:o

Tapasin n. kuukausi sitten pojan ja kysyin häneltä kirjeellä että tulisiko hän kanssani esim. kahville. Seuraavana päivänä poika vastasi että kuulostaa hyvältä :) sovimme pari päivää myöhemmin treffit ja menimme parin tunnin lenkille 20 asteen pakkaseen.

Hän näytti minulle missä asuu ja kertoi luultavimmin kaiken itsestään ja kyseli varmaan yhteensä miljoona kysymystä. Lopuksi hän saattoi minut kotiin, en kuitenkaan uskaltanut halata ja kumpikaan ei oikein tiennyt mitä pitää tehdä kun erosimme, joten kumpikin vain lähti omaan suuntaansa heit huutaen... O.o'!

Laitoin seuraavana päivänä viestiä että oli ihanaa ja olisi kiva ottaa uusiksi, hän vastasi että " juu sopii :)". Mesessä aloitan keskustelun ,mutta poika jatkaa innokkaasti ja kyselee itse välikysymyksiäkin.Hymiöitäkin tulee vähintään kaksi per lause:D

Olemme eri kouluissa ja kaveripiirit erilaisia. Tiedän että hänellä kestää aina vastata viesteihini, jätkä kun on (EI PAHALLA ;D) mutta pelkään aina että hän vain jättää huomioimatta viestini ja unohtaa minut lopulta, mikä kävi viime suhdeyritykseni alulle :/ Eli siitä on kai jäänyt jonkunmoinen "trauma".

Pitäisikö minun silti yrittää toisia treffejä ja luottaa siihen että niin ei käy kuin edellisellä kerralla? :o Vai onko muita kommentteja tai ehdotuksia? :)
1292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

itse olen aikamoinen pelkuri en edes uskalla lähestyä poikaystävääni. Plus hänen kaverinsa on hänen mukanaan kun nähdään ja koko ajan häiritsee, poikaystävä on sanonut kaverilleen aina että sanoo että voinko halata häntä eikö hän itse muka voisi eikä olla vielkää halattu ollaa eri koulus ja puhutaa vaa viestien kautta ja vastaaminen kestää totta koska tämä on poika. kyllä haluaisin lähentyä tätä mutta kun asiahan on niin että olemme molemmat ujoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


what to do? :o kirjoitti:

Tapasin n. kuukausi sitten pojan ja kysyin häneltä kirjeellä että tulisiko hän kanssani esim. kahville. Seuraavana päivänä poika vastasi että kuulostaa hyvältä :) sovimme pari päivää myöhemmin treffit ja menimme parin tunnin lenkille 20 asteen pakkaseen.

Hän näytti minulle missä asuu ja kertoi luultavimmin kaiken itsestään ja kyseli varmaan yhteensä miljoona kysymystä. Lopuksi hän saattoi minut kotiin, en kuitenkaan uskaltanut halata ja kumpikaan ei oikein tiennyt mitä pitää tehdä kun erosimme, joten kumpikin vain lähti omaan suuntaansa heit huutaen... O.o'!

Laitoin seuraavana päivänä viestiä että oli ihanaa ja olisi kiva ottaa uusiksi, hän vastasi että " juu sopii :)". Mesessä aloitan keskustelun ,mutta poika jatkaa innokkaasti ja kyselee itse välikysymyksiäkin.Hymiöitäkin tulee vähintään kaksi per lause:D

Olemme eri kouluissa ja kaveripiirit erilaisia. Tiedän että hänellä kestää aina vastata viesteihini, jätkä kun on (EI PAHALLA ;D) mutta pelkään aina että hän vain jättää huomioimatta viestini ja unohtaa minut lopulta, mikä kävi viime suhdeyritykseni alulle :/ Eli siitä on kai jäänyt jonkunmoinen "trauma".

Pitäisikö minun silti yrittää toisia treffejä ja luottaa siihen että niin ei käy kuin edellisellä kerralla? :o Vai onko muita kommentteja tai ehdotuksia? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu