Nuorten vanha rakkaus koetuksella

Peloissaan

Tarina alkoi näin:
Aloimme seurustella, olimme molemmat 15v. En uskonut seurustelusta koituvan mitään vakavaa, sillä itsellini kyseessä oli vasta toinen "vakavampi" suhteeni. Jotenkin me pysyimme yhdessä ensimmäisen vuoden tutustumalla toisiinme. (Minulle ensimmäinen suutelu, molemmille se "eka kerta".) 1. Vuoden jälkeen oli jotain kriisejä, kun yhtäkkiä toinen oli tullut tutuksi eikä suhde ollut enää niin seikkailua. Noh, kumpikaan ei tahtonut erota vaan sitä opopi miten suhde pidetään "elossa". Tuli myös molemmilla puheeksi että pitäsikö hankkia enemmän kokemusta muiden kanssa. Olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella? ( Teimme jonkin naurettavan sopimuksen että saa pettää toista yhden kerran luvan kanssa. No kumpikaan ei ole käyttänyt sitä.)

2. vuoden jälkeen alkoi uudet kriisit, kun pääsimme peruskoulusta ja mietittiin jatkopaikkoja opiskelulle. Minä halusin muutta toiselle paikkakunnalle opiskelemaan urheilun takia. Hän oli ensin sitä vastaan, koska ei halunnut jäädä yksin. Ymmärsin häntä hyvin ja lopulta jäimme samalle paikkakunnalle. molempia alkoi kuitenkin kaduttamaan. Hän ei halunnut olla este minun unelmille. (Ehkä minun käytökseni oli hieman katkera, kun jouduin jättämään unelman, jonkavuoksi olin rehkinyt yli 10 vuotta). No puolivuotta olimme samassa koulussa kunnes muutin 300km päähän rakkaastani. Teimme kuitenkin sopimuksen, että käyn osan lukiota samassa paikassa kuin rakkaani. kuljin siis kahden lukion väliä.

Kaukosuhde ei alkanut hyvin, sillä rakkaani oli hyvin murheissaan ja monesti itki puhelimessa kun soittelimme. Itselläni oli paljon omantunnontuskia mutta niistä selvisin ammattiauttajan avulla. Välillä meni paremmin ja välillä huonommin. Selvisimme kuitenkin loppulikukaudesta siedettävästi eri kouluissa.

Kesäloma pli ihanaa aikaa ja tuntui etteimikään voisi rikkoa meitä. Sovimme jopa menevämme kihloihin ensi kesänä. Mutta sitten alkoi lukukausi. Taas oli vähän niin ja näin. Kestimme tätä pari kk ja tulin sitten takaisin samaan kouluun kahdeksi kk. Tämä aika oli helppoa vaikka tuleva kiusasi, kun tiesi että minun olisi kuitenkin palattava 300km päähän. Taas olimme erillään.

Tämä aika oli kaikkein pahin. Riitelimme usein. Onneksi äsken oli hiihto loma ja saimme jotenki koottua suhteemme kasaan. Mutta kun hiihtoloma loppui ja palasin takaisin niin rakkaani ilmoitti ettei halua jatkaa seurustelua. Saimme sovittua että odotamme kesään asti ennen kuin päätämme mitään (kesällä olisimme olleet yhdessä 4v). Hän kuitenki sanoi ettei rakasta minua enää niin paljon kuin ennen koska urheilu on minulle hänen mielestään tärkeämpää kuin hän minulle.

Olenko ollut liian itsekäs? Pitäisikö minun jättää urheilu ja keskittyä rakkaaseni?

1

540

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *******

      Ja 10 vuoden päästä mietit mitä olisikaan voinut tapahtua, jos olisit panostanut urheiluun ja katkerana purat kaiken turhautumisen kumppaniisi. Näin siinä yleensä valitettavasti käy.

      Jos parisuhde ei kestä muutaman kuukauden kohtalaisen lyhyen matkan eroja (minä ainakin kuljin aikoinaan tuon 300km joka viikonloppu kotiin ja takaisin koululle) niin jotain on vialla ihan jo perussuhteessa. Eli kannattaa miettiä sitä ihan tosissaan. Jos suhde on oikeasti kunnossa niin ei etäisyys sitä kaada. Etenkin riitely viittaa siihen että vikaa on jossakin kun ei asiat toimi kunnolla jos ei voida olla lähekkäin.

      Tässä vaiheessa neuvoisin kyllä miettimään aika tarkasti oletko valmis uhraamaan koko tulevaisuuttasi siihen että toinen saisi roikkua sinussa kiinni. Näitä asioita kuitenkin tulee herkästi mietittyä sitten parinkymmenen vuoden päästä ja katkeruus yllättää herkästi. Ja ei, et minusta siis ole yhtään liian itsekäs. Kyllä toisenkin ihmisen tulee kyetä ilman sinua edes jonkin aikaa pärjäämään ihan jo käytännön syistä johtuen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      92
      1489
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1033
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      391
      885
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      160
      870
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe