Voi, kun alkoholi olisi jäänyt keksimättä!
Kuulin väittämän, ettei alkoholi muuta ihmistä toisenlaiseksi vaan vahvistaa henkilön jo olevaa perimmäistä persoonaa.
Apua. Minä olen tainut mennä naimisiin tosi vaikean persoonan kanssa...
Sellaiseksi puolisoni muuttuu nykyisin joka ikinen kerta kun hän juo. Hänestä tulee niin vihamielinen, törkeäsanainen ja aliarvostava minua kohtaan ja hän hankkii - ei kohtuullista humalatilaa, vaan älyttömän kännin joka juman kerta.
Nykyisin hänen juomisensa alkaa perjantaina töiden jälkeen ja hän vetää kännit, että sammuu johonkin, pysyy kuitenkin perjantai-illan kotona. Lauantaina hänellä on "piilopullo", jota nautiskelee päivän ajan muka salaa, ja kun se loppuu illalla jossain vaiheessa, hän lähtee baarikierrokselleen ja tulee kotiin joskus aamuyön tunteina siinä kunnossa, että voi p...
Jo perjantai-iltana on sitten joka kerta hiivatin iso riita päällä. Lauantaina väistelen kuolemanväsyneenä elämään, olen hiljaa ja jos sanoisinkin jotain, hän tarttuu kyllä enemmän kuin innokkaasti syöttiin, että pääsis rähisemään minulle. Kun en sano mitään, hän käy pistoheitoin kokeilemassa useammankin kerran, saisko minusta taistelukaverin. Sunnuntaikin ollaan sitten hiltaa. Ja tämä on joka viikonloppu.
Olen kokeillut hyvää ja pahaa. Kun minäkin tulen työviikolta viikonlopulle, on odotuksia ja toiveita. Olen väsynytkin ja kun suutun sanon kyllä pahasti. Mutta osaan katua. Olen usein lauantaiaamuna pyytänyt omaa osaani anteeksi. Hän ei anna, mollaa ja satuttaa nöyrtynyttä mieltäni. Joskus sitten nakkaan takaisin, mutta yleensä peruutan hiljaa takavasemmalle. Hän ei pyydä anteeksi.
Yrittää tässä niin tuhaan kerätä voimia seuraavalle työviikolle. Kunhan selviäis viikonlopuista, että pääsis töihin.
Työviikko menee sitten niin, että yritän väleihin pikkuhiljaa alkuviikon ja loppuviikosta ollaan kuin kuka tahansa normaali aviopari. Silloin minä kerään kaikki hyvät tunteeni sydämeeni, ja kai hänkin omalla tavallaan. Ja sitten taas kaikki sama alusta... On tämä elämää!
Luin vähän aikaa sitten kirjan narsismista ja alkaa tuntua, että jotain siitäkin häiriöstä on tuossa siipassa. Vaistoan, että hän sisäisesti vihaa ja kadehtii ihmisiä, mutta ei tunnusta sitä kysyttäessä. Näin kai hän minustakin tuntee.
Kirjoittelin vain tällaisen monologin, kun tälle palstalle eksyin.
Voimia teille muille kärsineille.
Kuulin väittämän, ettei alkoholi muuta ihmistä toisenlaiseksi vaan vahvistaa henkilön jo olevaa perimmäistä persoonaa.
Apua. Minä olen tainut mennä naimisiin tosi vaikean persoonan kanssa...
Sellaiseksi puolisoni muuttuu nykyisin joka ikinen kerta kun hän juo. Hänestä tulee niin vihamielinen, törkeäsanainen ja aliarvostava minua kohtaan ja hän hankkii - ei kohtuullista humalatilaa, vaan älyttömän kännin joka juman kerta.
Nykyisin hänen juomisensa alkaa perjantaina töiden jälkeen ja hän vetää kännit, että sammuu johonkin, pysyy kuitenkin perjantai-illan kotona. Lauantaina hänellä on "piilopullo", jota nautiskelee päivän ajan muka salaa, ja kun se loppuu illalla jossain vaiheessa, hän lähtee baarikierrokselleen ja tulee kotiin joskus aamuyön tunteina siinä kunnossa, että voi p...
Jo perjantai-iltana on sitten joka kerta hiivatin iso riita päällä. Lauantaina väistelen kuolemanväsyneenä elämään, olen hiljaa ja jos sanoisinkin jotain, hän tarttuu kyllä enemmän kuin innokkaasti syöttiin, että pääsis rähisemään minulle. Kun en sano mitään, hän käy pistoheitoin kokeilemassa useammankin kerran, saisko minusta taistelukaverin. Sunnuntaikin ollaan sitten hiltaa. Ja tämä on joka viikonloppu.
Olen kokeillut hyvää ja pahaa. Kun minäkin tulen työviikolta viikonlopulle, on odotuksia ja toiveita. Olen väsynytkin ja kun suutun sanon kyllä pahasti. Mutta osaan katua. Olen usein lauantaiaamuna pyytänyt omaa osaani anteeksi. Hän ei anna, mollaa ja satuttaa nöyrtynyttä mieltäni. Joskus sitten nakkaan takaisin, mutta yleensä peruutan hiljaa takavasemmalle. Hän ei pyydä anteeksi.
Yrittää tässä niin tuhaan kerätä voimia seuraavalle työviikolle. Kunhan selviäis viikonlopuista, että pääsis töihin.
Työviikko menee sitten niin, että yritän väleihin pikkuhiljaa alkuviikon ja loppuviikosta ollaan kuin kuka tahansa normaali aviopari. Silloin minä kerään kaikki hyvät tunteeni sydämeeni, ja kai hänkin omalla tavallaan. Ja sitten taas kaikki sama alusta... On tämä elämää!
Luin vähän aikaa sitten kirjan narsismista ja alkaa tuntua, että jotain siitäkin häiriöstä on tuossa siipassa. Vaistoan, että hän sisäisesti vihaa ja kadehtii ihmisiä, mutta ei tunnusta sitä kysyttäessä. Näin kai hän minustakin tuntee.
Kirjoittelin vain tällaisen monologin, kun tälle palstalle eksyin.
Voimia teille muille kärsineille.
Vastaukset 1
Vanhimmat
mikskään muutu, jollei mies mene itse esim. AA-han. Samaa peliä aina vaan, ja aivotkin jo jumittuu opittuihin kuvioihin, jos joku kerran sellasta kattelee. Sun pitäis edellyttää, että jos sun kanssa ollaan, niin silloin ruvetaan asiaan paneutumaan ja muutosta olisi tultava siihen ja siihen nimeltä mainittuun asiaan. Olispa sulla sellanen paikka (vaikka joltain viikonloput poissa olevalta vuokrattu pikku kämppä, johon et tietenkään päästäisi miestäsi, eikä sellainen varmaan kuuluisi sopimukseenkaan), johon voisit paeta viikonlopuiksi, että hermot saisivat levätä ja latautua työviikkoa varten. Muuten se on tuota aina vaan, syystä tai toisesta. Alkoholistit taitavat olla vähän sellaisia, että heijastavat itseinhoaan ympäristöönsä, siihen keneen uskaltavat. Et taida olla tekemisissä enää miehen, vaan riippuvuden kanssa.