Hassu juttu

Tampereella erään kerrostaloasunnon ovesta meni raudalla sisään palomiehet pullot selässään ja maskit huurussa. Oltiin muistaakseni kolmannessa kerroksessa. Sisältä tulvahti vastaan savua ilman liekkejä. Liedellä loimotti jonkun eväät. Hetken etsiskelyn jälkeen jengi löysi sohvalta sammuneen manselaisen hepun, joka raahattiin ulos niin että kantapäät kolisi.

Kun nakit oli sammutettu ja ovet ja ikkunat heitetty levälleen ja tuuletus saatu käyntiin, niin jäätiin ihmettelemään puolikasta lammasta olohuoneen seinässä. Kaverit eivät heti käsittäneet ideaa, sillä mikään metsästysmuisto se ei voinut olla. Lammas tuijotti suu auki seinästä kuin siihen valettuna. Kun asuntoa tutki hieman enemmän, ja kiersi seinän toiselle puolelle, makkariin, niin sieltä löytyi samaisen lampaan peräpää.

Ihmettelivät tätä kovin. Eivät ole keksineet selitystä tälle oudolle ilmiölle vielä tänäkään päivänä.
265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mikä logiikka tässä on, tai kuvitellaan olevan?

Äänestä
  • Onko saitilla ketään manselaista paikalla, jos sattuisi tämä kyseinen kaveri olemaan lähipiiriistä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zakus kirjoitti:

Tampereella erään kerrostaloasunnon ovesta meni raudalla sisään palomiehet pullot selässään ja maskit huurussa. Oltiin muistaakseni kolmannessa kerroksessa. Sisältä tulvahti vastaan savua ilman liekkejä. Liedellä loimotti jonkun eväät. Hetken etsiskelyn jälkeen jengi löysi sohvalta sammuneen manselaisen hepun, joka raahattiin ulos niin että kantapäät kolisi.

Kun nakit oli sammutettu ja ovet ja ikkunat heitetty levälleen ja tuuletus saatu käyntiin, niin jäätiin ihmettelemään puolikasta lammasta olohuoneen seinässä. Kaverit eivät heti käsittäneet ideaa, sillä mikään metsästysmuisto se ei voinut olla. Lammas tuijotti suu auki seinästä kuin siihen valettuna. Kun asuntoa tutki hieman enemmän, ja kiersi seinän toiselle puolelle, makkariin, niin sieltä löytyi samaisen lampaan peräpää.

Ihmettelivät tätä kovin. Eivät ole keksineet selitystä tälle oudolle ilmiölle vielä tänäkään päivänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu