Tapasin tämän miehen neljä vuotta sitten.Hän oli naimisissa ja silti vietimme yön yhdessä.Emme tavanneet neljään vuoteen,viestittelimme silloin tällöin kuulumisia.Erottuani ex-puolisosta syksyllä aloimme viestittelemään enemmän.Välimatkaa meillä on 300 km.Ennen joulua hän tuli käymään luonani ja tammikuussa hän (ainakin omien sanojensa mukaan) kertoi vaimolleen haluavansa erota.Hän teki päätöksensä itsensä,ei minun,takia.Viestittelimme päivittäin kymmeniä kertoja (aamulla ensimmäisenä ja illalla ennen nukahtamista) ja hän soitteli minulle.Tapasimme luonani parin viikon välein.Ison välimatkan vuoksi rupesin epäilemään onko tässä mitään järkeä ja onko meillä yhteistä tulevaisuutta.Hän ei voi työnsä ja talonsa takia muuttaa tänne enkä minä voi lapseni takia muuttaa sinne.Laitoin hänelle eilen meiliä jossa pohdin onko tällä suhteella tulevaisuutta välimatkan takia ja kuinka minua ahdistaa tällainen puolittainen suhde.Vastauksena sain meilin jossa hän kylmästi ilmoitti ettei tässä taida olla mitään järkeä ja kuinka kumminkin hänen sydämeen jää arpi tästä.Vielä aamulla hän oli laittanut hyvän huomenen viestin suukoilla ja iltapäivällä hän oli valmis luopumaan minusta.Meilissä oli vielä toive että ehkä me joskus vielä kohtaamme ja mietelause joka meni suunnilleen että valtaisan pettymyksen jälkeen jäljellä on ääretön toivo.
Olen ihan rikki tämän kaiken jälkeen.Itkin elisen illan ikävääni ja sitä ettei olisi pitänyt ottaa koko asiaa puheeksi.Laitoin illalla hänelle viestin johon hän vastasi itkunaama-hymiöllä.Yön nukuin todella huonosti ja aamulla laitoin hänelle viestin joka meni näin:vasta kun menettää toisen lopullisesti,ymmärtää itseasiassa kuinka paljon menettikään.Vastausta ei ole kuulunut.En tiedä miten voin jatkaa elämääni tämän jälkeen.Oliko kaikki puheet ja teot huijausta vai enkö minä tosiaankaan ymmärtänyt toisen sanatonta viestintää.Tulevaisuudesta emme koskaan puhuneet ja kysyessäni kuinka hänen asioidensa järjestyminen (ero) edistyy,vastauksena oli että asiat edistyvät ja toivottavasti maltan odottaa.On niin huijattu ja suoraan sanottuna kusetettu olo.En vain voi ymmärtää kuinka voi laitella rakas ja kulta viestejä ja yhtäkkiä kaikki loppuukin.Hirmuinen ikävä häntä..
Enkä todellakaan kaipaa mitän moraalisaarnoja vaan ihan oikeita vastauksia ja apukeinoja tästä selviytymiseen,kiitos.

Vastaukset 1
Vanhimmat
En nyt oikein ymmärrä, mikä tuossa olisi sitä kusetusta. Tilanteenne on mikä on. Pitkä välimatka ja epävarma tulevaisuus. Olit itse miettinyt tilanteen hankaluutta ja kerroit siitä miehelle. Hän oli ilmeisesti pohtinut asiaa myös ja totesi, ettei hommassa taida todellakaan olla järkeä. Olisit ilmeisesti tahtonut toisenlaisen vastauksen ja nyt harmittaa. Tuo käytännön tilanne on edelleenkin sitä, mitä se on. Jos etäsuhde sinua ahdistaa ja tulevaisuus tuntuun epävarmalta, niin ei se tilanne siitä miksikään noin vain muutu.
Sinähän itse toit ilmi nuo epäilyt suhteen järkevyydestä, joten en oikein ymmärrä, miten sinä nyt yhtäkkiä olisit kusetettu uhri. Mies varmaankin tuli siihen tulokseen, että turha on jatkaa, jos suhde on noin huteralla pohjalla ja sinulla tuon kaltaisia epäilyjä koko homman järkevyydestä ja vielä huono olla. Ymmärrätkö, että mies saattaa olla ihan yhtä lailla satutettu kuin sinäkin? Sinähän olit se, joka tuon teidän suhteenne järkevyyden kyseenalaisti. Tuollaisen voi hyvinkin tulkita siten, että sinä tahdot suhteen lopettaa.
Teidän elämäntilanteenne nyt vaan eivät sattuneet yhteen. Voihan se tietenkin olla, että joskus tapaatte uudestaan ja homman saa toimimaan. Tai sitten ette. Nuorempana on vielä helppoa järkätä elämäänsä mahdollisen kumppanin mukaan. Valitettavasti vanhemmalla iällä sitä on kaikenlaisia velvoitteita, jotka voivat tulla onnen tielle.
Ei kuitenkaan kannata alkaa maalailemaan piruja seinille ja uskotella itselleen, että kyse oli vain kusetuksesta. Tekstisi perusteella ei tuosta sellaista kuvaa saanut. Tunnet itsesi loukatuksi. Ehkä niin tuntee hänkin. Parempi olisi hoitaa tuollaiset hankalat asiat aina kasvotusten. Tekstistä on vaikeaa tietää, mihin toinen pyrkii kun se sanaton viestintä puuttuu, eikä voi tarkentaa toiselta, mitä hän oikein ajaa takaa.
Voittehan te koittaa tuota asiaa vielä selvitellä ja katsoa, josko jatko on mahdollinen. Mutta se kannattaa tehdä siinä vaiheessa, kun olette molemmat rauhoittuneet ja ehdottomasti kasvotusten. Mikäli molemmat siihen ovat vielä halukkaita tietenkin.