Bantsku

Banaanivaltio




Olin jo toimessa, kun älysin banaanien loppuneen suomenmaasta. Istuin samoin tein kumiveneessä mutkitellen tullin konekivääritulessa. Suomenlahden ylitys ei pimeän aikaan ollut helppoa, jos sää oli näinkin pilvinen kuin oli. Luodit vinkuivat ja pika- ja tykkiveneiden valonheittimet viistivät hyytävän meren pintaa. Suojasin banaanisäkkiä vartalollani. Olin tositoimissa. Olin "on edge".

Saaristossa suuria veneitä oli helppo harhauttaa, joten rantauduin Korkeasaaren eteläisille kallioille ja hylkäsin boottini samoin tein. Syöksyin viidakkoeläinten pimeydessä vielä pimeämmälle tielle, sillä aika taisteli minua vastaan. Bantskupussukka selässäni loikin juurakoissa ja kiertelin valopylväitä, sillä vaistoni olivat ottaneet ohjat ja mikään liike minussa ei ollut enää tahdonalainen, vaan toimin kuin eläin.

Sain banaanin möössättyä tytölle. Hän piti siitä, sillä se oli pakattu luonnolliseen pakkaukseensa ja oli sivuaineeton. Nyt menemme nukkumaan.
160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tasapeli on tasapeli, mutta ei tässä mielessä. Jos oletan että nämä eri suuntiin osoittavat peukut ovat eri ihmisiltä, niin päädyn erilaiseen lopputulokseen kuin tasapeliin. Miksi niin?

No siksi, että ei ole olemassa totuutta, vain mielipiteitä. Tämä on saarnaajille saarnaamisen logiikan ydin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zakus kirjoitti:

Banaanivaltio




Olin jo toimessa, kun älysin banaanien loppuneen suomenmaasta. Istuin samoin tein kumiveneessä mutkitellen tullin konekivääritulessa. Suomenlahden ylitys ei pimeän aikaan ollut helppoa, jos sää oli näinkin pilvinen kuin oli. Luodit vinkuivat ja pika- ja tykkiveneiden valonheittimet viistivät hyytävän meren pintaa. Suojasin banaanisäkkiä vartalollani. Olin tositoimissa. Olin "on edge".

Saaristossa suuria veneitä oli helppo harhauttaa, joten rantauduin Korkeasaaren eteläisille kallioille ja hylkäsin boottini samoin tein. Syöksyin viidakkoeläinten pimeydessä vielä pimeämmälle tielle, sillä aika taisteli minua vastaan. Bantskupussukka selässäni loikin juurakoissa ja kiertelin valopylväitä, sillä vaistoni olivat ottaneet ohjat ja mikään liike minussa ei ollut enää tahdonalainen, vaan toimin kuin eläin.

Sain banaanin möössättyä tytölle. Hän piti siitä, sillä se oli pakattu luonnolliseen pakkaukseensa ja oli sivuaineeton. Nyt menemme nukkumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu