Hei
Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa vuoden verran, aluksi suhde tuntui minusta ahdistavalta ja vaikealta mutta näin meissä jotain hyvää ja halusin jatkaa. Monesti olin eroamassa ja kerran jopa erottiin mutta en kestänyt kauaan ilman tyttöystävääni, ajattelin vain että "miksi en halannut häntä kun riitelimme, miksi kaikki meni niinkuin meni"
Tyttöystävälläni ja minulla on niin samat arvot sekä tulemme hänen kanssaan hyvin toimeen. Tykkäämme paljon samoista asioista ja nautimme toistemme seurasta. Minulla on turvallinen olo hänen kanssaan ja monesti koen vielä "wau" elämyksiä kun näen uusia hyviä puolia hänessä.
Mutta joskus minussa herää yhä pelko siitä millaista se oli alussa ja huonot kokemukset tulevat mieleeni, silloin minun on vaikea tuntea oloani onnelliseksi. Haluaisin niin että tämä suhde toimii.
Joskus vain mietin haluanko sitä vain hänen takiaan? Vai meidän takia? Minusta ei ole eroamaan koska näen että elämäni hänen kanssaan on hyvää ja haluan kokea paljon asioita hänen kanssaan, tuntuu että jos eroaisin menettäisin jotain todella ihanaa ja kaunista. Mutta joskus koen pelkoja ja kyseenalaistan tunteeni.
Miksi syyllistän itseäni? Onko se normaalia?
Joskus mietin että ajattelen vain liian monimutkaisesti asioita.
Enkä ymmärrä tai näe syytä miksi pitäisi odottaa että "jotain parempaa tulisi kulmantakaa vastaan"
En tuntenut tyttöystävääni kauaa ennen seurusteluani ja mietin, alkoiko kaikki liian aikaisin koska koin ahdistusta. Onko kellään ollut samoja tuntemuksia? Haluaisin vain että voisin olla onnellinen hänen kanssaan ja elää elämäni loppuun asti niin. Siis mikä mättää? Miksi epävarmuus?
Miksi pelko?
13
489
Vastaukset
- Ymmärrä ajoissa
"Mutta joskus minussa herää yhä pelko siitä millaista se oli alussa ja huonot kokemukset tulevat mieleeni, silloin minun on vaikea tuntea oloani onnelliseksi."
Oma tekstisi on vastaus kysymykseesi. Sinä vain roikut suhteessa, koska epäilet/pelkäät, että et löydä uutta. Pelko on väärä ja valehtelet itsellesin roikkumalla nykyisessä tilanteessa. Älä hukkaa aikaa, sillä sitä et saa koskaan takaisin.- WhyMeHuh?
Olen ajattelut tätäkin joskus, mutta tunnen jotain syvää kumppaniani kohtaan. Näen meidät ajatuksissani tekemässä paljon yhteistä ja välitän hänestä hirveästi. En usko hukkaavani aikaa kun olen hänen kanssaan. Mistä sitä tietää keneen hukkaa aikaa? Seurusteluni tavoite on joskus ehkä kihlat ja naimisiinmeno. En seurustele vain seurustelun takia.
- WhyMeHuh?
WhyMeHuh? kirjoitti:

Toisaalta. Mä rakastan mun tyttöö. Mä haluan olla sen kanssa ja ihan tyhmäähän täällä on kysellä tälläsiä ku kukaan mun tilannetta tiedä. Mä rakastan niitä hetkiä sen kanssa ku ollaan vaan. Joku ehkä ajattelee et tuhlaan aikaani mut mä lähinnä ajattelen et taistelen jonkun hyvän ja hienon puolesta ja ehkä joskus voin olla kiitollinen siitä että mun nainen ja mä ollaan oltu niin vahvoja.
- Dream4reallbaby

Sinun tulee tehdä päätös että haluat olla tyttösi kanssa ja olla valmis hyväksymään huonot puolet. =)
- sitttttttten
kauankohan olisi hyvä tutustua ja ns.katsella ennen kuin alkaa seurustelemaan?
- WhyMeHuh?
On hyvä muistaa että seurustelu on vakavaa. :) Mikä kiire? Jos siltä kummastakin tuntuu, niin silloin.. mutta ei kannata mitää seksielämää heti alottaa. Ainakaan mielestäni
- ...
Olette tunteneet toisenne jo jonkun aikaa. Ei ole mitään syytä ajatella, että "huono" alku tekisi koko suhteesta tuhoon tuomitun. Ehkä omalla ahdistuksellasi ei ole mitään tekemistä sen toisen ihmisen kanssa. Luultavasti voisit kokea samaa ahdistusta kenen tahansa muun kanssa. Ei hillitön alkuhuuma tee mistään suhteesta kestävää, vaan jokaisen suhteen eteen on tehtävä hillittömästi töitä. Arki tulee jokaisen kanssa vastaan. On tärkeää tiedostaa, että rakastuminen ja rakastaminen ovat aivan eri asioita. Jos nyt tunnet olosi hyväksi tyttöystäväsi kanssa, sehän on aivan mahtavaa! Ja jos teidän molempien tunteet on yhtä vahvoja, teillä on varmasti onnellinen tulevaisuus edessänne, jos vain jaksatte tehdä töitä sen eteen, että molemmilla on hyvä olla. Kannustan teitä keskustelemaan näistä asioista yhdessä ja juttelemaan siitä mitä haluatte elämältä. Kannattaisi varmasti miettiä myös, onko sinulle pelko sitoutua ja johtuuko epävarmuutesi siitä. Jos koet, että tyttöystäväsi rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet ja päinvastoin, se on jo vankka perusta suhteelle. Rakastaminen vaatii tahtoa, silloinkin kun ei tunnu niin mukavalta. Ei suhde ole pelkkää onnea vaan sitoutumista toiseen, hyvinä ja pahoina päivinä. Tsemppiä teille!
- Edelleen ihastunut
Minusta kuulostaa siltä, että olet kehitellyt päähäsi jonkinlaisen ajatuksen, että suhteen kuuluisi alkaa tyyliin "rakkautta ensisilmäyksellä", palavaa rakastumista, huumaa, kuumia treffejä, pilvissä leijailemista. Tosiasiassa tällaiset suhteet loppuvat helpommin lyhyeen, koska pudotus korkealta voi olla kivulias ja arjen kohtaaminen onkin tavattoman hankalaa.
Kun aikoinani aloitimme seurustelun nykyisen mieheni kanssa, se ei todellakaan ollut rakkautta ensisilmäyksellä ainakaan minun puoleltani. Olin ahdistunut ja meinasin monta kertaa pistää suhteen poikki, koska en kokenut kovin suuria tunteita. Nyt kun vuosia on kulunut, huomaan, että tunteet ovat vain kasvaneet. Aloitimme lähes tyhjästä, vaikka välillämme oli aivan selvästi kipinää. Missään vaiheessa ei ole tullut sellaista mahalaskua, kuin monille ystävilleni, jotka ovat rakastuneet palavasti ja vuoden päästä huomanneet sukupuolielämän laannuttua, että suhde perustuukin pelkälle intohimolle, jolla on taipumus hiipua. Meiltä voimakas intohimo puuttui aluksi, mutta se tuli myöhemmin mukaan kun tutustuimme ja rakastuimme.
Olet mahdollisesti aika nuori ja on aivan selvää, että kaikenlaista epäröintiä välillä on, koska ajatus saman ihmisen kanssa läpi elämän elämisestä on aika radikaali. Itse muistan, että pelkäsin sitä, että jos en nyt lopeta tätä suhdetta, sen lopettaminen on myöhemmin entistä vaikeampaa. En kuitenkaan lopettanut suhdetta, koska tulin siihen tulokseen, että elän päivä hetki kerrallaan. Jos suhde jossain vaiheessa kariutuu niin sitten kariutuu.
Toivottavasti oma tarinani rohkaisi sinua ja antoi uuden näkökulman. Jokainen parisuhde on erilainen. Ehkäpä keskustelu kumppanisi kanssa voisi tuoda lisää uusia näkökulmia tilanteeseen ja näkisit hänen reaktionsa. Voisitte yhdessä miettiä ratkaisua tilanteeseen, jotta molempien olisi hyvä olla.- zofi
monella ei ole edes sitä. ja epäilyttää, aina.
- niin aina
oletko keskustellut hänen kanssaa näistä tunteista?
Olennaista ei ehkä ole suhteessa että onko ne ongelmat nuo vai jotkut muut, mutta jos keskustelu ei onnistu, niin on sama mitkä ne ongelmat oli. Ei se silloin onnistu.- mies 31v
Minulla suhde alkoi erään naisen kanssa kaveripohjalta, kävin hänen luonaan ihan vain kaverina ja yhtäkkiä huomasin viihtyväni erittäin hyvin hänen kanssaan, alku oli todella hankalaa koska naisella ei ollut kuin kaveritunteet minua kohtaan mutta päätettiin kuitenkin kokeilla parisuhdetta. Usein kuitenkin hänellä tuli ahdistuksia koska ei tuntenu sitä rakkautta minua kohtaan ja hän jätti minut kun olimme seurustellu 2kk. Hän kuitenki halus minut pian takas ja meni muka hyvin seuraavat 3kk ja taas hän jätti minut koska oli epävarma tunteistaan..ei menny taaskaan kauaa kun hän halus minut takaisin ja sitten tuli riidat esiin ja tuolloin aina alkoi puhuun jälleen erosta..olimme yhdessä 2vuotta ja hän jätti minut tuona aikana 5 kertaa nyt 5vkoa sitten hän jätti minut viimeisen kerran, näin ainakin uskon, sillä hän ei ole vastannu minun yhteydenottoihin kertaakaan, hävisi kuin tuhka tuuleen. Minä rakastin häntä ja rakastan edelleen mutta taisin olla vain hyvä kaveri hänelle.
- tyttö -88-
mies 31v kirjoitti:

Hei mies 31v, tarinasi kuulosti osittain tutulta. Minullakin alkoi juttu kaveripohjalta, mutta mies halusi enemmän ja päätimme sitten aloittaa suhteen. Alle viikon kuluttua erosimme, mutta palasimme kuitenkin yhteen. Olemme yhä yhdessä, 3½ vuotta yhteiseloa takana ja kihloissakin ollaan. Minullakin on ollut ahdistusta ja epävarmuutta paljonkin suhteen aikana, ja olen edelleenkin epävarma tunteistani. Usein mietin, mitä minun tulisi tehdä, pitäisikö erota vai jatkaa tässä ok-suhteessa, kun en tiedä tunteistani, mutta en uskalla tehdä mitään radikaalia päätöstä.
Ihmettelette varmaan, miten olemme kihloihinkin menneet jos olen koko ajan ollut epävarma tunteistani, mutta alussa ajattelin olevani rakastunut mieheen ja halusin jo vuoden kuluttua seurustelun aloittamisesta kihloihin. Jälkikäteen olen ajatellut, että koska tunteeni ovat niin epävarmoja, olen alussa varmaan vain rakastunut seurusteluun enkä itse mieheen, miehistä aiempaa kokemusta kun ei oikein ollut. Mutta toivon että kaikki selviää. - WhyMeHuh?
tyttö -88- kirjoitti:
Hei mies 31v, tarinasi kuulosti osittain tutulta. Minullakin alkoi juttu kaveripohjalta, mutta mies halusi enemmän ja päätimme sitten aloittaa suhteen. Alle viikon kuluttua erosimme, mutta palasimme kuitenkin yhteen. Olemme yhä yhdessä, 3½ vuotta yhteiseloa takana ja kihloissakin ollaan. Minullakin on ollut ahdistusta ja epävarmuutta paljonkin suhteen aikana, ja olen edelleenkin epävarma tunteistani. Usein mietin, mitä minun tulisi tehdä, pitäisikö erota vai jatkaa tässä ok-suhteessa, kun en tiedä tunteistani, mutta en uskalla tehdä mitään radikaalia päätöstä.
Ihmettelette varmaan, miten olemme kihloihinkin menneet jos olen koko ajan ollut epävarma tunteistani, mutta alussa ajattelin olevani rakastunut mieheen ja halusin jo vuoden kuluttua seurustelun aloittamisesta kihloihin. Jälkikäteen olen ajatellut, että koska tunteeni ovat niin epävarmoja, olen alussa varmaan vain rakastunut seurusteluun enkä itse mieheen, miehistä aiempaa kokemusta kun ei oikein ollut. Mutta toivon että kaikki selviää.Tyttö -88- Toivottavasti kaikki selviää teille. Itse en kihloihin ole kerennyt vaikka tyttöystävän puolella ollut puhetta täastä. Ja kyllä olemme jutelleet paljonkin tästä aiheesta ja se on yleensä helpottanut. En vain haluaisi aiheuttaa tyttöystävälleni enempää pelkoja koska tunnen oloni paljon paremmaksi kun näen edessäni iloisen enkä pelokkaan ja masentuneen tytön.
Kiitos näistä sanoista "edelleen ihastunut" kyllä sain uutta näkökulmaa asiaan ja toivoisin että asiat ratkeaisivat meidän kohdalla hyvin. En tiedä miksi sitoutuminen niin pelottaa.. ikäni on siis 20v
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482519Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742507Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732382Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.612175Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321887Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1031739Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko231185Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71034Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön57922