puhetta vai kirjoitettua tekstiä?
Ilmaisetko itseäsi paremmin puheessa vai tekstissä?
Ilmaisetko itseäsi paremmin puheessa vai tekstissä?
Ymmärrätkö paremmin
-a-
38194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
kirjoitettua tekstiä sekä ymmärrän paremmin, että sillä tavoin myös ilmaisen itseäni paremmin.
sinun on vaikea ymmärtää puhuttua kieltä ja miten se hankaloittaa elämääsi?
aina keskittyä kuuntelemaan.. siihen ei tarvita kuin sekunnin sadasosa, niin mun ajatukset viilettää jo ihan toisissa sfääreissä.;-) Silloin mä oon fyysisesti läsnä mutta henkisesti jossain ihan muualla.
Luettuun tekstiin sen sijaan voi aina palata uudelleen, jos vaikka keksittyminen välillä herpaantusikin hetkeksi. Kyllä mä olen kirjoistakin joutunut samoja sivuja lukemaan uudestaan, vaikka oon ne kertaalleen lukenut, mutta ajatukset ovat olleet ihan jossain muualla. Ei silloin jää päähän mitään.
Eipä tuo toistaiseksi ainakaan oo elämääni hankaloittanut mitenkään. Läheiset tietää, et jos vastailen vaan mmm... joo.. ja silmissä on tyhjä poissaoleva katse, niin silloin kannattaa ehkä ravistella mut takaisin maan pinnalle.:-)
Kovin on tuttua!
tuli mieleen vielä se, että mä taas en osaa tulkita keskustellessa mitään toisen elekieltä, enkä ironiaa, sarkasmia, enkä tulkita mitään rivien välejä. Mä tulkitsen asiat niinkuin ne mulle sanotaan (toki läheisten kohdalla ymmärrän heidän huumoriaan ja sulatan jopa vittuilua silloin kun tiedän et se tulee ihmiseltä, joka musta kaikesta huolimatta tykkää), mutta muuten on vaikea esim. vieraiden ihmisten kohdalla tietää, puhuuko ne ystävällisellä mielellä vai piikikkäästi vai miten.
Silmistä oikeastaan ainoastaan näkee sen, onko ihminen pohjimmiltaan millainen, mutta en mä vieraita ihmisiä juurikaansilmiin katso.
Just näin, Vänksy. Voisi olla vaikka omaa tekstiäni.
No mutta sehän on sit hyvä että mä säästän sut kirjoittamisen vaivalta...
luen kirjoitettua tekstiä helpommin "kuin raamattua". En osaa lukea rivienvälejä läheskään aina. Puhuttaessa osaan paremmin. Hassua tää sinänsä, koska en ole mikään erityisen sosiaalinen ihminen. Olen tottunut olemaan paljon yksin ja lukemaan paljon kirjoitettua tekstiä.
Tiedän myös sen, että kaikki ihmiset eivät ole ulospäin suuntautuneita. Olen kuitenkin huomannut, että parhaiten tulen juttuun ja pystyn tulkitsemaan nimenomaan ujoja ja hiljaisia ihmisiä, sellaisia joilta puhe tulee ehkä hitaasti ja vaikeasti ilmaisten. Yltiöpuheliaat ja kovaääniset ihmiset taas saavat kavahtamaan taaksepäin.Tulee helpommin torjuntareaktio.
mitään keskustelukumppanin osuudesta eli "katoatko" samalla tavalla seurasta riippumatta? Läheiset tietävät, mutta entä virallisemmissa yhteyksissä.
mieleen kouluajat. Luentoihin eli puhuttiin tekstiin oli vaikeampi keskittyä kuin kirjoitettuun, mutta se johtui yleensä opettajasta. Luentoa kuunnellessa alan helposti eläytyä luennoitsijan olemukseen ja tarkkailla hänen tunnetilojaan, äänen sävyjään jne. Mietin onko hän stressaantunut, väsynyt, hilpeällä mielellä jne. Ajatukset alkavat myös harhailla ja tulee juuri helposti se tyhjä katse silmiin.Mutta sellainen opettaja onkin paras joka pyrkii vastavuoroisuuteen. Kommunikoi, eikä pidä pelkästään luentoa. Silloin taas jää todella tehokkaasti asiat mieleen. Paremmin kuin tekstiä lukiessa.
että keskustelukumppanin äänensävy jää sinulta kokonaan huomioimatta?
tulkinnan vähäisyys voi olla joko synnynnäistä tai opittua?
lukeneeni, että toisille on syntymästä lähtien vaikeampaa tulkita sanatonta viestintää, siis kaiketi jollain tavoin fysiologinen juttu. Ja sitten jos lapsuudessa tulee vanhempien ja läheisten taholta ristiriitaista toimintaa suhteessa sanoihin, niin tulkintakyvyn kehitys häiriintyy. Siis ihan vaikka niin, että lapsille on perheessä eri säännöt, vaikka periaatteessa sanotaan että kaikilla on samat säännöt.
minäkin ymmärtäisin asian olevan ja silloin puhutaan kahdesta täysin eri asiasta, jotka ilmenevät osin päällekkäisillä tavoilla.
puhuu epätasaisella nopeudella?
ihan kaikkien kohdalla. Joillain ihmisillä vaan on sellainen taito saada puhuessaan mut pysymään keskittyneenä, jossei joskus jopa "lumoutuneena".
Virallisemmissa yhteyksissä joudun tekemään töitä sen eteen että pysyn skarppina. Silloin en silti muutenkaan ole ihan oma itseni, en pysty olemaan rentoutunut tms, että senkin takia skarppina olo on helpompaa silloin.
erotan huutaako toinen vihaisesti, vai kuiskaako lempeästi, mutta siis muuten ei se oo aina kovin helppoa tulkita toisen äänensävyn perusteella, millä mielellä hän on. Tottakai sitten kun toisen jo tuntee, oppii paremmin tulkitsemaan toista.
ehkä keskivertoa parempi kuuntelija, joten ei tuo haittaa. Muutenkin olen enemmän kuuntelija kuin puhuja isossa porukassa, jos roolini ei ole olla se "pääpuhuja".
ollut selkeästi sillä kannalla että ilmaisen ja ymmärrän paremmin kirjoittamalla/lukemalla, mutta lähiaikoina olen alkanut kallistua siihen, että loppujen lopuksi vähemmän väärinkäsityksiä puolin ja toisin tulee puhuessa. Ihmisen ilmeet, äänen sävyt, ironia, sarkasmi, huumori ylipäätään, rivien välit jne. kaikki tulevat kuitenkin paremmin ilmi face to face. Niitä eivät korvaa kuin välttävästi hymiöt jne.
Ei kaiken kommunikoinnin, tai vaikka kaikkien ihmissuhteiden silti tarvitse perustua puheeseen. Kirjoittamisessa ja lukemisessa on oma viehätyksensä. Mitä enemmän kirjoittaa ja lukee, sitä täsmällisen oppii ilmaisemaan ja tulkitsemaan kirjoitettua tekstiä. Noh, itsestäänselvyys tietysti tämä..
runsaasti elekieltä puhuessasi ja teet näin asiat ymmärrettävimmiksi? Entä jos on vähäeleinen/eleetön keskustelukumppani?
käytä.. Taidan olla aika eleetön ja ilmeetön... Mutta luulen kyllä, että äänensävyistäni on helppo tulkita puhettani. Olen tottunut eleettömiin, vähäeleisiin ihmisiin. Ymmärtääkseni lounais-suomessa, missä asun on tyypillistä esim. puhua humoristisesti täysin vakavalla naamalla. Mutta silti sen jostain pystyy tulkitsemaan, äänen väristä tai silmäkulman nytkähdyksestä, että kyse onkin huumorista. Kirjoitetussa tekstissä pitää valita joko hymiö tai ei- ei ole siis välimuotoja ja vivahteita.
Ymmärrän yhtä hyvin kumpaakin asiaa.
Ilmaisen itseäni myös yhtä hyvin kummassakin, tosin ympäristön paine sitten taas aiheuttaa sen, että puhettani ei haluta ymmärtää ja se halutaan painaa alas. Kirjoittaminen ehkä sitten olisi parempi vaihtoehto vaan sitäkään ei pysty enää tekemään. En siis ilmaise itseäni ollenkaan enää. Olen kuin pystyyn kuollut puu.
*Kops-kaatuu*
Aivan ehdottomasti paremmin kirjoitettua. Puhe menee usein yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Ilmeisesti minulla on jotain vaikeuksia kuullun ymmärtämisessä, etenkin jos keskustelukumppani puhuu nopeasti ja on jotain taustamelua. Virastoissa tms. paikoissa pyydän yleensä ohjeet kirjallisena, koska unohdan puhutut neuvot niin helposti. Juutun usein puheessa yhteen sanaan joka herättää ajatuksia ja sitten loppupuhe kaikuu kuuroille korvilleni. Kun vastaan, saatankin sitten vastata ihan asian vierestä. Myös ilmeet, äänenpainot ja eleet yleensä pikemminkin häiritsevät puheen ymmärtämistä, vaikka yleensä väitetään että suurin osa kommunikaatiosta on itse asiassa sanatonta viestintää. Sitten vielä asia erikseen on hyvin tunnepitoinen ilmaisu (kuten pettymyksen tai rakkauden tunteiden tuominen esiin), joka on minulle puhumalla lähes mahdotonta. Jos tunteet saavat minusta vallan, menen ihan lukkoon. Kirjoittaessa näitä em. ongelmia ei ole.
havainnut olevan ongelmallista, kun usein keskustelukumppanin elekieli on ristiriidassa hänen puheensa kanssa. Havainnoin elekieltä yhtä paljon kuin puhuttua.
Toisaalta on ongelmallista, koska puhetta ei voi kelata taaksepäin.
Kumpaan sitten pitäisi luottaa, eleisiin vai puheisiin? Usein sanotaan, että puheella voi valehdella, mutta eleet paljastavat totuuden. Itse kuitenkin lähtökohtaisesti luotan siihen mitä minulle sanotaan, koska en osaa kovin hyvin tulkita eleitä ja äänenpainoja (esim. sarkasmi saattaa olla siksi minulle ihan hepreaa), enkä varmaan itsekään osaa kovin hyvin taiteilla tällaisilla nyansseilla. Kyllä asia on niin, että ihmisten pitäisi oppia ilmaisemaan itseään suoraan ja rehellisesti, ilman mitään rivien välistä vihjailua ja venkurointia. Tai pitäkööt muuten turpansa kiinni!
siinä se mun kanta tuli. "Kyllä asia on niin, että ihmisten pitäisi oppia ilmaisemaan itseään suoraan ja rehellisesti, ilman mitään rivien välistä vihjailua ja venkurointia. Tai pitäkööt muuten turpansa kiinni! "
viivästyttää kommunikointia mikäli selkeää ristiriitaa on havaittavissa ja usein on.
ymmärrän paremmin puhetta. Ilmaisen itseäni paremmin ja selkeämmin myös puheella.
Sanoisin että kirjoitetussa täsmällisemmin ja jäsennellymmin, voi lukea kirjoitetun moneen kertaan ja sisäistää olennaisen, sekä vastaavasti jäsentää omia ajatuksiaan kirjoittamalla ja tuottaa siten selkeämpää ja täsmällisempää ulosantia.
Sitten taas puhuessa tulee mukaan se tunneilmaisu, mitä ei pysty paperille laittamaan, ne ilmeet ja eleet. Näkee puhujasta mitä se tuntee tai todella ajattelee, vaikka aika usein ihmiset suojaavat puhettaan pitämällä tunteensa kurissa. Kyllä silti jo puhelussa kuulee äänestä tunteita pelkkien sanojen lisäksi.
Ehkä kuitenkin tekstiä paremmin, koska kirjoittaminen on kuitenkin monologia, voi keskittyä vain niihin omiin ajatuksiinsa ja luettaessa tekstin viestintämuodot on suppeampia, tulkittavaa on vähemmän.
*komps* :)
toivotaan, että tajuutte kirjotettua tekstiä, puhetta ette näytä uskovan vtun ääliöt !!!!....korkeintaan paskapuhetta paskahuussista käsin!!!!!!!!!
on sit viimeeksi keskusteltu tästä aiheesta ?
mun mielestä puheen ymmärtäminen on helpompaa, koska puhuessa näkee toisen kasvot, ja ilmeistä voi päätellä mitä ihminen ajaa takaa (ellei sitte puhuta kännykkään tai jotain vastaavaa).
toisekseen puhuessa voi aina kysyä uudelleen mitä vastapuoli tarkotti sanoillaan, jollei ensimmäisellä kerralla tajunnu asiaa, kun taas kirjoitetussa tekstissä tämä ei ole mahdollista ellei sitten kirjoiteta mesessä tai keskustelupalstoilla. jos kirjassa on jossain sanassa kirjoitusvirhe, eikä lukija siitä syystä ymmärrä kyseistä sanaa, tämä ei ehkä koskaan saa selville mitä kirjoittaja tarkoitti kyseisellä sanalla. puhuessa sen sijaan väärinymmärretty/-lausuttu sana voidaan korjata jo seuraavan kymmenen sekunnin aikana.
eli siis puhe on parempi kuin kirjoitettu teksti.
kysymyksiin saa vastauksia ja se taas herättää lisäkysymyksiä..
kysymykseen saa vastauksen, nii se herättää myös lisäkysymyksiä
paremmin puhetta ja ilmaisen itseäni puhumalla paremmin. Puhuessa voi lukea toisen ihmisen ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja ja pysyn paremmin skarppina. Lukiessa ajatus lähtee monesti lentämään, jolloin silmät seuraavat rivejä, mutten oikeasti ollenkaan tiedä, mitä siinä sanotaan ja joudun monesti ottamaan takapakki.
Myöskin puhuen minun on helpompi ilmaista itseäni, tosin puhun monesti ennen kuin ajattelen, mutta eipä noistakaan mitään haittaa ole ollut. Monesti on keskustelu vain piristynyt tuollaisesta. Toki osaan ilmaista itseäni myös kirjallisesti, muttei se niin mukavaa ole. Esim. mese ei oikein ole mun juttu, mieluummin puhun kaverin kanssa vaikka puhelimessa. Paras on tietenkin puhua kasvokkain.
teksti ja teksti.
Taitaa olla fifty-fifty.. Riippuu niin paljon aiheesta. Joku semmonen asia kuunneltuna, mikä ei kauheesti kiinnosta menis herkemmin tuulitunnelin läpi kuin jakeluun.
Ilmaisen itseäni paremmin puheessa. Mä oon semmonen räpätäti, ettei paremmasta väliä :D