TULOTASONI

Olen mies, 28v ja laittanut profiilini noin kolme viikkoa sitten kuvallisena esille. Kuva on pikkukuvana hyvä kasvokuva ja olisi mahdollisuus nähdä se isompana tietenkin klikkaamalla sitä. Mutta profiilisivullani ei käy käytännössä kukaan, koska en ole ilmoittanut tulotasokseni riittävän korkeaa.

Ilmeisesti naiset aika automaattisesti klikkaavat hakukentässä tulotasoksi kaksi ylintä, koska mitä järkeä olisi hakea muuta kuin hyvässä ansiotyössä käyvää miestä.

Tästä päästään siihen, että miksi kukaan mies pitäisi ilmoitustaan ilman kävijöitä ja siksi valehdellaan jopa omat tulot, jotta ylipäätään nettitreffailu olisi mahdollista. Kysynnän ja tarjonnan markkinat ohjautuvat ja vinoutuvat itsestään näin. Ratkaisu olisi poistaa koko toiminto, koska se antaa joka tapauksessa vääristynyttä tietoa toiselle ja sitten mennään valheen kanssa treffeille. Mutta Suoli24 ei halua oikeastaan lainkaan kehittää palveluaan.

Kai minunkin sitten pitää profiiliini laittaa tuo tulotaso 31 tuhatta. Onko se niin, että tilaisuus tekee varkaan eli naiselle tulee tilaisuus ottaa varmuudeksi se rahamies? Kaikki luonneasiat ja miehen ihanuudet painetaan villaisella. Vai onko se sitä, että nettitreffeissä on miehiä se 1001 ja jollain tavoin pitää alkaa karsia?

Muut hakukriteerini ovat 184/83, Helsinki, tupakoimaton, sinkku, evankelislut, jne tavanomaista eikä mitään poissulkevaa.
7272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

yleensäkään ilmoitat tulotasosi, eikö sen kohdan voi jättää kokonaan pois?
Parempi olla ilmoittamatta, kuin ryhtyä valehtelemaan.

Äänestä
  • Ja kirjoitin osittain myös siitä tilanteesta. Samoin kävi.

    Äänestä

Mää en ainakaan katso miehen tulotasoa, en ole rahaan perässä nettideiteissä. Mää opisken itselleni ammatti, jottei tarvitse elää miehen rahoilla. Onhan se hyvä pystyä tuleen toimeen omillaa, jollei vaikka löydä miestä itselleen. Mulle kelpaa hyvin opiskelija, olenhan sitä itsekkin. Ja opiskelijalla tuskin on mitkään suuret tulot.

Äänestä
  • Unohtu vielä se, että itse en aikanaan ilahtuosi, jos selviäisi että mies on valehdellut tulotasonsa. Valehteleminen on ehdoton ei. Tulis heti sellanen tunne, etten voi tietää mitä kaikke muuta se on valahdellut.

    Äänestä

Luulisin naisten valitsevan sen vuoksi varakkaamman miehen, koska ns. pieni/normipalkkainen ei maksa daaminsa leffalippuja, ravintolaillallisia sun muita, mitä varakkaampi mies taas tekee automaattisesti.

Se on tämä nykyaika, mikä on tehnyt sen, että miehet pitävät kaikkea niin tasa-arvon maailmana, eivätkä omaa herrasmies tapoja ja tarjoaisi edes ensimmäisen kahvin daamillensa, se vaan menee nykyään toisinpäin että nainen maksaa miehen sekä omansa... Joten oletan tämän olevan yksi suuri tekijä.

Äänestä
  • No ei se ihan noikaan mee. Itsellä löytyy kokemuta siittä että opiskelija miehet on tarjonnut ne kahvit kahvilassa ja insinööri miehen kanssa, joutuu sen kahvikupin maksaan itse. Eiköhän inssillä oo aika paljon enemmän rahaa käytössä kuin opiskelijalla.

    En etsi miestä elättämään itseäni. Mutta kyllä mies silti tekee vaikutuksen tarjoamalla sen kahvin.

    Äänestä

  • inssiopiskelija(n) kirjoitti:

    No ei se ihan noikaan mee. Itsellä löytyy kokemuta siittä että opiskelija miehet on tarjonnut ne kahvit kahvilassa ja insinööri miehen kanssa, joutuu sen kahvikupin maksaan itse. Eiköhän inssillä oo aika paljon enemmän rahaa käytössä kuin opiskelijalla.

    En etsi miestä elättämään itseäni. Mutta kyllä mies silti tekee vaikutuksen tarjoamalla sen kahvin.

    Ei ehkä aina, mutta useasti kyllä näin on, että pienituloinen ei tarjoa. Toki se on miehen luonteestakin kiinni, mutta itse olen törmännyt niihin tapauksiin treffailessa ja minä olen lopulta tarjonnut ne kahvit kun miehillä on "unohtunut" lompakko kotiin......

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jalkapalloilija28 kirjoitti:

Olen mies, 28v ja laittanut profiilini noin kolme viikkoa sitten kuvallisena esille. Kuva on pikkukuvana hyvä kasvokuva ja olisi mahdollisuus nähdä se isompana tietenkin klikkaamalla sitä. Mutta profiilisivullani ei käy käytännössä kukaan, koska en ole ilmoittanut tulotasokseni riittävän korkeaa.

Ilmeisesti naiset aika automaattisesti klikkaavat hakukentässä tulotasoksi kaksi ylintä, koska mitä järkeä olisi hakea muuta kuin hyvässä ansiotyössä käyvää miestä.

Tästä päästään siihen, että miksi kukaan mies pitäisi ilmoitustaan ilman kävijöitä ja siksi valehdellaan jopa omat tulot, jotta ylipäätään nettitreffailu olisi mahdollista. Kysynnän ja tarjonnan markkinat ohjautuvat ja vinoutuvat itsestään näin. Ratkaisu olisi poistaa koko toiminto, koska se antaa joka tapauksessa vääristynyttä tietoa toiselle ja sitten mennään valheen kanssa treffeille. Mutta Suoli24 ei halua oikeastaan lainkaan kehittää palveluaan.

Kai minunkin sitten pitää profiiliini laittaa tuo tulotaso 31 tuhatta. Onko se niin, että tilaisuus tekee varkaan eli naiselle tulee tilaisuus ottaa varmuudeksi se rahamies? Kaikki luonneasiat ja miehen ihanuudet painetaan villaisella. Vai onko se sitä, että nettitreffeissä on miehiä se 1001 ja jollain tavoin pitää alkaa karsia?

Muut hakukriteerini ovat 184/83, Helsinki, tupakoimaton, sinkku, evankelislut, jne tavanomaista eikä mitään poissulkevaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu