tuli muutama pv sitten ero lähemmäs 6 vuoden erosta ja ai vittu että tekee kipeetä! Tekee mieli vaan itkeä, huutaa ja räyhätä mutta eiköhän se siitä sitten ajan myötä. Te tämän kokeneet kertokaa että mitä mun pitäisi oikein tehdä jotta tämä pahin suru loppuisi??
kipua
nfpijb
4387
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tee justiin niinkuin millokin on hyvä. Jos haluat huutaa, huuda. Jos haluat olla hiljaa, vedä ovi kiinni,
irrota akku luurista, älä yritä olla mitään muuta kun olet. Erossa tunteet menee laidasta laitaan.
Välillä olet raivon partaalla, sitten kadut. Haluat unohtaa mutta et kuitenkaan halua. Itket mustoille,
välillä haluat hänet takaisin mutta sitten et kuitenkaan.
Itsesti takia; tee juuri niinkuin tuntuu milloinkin.
Surun , vitutuksen , ahdistuksen yli pääsee ikävä kyllä vaan tarpomalla niiden läpi.
Kaikki tunteet ovat hyväksyttyjä. Ei ole rakkautta ilman vihaa, samalla tavalla kun ei ole päivää ilman yötä.
Nosta hattua itsellesi jokaisesta pienestäkin edistysaskeleesta jonka huomaat tapahtuneen.
Elin on off- suhteessa kauan (liian kauan) oppiakseni sen läksyn että siinä särkee itsensä, kun lopulta
löytyi voimaa ponnistausuta irti ja kahlata koko hiton suhde läpi päässäni niin alkoi helpottaa.
Ei ole helppoa tietä ulos mutta muutkin on selvinneet. Päivä kerrallaan, välillä jopa tunti kerrallaan.
Kirjoita tänne, pura ulos ihan kaikki.
Koita syödä ja levätä, älä unohda että meitä ystäviä on olemassa. Tsemppiä kovasti ja paljon.
http://www.youtube.com/watch?v=l2jlgwMbxGk
Hyvä vastaus yllä oleva ^ Mä erosin puolivuotta sitten kolmen vuoden suhteesta, joka oli yhdessä välissä on/off ja se oli kaikkein raskainta kunnes tuli lopullinen ero meidän muutettua 700 km päähän toisista. Jos ootte päättänyt oikeesti erota ei mitään taukoja ym ym. Niin välillä tuntuu varmasti että haluaa vaan kuulla toisesta ja jatkaa niin jos oikeasti on ollu syytä erota kannattaa pitää päänsä ja olla jatkamatta mitenkään. Itellä ekat pari viikkoa oli erikoisia kun lähdin suoraan ulkomaille eron jälkeen työreissulle ja välillä yksin itkin mutta välillä muuten oli niin työntäyteistä et ei kerennyt. Sieltä tultua suhde joka kaatu heti siihen että en mitenkään ollut valmis vielä.. Sit oli surua, masennusta, surua, yksinäisyyttä jne. Mut kokoajan mennään parempaan suuntaan.. Joskus puolivuotta erosta vasta oikeasti tietää haluaako jatkaa ja nyt olen onnellinen siitä kun pidin pääni ja alkanut mihinkään suhteeseen exän kanssa enää... Yhä on ikävä jne. Mut parempaan päin menee. Jos jotain aika diagrammia laitan sulle niin ekat pari viikkoa, oli itkua ja väliin vapautunutta tunnetta. Siitä kuukausi vapautunutta tunnetta, satunnaista masista. Josta sitten tajus tilanteen lopullisuuden ja sit oli surua joka siirtynyt ehkä masiksen puolelle vuoden ajan ollessa tämä, mut kevään koittaessa ja auringon paistaessa alkaa tähänkin elämään varmasti aurinko paistaan sellaset fiilikset ois :)
Pari viikkoa niin tuo vaihe hellittää varmasti, ei voi tehdä mitään ennen sitä. Parin viikon päästä näe kavereita ja käy ulkona jopa aiemmin. Kuukausi pari sitten menee helpommin mutta vadaudu uuteen suruun kun tajuat lopullisuuden, kipu ei enää tule olemaan yhtä kova mutta haastava silti kun surusta ja masiksesta voi olla hankala yrittää jatkaa elämää kun ainakin itse koen muka jotenkin olevani exälle vastuussa moraalisella tasolla tai enemmän itselleni. Tuntuu että en vielä voisi aloittaa uutta suhdetta vaikka haluasin. Tsemppiä
Itse erosin kolmisen vuotta sitten suhteesta, joka oli kestänyt 9-vuotta. Voin hyvin samaistua tohon sun fiilikseen... Voin kertoa, että elämä jatkuu, vaikka se ei nyt siltä tuntuisikaan. Jossain vaiheessa tuli ikävä ja kaipuu entiseen, myöhemmin viha ja katkeruus.
En muista kauan meni, että pääsin kokonaan yli, ehkä kuitenkin lähemmäs vuosi. Nykyisin olen onnellisesti parisuhteessa ja tyytyväinen, että ero tuli, koska se olisi ollut edessä jokatapauksessa jossainvaiiheessa. Itse lohdutin itseäni silloin, että onneksi ei ollut lapsia tai asuntolainaa... Tsemppiä sulle!