Mitä eroa on sillä, onko syntynyt vai luotu?
Eikö esim. tuossa sananlaskujen kirjassa ne ole sama asia?
22 Herra LOI MINUT töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
23 Iankaikkisuudesta MINÄ OLEN ASETETTU OLEMAAN, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.
24 Ennenkuin syvyyksiä oli, SYNNYIN MINÄ, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Nuo vertaukset kertovat mitä viisaus on, siis ne kertovat että viisaus oli jo ennenkuin maailma luotiin. Jeesus kyllä oli jo silloin siellä Jumalan luona ja katseli kaikkea, oli siellä.
eikö siinä kohdassa luominen ja syntyminen samaistetaan?
Mikä KONKREETTINEN ero siis on sillä onko syntynyt Jumalasta vai Jumalan luoma?
Ihminenhän on Luojansa, taivaallisen Isän luomus. Ja kuitenkin me olemme syntyneitä heistä jotka ovat myös syntyneitä mutta tietenkin luomuksiakin. Tosin, uudeksi kaiken lupasi Luoja luoda, ihan erilaiseksi kuin vanhan, ja niinhän aina uusi luomus korvaakin vanhan. Uutta siis olemme luomuksina ja korvaamme sen vanhan, pois kuihtuneen ja hävinneen.
että Jeesus on Jumalan ainosyntyinen Poika ja Herra, jos tahtovat etsiä valtakuntaansa ja pelastua.
samalla lailla kuin me muutkin.
Ja isä oli kuulemma Roomalainen sotilas.
"Luominen" tapahtuu vain lumitöissä ja sillä sipuli.