Asuminen

Uusioperhe...erhe...joo tulin muuttaneeksi yhteen naisen kanssa, jonka kanssa seukannu 4 vuotta. Mulla kolme lasta, joiden vierailut muuttuneet muuton myötä hankaliksi. Aina jotain syytä miksi minun lapset eivät voi olla yötä. Oma lapsi tarvii rauhaa eli yli 100 neliötä yksin kavereilleen. Fiksua toimintaa
5438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ette sitten yhtään tulleet miettineeksi ja puhuneeksi tuollaisista asioista etukäteen? No tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja lompakko. Ei muuta kun pari askelta takapakkia, muutat takaisin omaan asuntoon. Seukkailet sitten vaan muuten, joko saman tai eri naisen kanssa.

Äänestä

Kuullostaapa tutulta tapaukselta.. mutta liioitteletko?
Neljän vuoden aikana minulle ei ole sopinut kahteen kertaan .. yksi: kun sukulaisiani kauempaa tuli kylään.
Toinen kerta kun olimme molemmat poissa paikkakunnalta niin tänne olisi pitänyt jättää 5 lasta keskenään vaikka sinun lasten äiti oli kotona ja pyytänyt lapsiasi sinne moneen kertaan.

Eli jos neljän vuoden aikana ei kahtena kertana sopisi tulla niin olenko hankala..Niin että jos kyseessä on neljän vuoden aikana kaksi kertaa niin se ei todellakaan ole sama että AINA on jotain syytä..eli jos he neljän vuoden aikana ovat vierailleet luonasi noin muutama sata kertaa ja minulle ei ole sopinut kahteen kertaan niin taidatpa liioitella sanomalla että AINA!!!!

Tosiaanko????

Äänestä
  • draama internetissä!

    Äänestä

Käyppä nyt nopeasti keräämässä ne pudonneet ruuvisi ja tiukenna ne niin lujasti paikoilleen ettet enää onnistu tekemään mitään noin typerää.

Sinä saat lapsesi vain pariksi päiväksi viikossa ja sinä jonkun naikkosen takia kiellät lapsiltasi tuonkin vähäisen yhdessäolon!!

Jos sinussa on yhden aivosolun verran miestä, siis ei haarojesi vaan KORVIESI välissä, haet jo tänään oman asunnon jonne lapsesi ovat tervetulleita viettämään isänsä (sinun) kanssa aikaa milloin ikinä he sitä haluavat.

Seukkaseuralaisia on pilvin pimein, mutta sinä olet isä vain huolellisesti ja herkiten tehdyille lapsillesi! Hoida velvollisuutesi itse tekemiäsi lapsiasi kohtaan.

Äänestä
  • Kannattaa muuttaa omaan kämppään niin lapsesi saavat tulla milloin ikinä haluavat. Sitä paitsi eikös se ole ihan mukavaa viettää aikaa omien lasten kanssa juuri omalla tavalla. Ei ole seukkakaveri ja hänen kersa häiritsemässä tarkoin varjeltua laatuaikaanne.

    Eli nyt vain muutat omaan kämppään.. pikaisesti.

    Seukkakavereita voi aina vaihtaa.. omia lapsia ei..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lapsellista kirjoitti:

Uusioperhe...erhe...joo tulin muuttaneeksi yhteen naisen kanssa, jonka kanssa seukannu 4 vuotta. Mulla kolme lasta, joiden vierailut muuttuneet muuton myötä hankaliksi. Aina jotain syytä miksi minun lapset eivät voi olla yötä. Oma lapsi tarvii rauhaa eli yli 100 neliötä yksin kavereilleen. Fiksua toimintaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu