Tyttöjen alistaminen alkaa päiväkodista

http://www.vantaansanomat.fi/Uutiset/Kolumnit/Tyttojen-alistaminen-alkaa-paivakodista

"Isä tuo itkevän pikkupoikansa päiväkodin johtajan puheille. ”Poikani kunniaa on loukattu hänen sukunsa edessä”, isä sanoo. Poika on kertonut isälleen päiväkodin arjesta.
”Poikaani ei saa nukuttaa kerrossängyssä, jonka yläpetillä tai viereisessä vuoteessa on tyttö”. Isä vaatii uskontoonsa ja kulttuuriinsa vedoten, että suomalaistytöt on eristettävä oikeauskoisista pojista.
Koska tarina on Suomesta, päiväkodin henkilökunta eristää suomalaistytöt maahanmuuttajapojista."

Aitosuomalaisettytöt ovat saastaisia?
Eikä mamupojat saa saastuttaa itseään suomityttöjen läsnäololla?
Mitäs feministit tähän sanoo?
2158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Isä tuo itkevän pikkupoikansa päiväkodin johtajan puheille. ”Poikani kunniaa on loukattu hänen sukunsa edessä”, isä sanoo. Poika on kertonut isälleen päiväkodin arjesta.
”Poikaani ei saa nukuttaa kerrossängyssä, jonka yläpetillä tai viereisessä vuoteessa on tyttö”. Isä vaatii uskontoonsa ja kulttuuriinsa vedoten, että suomalaistytöt on eristettävä oikeauskoisista pojista.
Jos tarina EI OLISI Suomesta, päiväkodin henkilökunta olisi sanonut muslimille että meidän kulttuuriin se ei kuulu, ja jos tämä ei sovi niin vie kakarasi muualle. Aivan uskomatonta touhua.

Aitosuomalaiset tytöt ovat saastaisia?
Eikä mamupojat saa saastuttaa itseään suomityttöjen läsnäololla?
Mitäs feministit tähän sanoo?

Äänestä
  • että kotimaissaan alistettujen ja sorrettujen ihmisten on saatava rajoituksetta muuttaa Suomeen, ja että se on suurta humanitaarista apua ja kulttuurien kohtaamisen rikkautta, ja että meidän suomalaisten on sopeuduttava elämään tässä muslimimaassa maan tavalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mamuttajat kirjoitti:

http://www.vantaansanomat.fi/Uutiset/Kolumnit/Tyttojen-alistaminen-alkaa-paivakodista

"Isä tuo itkevän pikkupoikansa päiväkodin johtajan puheille. ”Poikani kunniaa on loukattu hänen sukunsa edessä”, isä sanoo. Poika on kertonut isälleen päiväkodin arjesta.
”Poikaani ei saa nukuttaa kerrossängyssä, jonka yläpetillä tai viereisessä vuoteessa on tyttö”. Isä vaatii uskontoonsa ja kulttuuriinsa vedoten, että suomalaistytöt on eristettävä oikeauskoisista pojista.
Koska tarina on Suomesta, päiväkodin henkilökunta eristää suomalaistytöt maahanmuuttajapojista."

Aitosuomalaisettytöt ovat saastaisia?
Eikä mamupojat saa saastuttaa itseään suomityttöjen läsnäololla?
Mitäs feministit tähän sanoo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu