Jo 2,6 miljoonan brittikodin jäteastiassa on valvontasiru

Iso-Britannia on yksi kansalaisten massavalvonnan johtavia maita. Maasta löytyy jo yli 4 miljoonaa valvontakameraa, jotka kuvaavat kutakin kansalaista keskimäärin 300 kertaa päivässä. Ihmisten DNA-näytteitä kerätään kansalliseen tietokantaan pelkkien pikkurikkeiden kuten roskaamisen tai ylinopeuden perusteella. Brittiläisen isonveljen viimeisin innovaatio on ottaa kotitalouksien jätteet erityistarkkailuun. Sikäläinen kansalaisjärjestö Big Brother Watch raportoi, kuinka jo yli 2,6 miljoonan brittikodin jäteastia on varustettu valvontasirulla, jolla tietty jäteannos saadaan yhdistettyä tiettyyn kotitalouteen. Vielä vuosi sitten sirullisia jäteastioita oli käytössä 42 kunnan alueella; nyt niitä on jo 68 kunnassa, eli kasvua on ollut tältä osin vuodessa 62 prosenttia.

Miksi siruja sitten asennetaan? Virallinen perustelu on maan hallituksen "pay-as-you-throw"-hanke, jossa ajatuksena on kannustaa kotitalouksia kierrätykseen laskuttamalla kunnallisesta jätehuollosta jätteiden painon mukaan. Ajatus jäteverosta herätti julki tultuaan niin laajaa vastustusta, että pääministeri Gordon Brown lupasi keväällä 2008 luopua hankkeesta. Viime vuoden tammikuussa hallitus joutui lisäksi tunnustamaan, että yksikään kunta ei ollut vielä anonut lupaa testata "pay-as-you-throw"-järjestelmää. Siitä huolimatta sirullisten jäteastioiden määrä on kasvanut kovaa vauhtia. Kunnat ovat lisäksi olleet erittäin vastahakoisia antamaan tietoa asiasta. Big Brother Watch on joutunut keräämään asiaa koskevat tiedot kunnallisviranomaisilta Freedom of Information (FOI) -lakiin vedoten. Big Brother Watchin johtaja Alex Deane uskoo, että kunnat odottavat, kunnes kohu asian tiimoilta laantuu. "Kunnanvaltuustot odottavat kunnes ihmisten huomio herpaantuu, minkä jälkeen ne aloittavat jätetapojemme valvonnan, tunkeutuen yksityiselämäämme ja ottamalla käyttöön rangaistusverot sen perusteella mitä heitämme jätteisiin."

Konservatiivipuolueen paikallishallinnon tiedottaja Caroline Spelman väittää, että työväenpuolueen ministerit ovat salassa suunnittelemassa jäteverojen käyttöönottoa koko maassa, mikäli Brown pysyy vallassa kesäkuun alussa järjestettävissä yleisissä vaaleissa. "Hallitus on jo runnonut lävitse jäteastioiden verotusta koskevat lait ja rahoittanut jäteastioiden valvontateknologiaa verojen keräämistä varten", Spelman toteaa. Hallituksen tiedottaja puolestaan pesee kätensä koko asian suhteen toteamalla, että kaikki valvontasiruja koskevat päätökset ovat olleet kunnallishallinnon omia päätöksiä. Tiedottaja korostaa, että jotkut kunnat käyttävät siruja jätemäärien mittaamiseen, mutta että niillä ei ole tarkoitus vakoilla ihmisiä tai sakottaa heitä. Tilanne ei ole kuitenkaan todellisuudessa näin viaton. Vuonna 2008 lähes 100 kuntaa suoritti jo asukkaidensa jäteastioiden sisältöön kohdistuvia tutkimuksia. Joissain tapauksissa tutkittiin sitä, millaisia jätteitä asukkaat tuottavat. Toisissa tapauksissa jätteitä tutkimalla yritettiin saada informaatiota asukkaiden tulotasosta ja elämäntavoista.

http://piraattiliitto.org/uutiset/2010/03/jo-26-miljoonan-brittikodin-jateastiassa-on-valvontasiru

Oikeesti voi jumalauta...
181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

astiaa, eipä tarvitse pelätä siruja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ikuhytgrfd kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu