selko asiaan. Eiköhän siellä jotain selviä, jos ei niin voit ainakin lopussa kertoa omista tunteistasi ym. ja keskustella asiat halki.