Miehet karttavat nättejä naisia?

Usein kuulee sanottavan, ettei ulkonäöllä ole väliä. Ihanaa, jos näin todellakin on. Ikävä kyllä olen tullut huomanneeksi, että yleisesti ottaen elämme melko pinnallisessa maailmassa. :( Totuushan on, että ennen henkilöön tutustumista näemme ainoastaan hänen ulkokuorensa ja ulkoisen olemuksensa. (Toki ulkoinen olemukseen huomion kiinnittäminen ei tietenkään välttämättä tarkoita samaa kuin pelkän ulkonäön tuijottaminen).

Joka tapauksessa miehillä kuin naisillakin on usein ulkonäkökriteerejä, jotka vastakkaisen sukupuolen edustajan tulisi täyttää, jotta tämä olisi kiinnostava tai edes tutustumisen arvoinen. Surullista. Mutta voisiko asian kääntää myös päinvastoin, voiko ihmisen hyvä ulkonäkö karkottaa kiinnostuneet?

Kuulin tänään erittäin yllättävän kommentin kavereiltani, kun pohdimme mieshuoliamme. Heidän mukaansa olen niin nätti, että monet miehet jättävät lähestymisyrityksen sikseen ajatellen, ettei heillä olisi mitään mahiksia. Olen aivan ymmälläni tästä. Itse koen olevani ihan tavallinen nainen, pyrin tosin pitämään huolta itsestäni jne. mutta that's it. Mieleeni ei ollut juolahtanutkaan, että kaunis ulkonäkö voisi toimia karkoittimena. Etenkään kun en ole mikään koppava omahyväinen yksilö, päinvastoin. Hieman ujo kyllä olen, ehkäpä miehet sen sitten ylpeydeksi tulkitsevat...
Ilmoita

kyl mä ainaki jätän ne kaikist näteimmät välii=)
niillä ku tuntuu oleva nokka kohti taivast kokoaja ni ei siin jaksa ees yrittää mitää
1 VASTAUS:
on häpiäs, juurihan hänkin sanoi ettei ole ylypiä. kyllä tuo on totta, että ei miehet uskalla tulla juttusille.
+Lisää kommentti
Pikkuisen sun tarinassa oli aukkoja mutta enivei..

Ei se nätteys tai muu ulkoinen olemus mulle mikään karkoitin ole mutta kyllä kokemus on sen osoittanut, että ilman aiempaa tuntemista on vaikea näitä näteimpiä lähestyä, riippuen tietysti tilanteesta.

Yleensä onkin mennyt niin että ennestään tuntemattoman nätin leidin bongaamisen jälkeen kun varmuuden vuoksi jonkin aikaa katsellut, ettei siellä jotain karjua ole lähistöllä, niin jo on jonoa kertynyt tai leidin flirtin kohde jo oleellisesti muuttunut. Sitten jos taas heti bongaamisen/flirtin jälkeen lähestyy niin sitten joku seuralainen pamahtaa paikalle, yleensä vielä se vihainen sellainen. No joo, nämä siis joitain kokemuksia tuolta lihatiskeiltä.

Aika paljon paremmin on sitten mennyt nättien leidien kanssa jos on tunnettu jo jollakin tavalla ennestään tai on selkeästi jotain yhteisiä kiinnostuksen kohteita, eli tavattu tai nähty joskus tällaisen kiinnostuksen kohteen yhteydessä. Se ulkoinen olemuskin on silloin jo tuttu ja molemmmin puolin ehkä hyväksytty, mitä se ei lihatiskeillä(yökerhot/nettideitit) aina ole.

Paljonhan myös riippuu myös tilanteesta jossa se ulkoinen olemus ensimmäistä kertaa muodostetaan, onko se sitten töissä, lenkkipolulla, kuntosalilla, konserteissa tai lihatiskillä. Mulle kuitenkaan ulkonäkö itsessään ei ole enää mikään syy lähestyä tai olla lähestymättä, koska nykyään mieluummin vaan aluksi tutustun toiseen.
Ilmoita
Kauneus on täysin suhteellista, yhden kaunis on toisen ruma... Luulen, että kohdallasi on kysymys aivan muusta, ujous saattaa selittää ulkonäköä enemmän, monet miehet eivät näet oikein osaa keskustella ujojen kanssa, vaan tuntevat olonsa vaivautuneiksi.
4 VASTAUSTA:
Kiitokset asiallisista kommenteista. Oli mukavaa ja valottavaa lukea pohdintoja ja mietteitänne aiheesta. Hyviä pointteja ja mietittävä tuli kyl esiin kaikkien kirjotuksissa.

Sen verran tunnemyrkyssä tuli tuo aikaisempi purkaus näppäiltyä, että hyvin mahdollista, että teksi ei ollut ihan kaikista loogisin ja siihen jäi aukkoja. Hieno homma kuitenkin, että siitä selko näemmä kuitenkin otti. :D (Mielelläni toki myös täydennän, jos jotain epäselväksi/kysyttävää jäi :).

Kuten viimeisessä viestissä todettiin, niin tokihan kauneus on suhteellista. Oikeastaanhan koko käsite on erittäin subjektiivinen ja sidoksissa niin yhteiskuntaan, kulttuuriin, maahan, aikaan ja ennen kaikkea jokaisen yksilön omaan käsitykseen&mieltymyksiin (jotka osaltaan voivat olla sidoksissa edellä mainittuihin seikkoihin tai sitten eivät.). Haluaisin kuitenkin vielä korostaa, etten itse todellakaan koe olevani sen kauniimpi kuin muutkaan kanssasisareni. Tämän vuoksi kaverini näkemys asiasta olikin erittäin suuri ylläri. Kehuja olen ulkonäöstäni saanut tosin kuulla aiemminkin, mutta olen ottanut ne lähinnä vain sellaisina "kuhan nyt sanotaan" kohteliaisuuksina. (Ehkä tääkin sit vaan tätä suomalaista vaatimattomuuttani, etten ajattele ihmisten olevan tosissaan... :D )

Ujouttani olen itse myös moneen kertaan kironnut ja jälkeenpäin harmitellut, että miks en vaan uskaltanu tehdä "peliliikettä". Olen päässyt jossain määrin ujoudesta eroon, kun mietin joitakin vuosia taakse päin, mitä se pahimmillaan oli. Nykyään vaikka kuinka sydän pamppailisi ja mielummin vetäytyisin syrjään, niin yritän pakottaa itseni sosiaalisen kanssakäymiseen myös vastakkaisen sukupuolen kanssa. Olen sitten jälkeenpäin kuullut ihmisiltä hämmästynyttä kommenttia: "sinäkö ujo!?" Pointtini oli siis tosiaan se, että tosiaan ujoudellani lienee myös osuutensa. Toisaalta ujous ei kuitenkaan välity suoraan ulkoisesta olemuksestani, joten sitä ei päältäpäin välttämättä arvaisi.

Joka tapauksessa, haluaisin vain sanoa teille ihanat miehet, että älkää epäröikö naisen ulkonäön vuoksi lähestyä häntä. Ei-huoliteltu nainen voi olla vallan ihana persoona ja samoin voi olla se "out of my reach" nainenkin (ei kauneus tarkoita ylpeyttä tai koppavuutta). ;) Voin myös omasta kokemuksestani sanoa, että se "jono" tai siis porukka, joka uskaltaa esim. juuri baarissa lähestyä, niin on joko muutaman liikaa kumonneita herroja taikka sitten yhden illan juttujen perässä juoksijoita. Itselläni molemmat ovat turn off, joten älkää antako ympärillä "parveilevien" muiden miesten olla este, ellei sitten ole täysin selvää, että nainen on varattu. Hemmetti, mähän sain ton kuulostamaan siltä, ku ois paljonkin ihailijoita. Heh, noh ei se nyt ihan niinkään mene, mut kaipa tuosta kärjistyksestä kuitenkin tuon pointtini käsittää. :)

Joku vastaajista kirjoitti, että haluaa tutustua ihmiseen persoonana. Ihanaa! :) Näin juuri itsekin toimin, pyrin tutustumaan ihmiseen persoonana tekemättä liian yksioikoisia johtopäätöksiä tämän ulkonäön perusteella. Joten, seuraavan kerran, ku nähdään ja jos kiinnostusta on, niin tulkaahan vaan moikkaamaan - ;)
NeitiNättinen(?) kirjoitti:

itsekkin ihmettelen tuota. Minuakin on kauniiksi naiseksi sanottu. Ja kyllä.. pidän huolta itsestäni ja pyrin olemaan aina hyväntuoksuinen ja tyylikäs. Saan ulkona liikkuessani paljon katseita ja hymyjä vastakkaiselta sukupuolelta. Siihen se sitten jääkin. En sanoisi itseäni ujoksi, enkä todellakaan ylpeäksi. Minä olen se joka aina ajattelee muiden hyvinvointia. Olen kuullut useasti siitä että minulla on suuri ja lämmin sydän. Olen 25-vuotias ja yksin. Tosin en kyllä viihdy baareissa... koska en haluaisi kohdata unelmieni kumppania humalassa. Seurustelin pitkään entisen mieheni kanssa ja olimme kihloissakin. Erosta on jo reilu vuosi. Kertokaas nyt ihanat miehet, että mikä saa teidän mielenkiinnon nousemaan? ;) pidänkö liikaa huolta ulkonäöstäni? voiko olla niin että miehet luulevat että olen varattu?
pikku myy kirjoitti:

Loppujen lopuksihan on aika harvinaista, että Suomessa miehet tulevat iskemään naisia muualla kuin baarissa (tai netissä). Se ei kuulu kulttuuriimme. Et sun ehkä kannattaa kuitenkin mennä baariin, voihan siellä olla selvänäkin tai vain hiukan ottaneena...
pikku myy kirjoitti:
itsekkin ihmettelen tuota. Minuakin on kauniiksi naiseksi sanottu. Ja kyllä.. pidän huolta itsestäni ja pyrin olemaan aina hyväntuoksuinen ja tyylikäs. Saan ulkona liikkuessani paljon katseita ja hymyjä vastakkaiselta sukupuolelta. Siihen se sitten jääkin. En sanoisi itseäni ujoksi, enkä todellakaan ylpeäksi. Minä olen se joka aina ajattelee muiden hyvinvointia. Olen kuullut useasti siitä että minulla on suuri ja lämmin sydän. Olen 25-vuotias ja yksin. Tosin en kyllä viihdy baareissa... koska en haluaisi kohdata unelmieni kumppania humalassa. Seurustelin pitkään entisen mieheni kanssa ja olimme kihloissakin. Erosta on jo reilu vuosi. Kertokaas nyt ihanat miehet, että mikä saa teidän mielenkiinnon nousemaan? ;) pidänkö liikaa huolta ulkonäöstäni? voiko olla niin että miehet luulevat että olen varattu?
Liian huoliteltu ulkonäkö ja liian paljon tällätty asu kertoo minulle pinnallisuudesta. Tämä nainen korostaa ulkoisia asioita, eikä usko itsensä voivan olla sinäänsä kiinnostava.
Jos olet sinut itsesi kanssa ja suhtaudut avoimesti kiinnostaviin ihmisiin, niin sillä ei ole mitään väliä, mitä sinulla on päällä tai onko meikkiä. Aito vetoaa aitoon. Ja meikki vetoaa....

Kulje silmät auki kaupassa ja kirjastossa, ole läsnä ja tavoitettavissa. Mutta älä odota pikavoittoja. Muutaman päivän ohimenevät hymyt mukaville ohikulkijoille saattavat jokupäivä kumuloitua oikeaksi tapaamiseksi.
+Lisää kommentti
mies joka haluaa sut,näkee sun ulkokuoren alle ja kuka mies ei haluis nättiä naamaa kivan luonteen lisäks??
Ilmoita
olet niin nätti, että rumemmat eivät uskalla lähestyä vaan et tarpeeksi nätti, jotta komiatkin kiinnostuis?
2 VASTAUSTA:
Auts, että olisin sitten väliinputoaja!! Oh nöy.. :D
NeitiNättinen(?) kirjoitti:
Auts, että olisin sitten väliinputoaja!! Oh nöy.. :D
Tervetuloa klubiin..miehillä sama juttu.
+Lisää kommentti
On hienoa kuinka naiset pystyvät keskenään kääntämään kaikki asiat positiivisiksi. Sekin, ettei saa lähestymisyrityksiä osakseen, johtuu liian hyvästä ulkonäöstä. Voi kun meillä miehilläkin olisi vastaavaa psyykkaamista ja kehumista, niin ehkä uskaltaisimme enemmän tehdä aloitteita, jopa niille nätimmillekin naisille.

Totta puhuen en usko että kaunis ulkonäkö koskaan on esteenä iskuyrityksille, päinvastoin. Kehonkieli on useimmiten syynä tällaiseen. Baareissa näkee paljon naisia, jotka ovat sen oloisia että juttelu ei heitä kiinnosta vähääkään, osa varmaan tahallisesti ja osa tahattomasti.
Ilmoita
Ei naisen nätteys ole minulle mikään ongelma. Jos nätti nainen sanoo "hei" ja hymyilee baarissa, niin olen varmasti kiinnostunut tekemään tuttavuutta. Mutta sen suhteen nätit ja ei-niin-nätit ovat samalla viivalla, että en kyllä hevillä lähde itse nolaamaan itseäni aloittamalla kontaktin ottoa, sen verran pahasti on itsetuntoni tylyillä kommenteilla lyttyyn lyöty.
1 VASTAUS:
Sama kuin edellisellä, meikäkään ei kovin helposti lähesty vastakkaista sukupuolta. kyllä siihen tarvitsee kerätä rohkeutta muutamasta lasillisesta etenkin, jos mielenkiintoinen ihminen on kyseessä.
+Lisää kommentti
Voiko se mies olla liian komea?En nyt itseäni pidä mitenkään erityisenä,mutta jotkut tilanteet/kommentit nyt ei ole itselle avautunut.Paljonhan on olemassa tätä kehumista ilman tulta..mutta väkisellä jäänyt ihmettelemään.
Eli voisiko sittenkin olla syy siinäkin osaksi?
1 VASTAUS:
dreams.
+Lisää kommentti
Toisinkin päin.
Olen 32v,,hius ja vaatemalli mies.
190cm,,tummat hiukset,,lihaksikas vartalo.
Siisti,,aina hyvin pukeutunut.
Ei juuri kukaan nainen tule baarissa jutteleen.
Kynnys se on toisinkin päin,,vasta juuri ennen valomerkkiä tulee ruuhkaa kun epätoivoisimmat yrittävät mukaan.
Tämä on kiusallista myös näin.
1 VASTAUS:
Sanopas, koska viimeksi edes katsoit rumahkoa naista iloisesti hymyillen, jotta tälle tulisi edes hyvä mieli
tuollaisen komian miehen katseesta?
Nuorenpana söin tuollaiset miehet makoisiin suihini. nam nam.
Kas kun 185 cm, oli se minimimitta, jonka alle en..., eikös alamittaiset heitetä takas kasvamaan?
+Lisää kommentti
Se on omasta mielestäni moraalikäsite. Eli jos ei itse olla Komea/Kaunis omasta mielestä, niin uskotellaan itselleni, että toisen henkilön ulkonäkö täytyy olla samaa luokkaa. Eli siis pintapuoleisesti, vaikka ihminen olisi kaunis niin moni olettaa, että hän hakee vähintään itsensä veroista ihmistä...Jolloin tunnepuoli jää täysin varjoon.

Tiedän monta ei stereotyyppistä parisuhdetta, joissa omasta mielestäni hyvin nätti nainen on "Ei malli miehen" kanssa. Miehessä ei mitään vikaa ole, mutta nainen rakastui vain hänen luonteeseensa.

Mutta totta olet, että jos toinen henkilö on hyväkuntoinen, hyvä ulkonäkö ja siisti olemus. Hän karkoittaa tavallisen pulliaisen, vaikka olisi täysin valmis sosiaaliseen kanssakäymiseen ja keskusteluun. Itse en henkilökohtaisesti mitään malli ulkonäöltään olevaa naista lähtisi lähestymään juurikin tästä syystä. En tunne olevan heidän ihannetasoaan, joten mielummin jätän "Häiriköimättä" ja pidän omat kriteerini alhaalla. Ehkä väärin, mutta tällä tavoin säästyy mahdollisesti itsetunto pommeilta ja vittuilulta...Samalla tosin "se oikea" saattaa mennä sivusuun. :)

Mutta kuka kieltää sinua lähestymästä miestä? Ehkä tällä tavoin rikot käytäntöä, mutta ainakin itse löydät mielenkiintoisia ihmisiä. Tai pettymyksiä. :)
2 VASTAUSTA:
Lähestyisinkin, jos rohkeus riittäisi....mutta, kun olen hieman ujomman puoleinen yksilö... Hymyillä ja flirttailla kyllä voin, mutta muuten se kontaktin luominen tuntemattomaan mieheen tuntuu kovin ylitsepääsemättömältä urakalta. Jään varmaan vanhaks piiaks. :P Lohdullista kuitenkin kuulla, että miehetkin painiskelette samojen ongelmien kanssa. :D Ehkäpä sitten vanhainkodissa jo juttusille uskaltaudutaan, jos vierekkäisiin kiikkustuoleihin satutaan... ;D

..miksi pelkäämme mokaavamme? Mitä menettettävää siinä on, että menee juttelemaan mielenkiintoiselta vaikuttavan henkilön kanssa? Tai no jooh, pahimmassa tapauksessa pelissä on itseluottamus...Mutta, ei kai tätä pitäisi niin vakavasti ottaa. Täysin luonnollistahan se on, että toisten kanssa juttu luistaa mitä parhaiten, mutta joidenkin kanssa ei sitten synkkaa millään eivätkä ajatusmaailmat käy yksiin. Eikö se toisaalta ole vain hyvä, jos tällaiseen itselleen epäsopivaan henkilöön törmätessä jo heti saa tietää, ettei kemiat kohtaa. Tällöin ei ainakaan tule haaskattua tähän aikaa. Ei sitä mielestäni pitäisi ajatella, että itsessä on jotain vikaa tai, että on on toisen henkilön kanssa eri taso tmv. Kaikki eivät yksinkertaisesti vaan tule toimeen kaikkien kanssa, mutta silti peruskäytöstapoja olisi syytä olla unohtamatta.
+Lisää kommentti
kaikkein näteimpiä, harmi vaan ettei olla niiden kanssa koskaan mitenkään samalla aallonpituudella.
Onni on se asiassa että oon niin scary looking örmy ettei rankkoja torjuntoja tuu koskaan, vain vaivaantunutta hiljaisuutta ja verukkeita. Haha.
1 VASTAUS:
Säikähtäävät varmaa, jos niin örmy. tai niin mä ainakin.
+Lisää kommentti
Mitähän tähän nyt vastaisi. Kauniit naiset ovat harvoin vapaita. Kauniit naiset ovat kuulleet jo kaikki mahdolliset huomionosoitukset ja ovat kyynistyneet huomiolle.

Loppujen lopuksi se nautinto, jonka saa kertomalla naiselle tämän olevan jotain spesiaalia on ennenkaikkea riippuvainen naisen reaktiosta. Jos sanoo sydämensä pohjasta jotain kaunista eikä se herätä mitään tunnetta kohteessa, niin mies tuntee olevansa idiootti. Mutta jos nainen hämmästyy aidosti, niin samantien saa kuin kosketuksen hänen sydämeensä. Sellainen onnistuu helpommin tavallisen tytön kanssa kuin superkaunottaren.

Prinsessatyttö on ollut kaunis jo vauvana. Seuraavaksi hän on ollut suunnattoman suloinen pikkutyttö ennen kuin hänestä tuli ihanan lupaava nuori nainen. Hän on kuullut koko elämänsä olevansa suloinen, saanut anteeksi kaikki pahatkin teot pelkällä hymyllään. Jä häntä suoraan sanoen ärsyttää kuulla samoja lauseita uudestaan ja uudestaan. Otetaan analogia: pitkä mies, kuulee elämänsä aikana tuhansi kertoja olevansa pitkä ja silloinkin kun se sanotaan hyvällä, niin lopulta se on vain ärsyttävää.

Näin se menee. Mies voi katsoa kaunista naista haikaillen, mutta miksi pahoittaa mielensä, kun 98% todennäköisyydellä nainen vain näyttää ylimielisesti miehen paikan nokkimisjärjestyksessä. Naisilla ei tunnu olevan mitään käsitystä siitä, kuinka paljon pakkien saaminen sattuu.
4 VASTAUSTA:
*Huokaus* Sääli, jos miehet todella ajattelevat näin. Itse ainakin olen vilpittömistä kehuista ja kohteliaisuuksista aina yhtä otettu ja yllättynyt. En tiedä, onko se sitten tämä vaatimattomuus vai päätänsä nostava kyynisyys, mutta harvoin koen miesten olevan todella vilpittömiä kehuissaan. Toisaalta tämä johtunee siitä, että "tavalliset" miehet harvemmin juttusille tulevat ja kannan ottoni perustuukin lähinnä pelureieden puheille. Ikävä kyllä.
NeitiNättinen kirjoitti:

Ei nättinen vapaa sattuisi olemaan? ;) Mielelläni noin fiksunoloista ihmistä lähestyisin, enkä enää antaisi ulkokuoren hämätä suuntaan tai toiseen.

ne kehut saattavat ihan vilpittömiäkin olla. Mä ainakin saatan kehua naisia, ihan tuntemattomiakin vastaantulijoita, vaikka jostain vaatteesta tai kampauksesta, vailla mitään sen enempää tarkoitusta. Mukava se on seurata kun toinen punastuu ja tulee hyvälle mielelle, oli sitten kyseessä sinkku tai varattu.
Vappaa kirjoitti:
Ei nättinen vapaa sattuisi olemaan? ;) Mielelläni noin fiksunoloista ihmistä lähestyisin, enkä enää antaisi ulkokuoren hämätä suuntaan tai toiseen.
Ei sit mittää muuta tekemistä ku näitä....
+Lisää kommentti
ainakaan kannata kehittää. Miehet eivät sen takia uskalla lähestyä. Mitä kauneuteen tulee, niin miehet voivat olla eri mieltä siitä, kuka on kaunis. Jos onkin naisten silmissä ihan kaunis, miesten silmissä ei välttämättä. Ja toisekseen eri ihmiset onneksi pitävät eri näköisistä.

Kuitenkin yleensä, jos mies pitää jotakuta naista kauniina, niin kylläpä muutkin miehet pitävät. Saattaa vielä olla niinkin, että vaikka olis iso lauma naisia, joihin vois ihastua sama poppoon sisällä, niin ihastutaan kuitenkin yhteen. Kaikki miehet on saman perässä. Tälläista olen huomannut. Myös toiste päin voi olla, elikkä kaikki naiset siihen samaan mieheen...
4 VASTAUSTA:
Oon kaunis nainen, ja saan kyllä miehiltä huomiota päivittäin busseissa, kaduilla, kaupassa ja moneen kertaan illan aikana baareissa. Se huomio vaan jää AINA arkisin pitkiksi katseiksi tai oikeastaan tuijotukseksi, ja hymyksi. Baareissa puheilleni uskaltautuvat useimmiten vain todella humalaiset miehet tai itseäni jonkin verran vanhemmat miehet. Mistäköhän johtuu? Tanssilattialla vientiä kyllä riittäisi ja iskuyrityksiäkin piisaa ihan normimieshiltäkin, joten suosittelen alkuperäiselle siirtymään tanssilattialle. Toisaalta, tanssilattiaiskijät saattavat olla vain yhden asian perässä...
annnnnna- kirjoitti:

Tässä olen samaa mieltä. Jos tapaat jonkun tanssilattialla (nimenomaan niin, että mies tulee luoksesi) niin tämä herrasmies on todennäköisesti etsimässä pedinlämmittäjää. Sitten taas kavereittensa kanssa iltaa tuopin ääressä viettävä mies etsii jotakin muuta tai ei sitten etsi mitään. Sinänsä en nyt heittäs kirvestä kaivoon. Olen itse törmännyt samaan ongelmaan. Moni miespuolinen kaveri on sanonut minun olevan liian kaunis monen miehen mielestä, ja näin ollen ei uskalla lähestyä. Oma aloite onkin tuottanut sitten paremmin tulosta :) rohkeasti vaan pilke silmäkulmassa kohti miesjoukkoa niin kyllä löydät vielä jonkun!
annnnnna- kirjoitti:
Oon kaunis nainen, ja saan kyllä miehiltä huomiota päivittäin busseissa, kaduilla, kaupassa ja moneen kertaan illan aikana baareissa. Se huomio vaan jää AINA arkisin pitkiksi katseiksi tai oikeastaan tuijotukseksi, ja hymyksi. Baareissa puheilleni uskaltautuvat useimmiten vain todella humalaiset miehet tai itseäni jonkin verran vanhemmat miehet. Mistäköhän johtuu? Tanssilattialla vientiä kyllä riittäisi ja iskuyrityksiäkin piisaa ihan normimieshiltäkin, joten suosittelen alkuperäiselle siirtymään tanssilattialle. Toisaalta, tanssilattiaiskijät saattavat olla vain yhden asian perässä...
vahvistaa sitten säännön..Itse mielellään tanssin ja en ole piparin perässä.Naisen kokonaisuudessaan kylläkin!
Ja voin kyllä sanoa että osaa ne naisetkin olla yhden asian perässä..ihan suoraa ehdotusta jopa.Mutta varmaan ei kaikki.
varmaan kirjoitti:

Ensin nainen tekee kaikkensa ollakseen nätti, sitten miehet ei uskalla edes lähestyä.
Turhaa : meikit hienot vaatteet merkki laukku ja kengät sävy sävyyn kalliit kulta korut hiuksenpidennykset kalliit hajuvedet kauneusleikkaukset huulten paksunnokset rintojen täyte-silikonit jne jne tässä vähän alkua siihen mitä kaikkea nainen tekee ja tuloksena on kaukaa ihailevat miehet, jotka eivät uskalla lähestyä.

Mutta ei ne kyllä uskalla lähestyä minuakaan, vaikken tee mitää noista. Ehkä syy eiolekaan se liika kauneus vaan tekopyhä olemus ? = ? =
+Lisää kommentti
Minun kohdallani ainakin pitää paikkaansa, pakko myöntää.

Näen päivittäin oikein paljon mielestäni todella hyvännäköisiä naisia, mutta kun olen hetken tällaista ihastellut tajuan, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia. Vaikka tietääkseni ja naisten suusta kuulleena olen itsekin ihan ok-näköinen, urheilullinen ja "koulussa ansioitunut". Mutta olen kuitenkin ystävällinen, empaattinen ja omantunnon omaava mies, joten kai sitä "särmikkyyttä" puuttuu.

Näin nuorena miehenä ei vain itsevarmuutta ole liiaksi, ja sen olen oppinut, että erityisesti nuoret naiset kaipaavat mieheltä särmikkyyttä jne.

Yleensä tyydyn katselemaan vierestä kun joku pahis tulee iskemään tyttöä naamani edestä, vaikuttaisin jokatapauksessa idiootilta ja nössöltä tuollaisen maskuliinisen pahanpojan jälkeen... :)
1 VASTAUS:
Olen nätti ja siro nainen. Kasvomallinakin tiennannut taskurahaa. Olen varattu 100% mutta minua kyllä lähestytään baarissakin ilman ennakoluuloja. En käytä meikkiä paljon enkä pukedu huomiotaherättävästi, mieheni onkin sanonut ettei minun tarvitsekaan koska vaikka menisin verskoissa ja t-paidassa, hiukset ponnarilla baariin, minua katsottaisiin ja lähestyttäisiin silti.

On niitä kauempaa tuijottelijoita mutta ihan reippaita miehiäkin. Sormus on sormessani ja mieheni mukana aina illanvietossa. Jos jään yksin pöytään/menen vessaan/tiskille/tupakalle niin kyllä minua uskalletaan lähestyä vaikka sormuskin olisi sormessa. Kukaan ei klähmi, on enemmänkin juttelemaan vain tulleita, minulle kerrotaan yleensä heti miten kaunis olen, iskuyrityksiäkin on. Jos -rauhallinen- :) mieheni sattuu silloin paikalle, tilanne raukeaa yleensä hienosti. Miehet onnittelevat miestäni hyvästä "saaliista", kertovat olevansa kadeja, haluaisivat mieheni housuihin ja tuommoista läppää.

En ole ylpeä ulkonäöstäni, mielestäni peilistä katsoo aika tavis nainen joka aamu takaisin. Kyllä silti tiedän "arvoni" mutta se on jo niin tuttu juttu ettei hätkähdytä. Olen kyllä ujohko mutta baarissa en niinkään parin siiderin jälkeen. Leuhkaa minusta ei saisi tekemälläkään. Kun minua kehuu vieras mies, otan sen vastaan hymyillen ja kiitän ja sanon jotain mukavaa miehestäkin. En halua pahoittaa kenenkään mieltä, oli se mies sitten umpikännissä, umpiruma, umpi itserakas tai mikä hyvänsä.
+Lisää kommentti
Mitä turhaan yrittää edes lähestyä nättejä tyttöjä, koska he ovat aina niin itseään täynnä ja luulevat miesten havittelevan vain heidän pöksyihin.

Jos kerran olet itse hyvännäköinen niin mene ihmeessä itse iskemään joku, miehet katsoo aina ensin ulkonäön.
Ilmoita
Vaikka itse sanonkin niin uskallan sanoa että olen normaalimiestä paremman näköinen ja vaikka ei minulla hirveästi kokemusta naisista olekaan niin kyllä se on huomattavasti helpompi lähestyä naista joka normaalin tai hiukan "normaalia" huonomman näköinen. Sitä jotenkin vain olettaa että ei ole itsellä mahdollisuuksia sen paremman näköisen kanssa joten ei sitä kannata edes yrittää, ja tämä on tietenkin väärä olettamus mutta tuntuu että ne paremman näköiset ovat jotenkin ylimielisiä/tylyjä joille kelpaa vain paras joten miksi mennä nolaamaan itsensä. Enkä minä kyllä ulkokuorta kyllä sen tarkemmin katsokaan niin samapa se minulle :), kaikki naiset ovat nättejä omalla tavallaan.
2 VASTAUSTA:
On se nähty, jokanen jonku näkönen valitsee "nokkimisjärjestyksessä" sen itseään sillä hetkellä huvittavan. Nätit tytöt on todella kamalia. tottuneita noukkii rusinat pullasta. Voi mennä juttelee mutta yleensä tytöillä yleensäkin on se ongelma että tavottelee kuuta taivaalta, eli tykkäävät itse saada pakit että voivat harmitella myöhemmin kavereilleen ja täälläkin että ei saanu just sitä mitä halusi. Nirsoja. Naiset yleensäkin aika huonoja käytökseltään feministejä. Mä en ottais suomalaista naista vaikka maksettais.
nähty jooo kirjoitti:

hei älä nyt viitsi, ihan tosissaan? "en ottaisi suomalaista naista vaikka maksettais"? mitä hittoa sitten kaipaat, thaimaalaista teinityttöä jonka voi tilata netin ihmeellisestä maailmasta, ja jonka ei tarvitse pelätä sua jättävän niin kauan kuin pidät sen erossa sivistyneestä yhteiskunnasta ettei se vaan tajua ettei kenenkään pitäisi joutua elämään niin?
miehet on ihan yhtä kurjia tässä "pelissä" kuin naisetkin, on niitä jotka ei katsokaan itseä rumempaa tyttöä (paljon enemmän kuin vastaavia tyttöjä muuten, montakos kertaa olet nähnyt tosi komean lihaksikkaan miehen ruman pullukan kanssa?), on playereitä, pettäjiä ja vonkaajia.. mut niin on samanlaisia naisiakin, se että sulla ei ole käynyt flaksi saattaa tiedätkö johtua ihan sun omasta asenteestasi..
just tässä viime viikonloppuna itse lähdin tanssimaan jätkän kanssa joka ei edes ollut kovin hyvännäköinen, ihan vaan koska näin pojasta heti päällepäin että raukka on aivan ihana ihminen, mutta vähän kokematon.. ajattelin että saa vähän itseluottamusta, vaikka en todellakaan ajatellut että illalla päädyttäisiin samaan sänkyyn, niin pitkälle en olisi valmis menemään jonkun muun vuoksi ekalla tapaamiskerralla.. mut siis se että on aidon kiltti ja kiinnostunut toisesta vie helvetin pitkälle, jos se olisi kysynyt mun numeroa, olisin sen sille antanut..
toisaalta kun tanssiessa eräs toinen jätkä pari kuukautta sitten alkoi lääppiä vähän turhankin läheisesti niin ei paljon lämmittänyt, vaikka jätkä olikin Ihan Helv***n Hyvännäköinen.. ja sit kun se kuiskas mun korvaan että tahdonko suunnata yhdessä yökerhon vessaan niin mulle tulikin yhtäkkiä kova kiire tupakalle.. "kyllä mä kohta tulen takaisin", joo..

pointtini on siis, että hymyile ja tutustu, ÄLÄ ISKE! ei se toimi ellei tyttö tahdo vaan pikaista seksiä illaksi.. ja silloin kelpaa melkeinpä kuka vaan puoleksi hyvännäköinen, joten et välttämättä tahdo olla se ihminen.. älä ala haukkua "suomalaisia naisia" jos et selvästikään ole koskaan elämääsi tämän lajin edustajan kanssa jakanut.
+Lisää kommentti
Olen mies ja sain taas eilen tarpeekseni. Kaksi samassa baarissa sanoi että näytän ken barbi nukelle, vain kuoppa leuasta puuttuu. Toinen oli vielä kattonu erikseen tiskillä että joo on mitatkin ihan kun sillä nukella. Menin juttelee kiinnostaville tytöille ja aina pakit, myöhemmin ne pyöri finninaamasten junnujen ja yksikin siis olematta pinnallinen, se tyttö oli musta nätti niin jubas sellasen 150 kilosen kanssa innoissaan, mulle anto pakit suoraan. Eli syynä kenties huono itsetunto ja luulo että jonkun näkönen on heti playeri? Alkaa nyppiä todella paljon. Ja kun oikeasti ettii tyttöystävää eikä hetken huumaa.

Se että tytöt tulee sanoo että näyttää ken nukelle oikeasti on todella järkyttävää vaikka kuulostaa hauskalle. Jos tytöillä on niin heikko itsetunto ettei kestä tällaista niin sanonpa vaan että ihan yhtä kamalia voi olla rumatkin.

Eniten mulla oli flaksia kun olin 10 kiloa lihavampi.
1 VASTAUS:
lihotuskuuri? Lisää painoa on helppo saada. Tässä voikin olla yksi syy miesten ylipainoon ja sydäntauteihin.
+Lisää kommentti
Eipä viitsi meikäkään lähestyä laittautuneita ja tosi nättejä tyttöjä/naisia. Pakit on tulleet aina :D Kyllä mulle on jäänyt vahva kuva että yleensä ne nätit on myös hyvin tarkkoja siitä, minkä näköinen kelpaa ja/tai vaikuttaa kiinnostavalta jne.. kieltäytyminenkin on yleensä tapahtunut kääntämällä selkä, puhisemalla tai pahalla katsella. Että semmosta :) Oma ulkonäkö sitten? Hyvinkin keskimääräinen tavis silmälaseilla varustettuna.
Ilmoita
Tämä on taas niitä ketjuja, joita ihmettelen suuresti. Onko tosiaan niin vaikea uskoa, että kauneus ja komeus ovat täysin suhteellisia asioita, eikä absoluuttista kauneutta ole olemassa? Jos ajatellaan asiaa tilastollisesti, niin pitäisi olla todella suuri otanta ihmisistä, jotka ovat sanoneet jotakin kauniiksi, että se olisi tilastollinen fakta. Okei, jossain missikisoissa ja muissa äänestyksissä, joissa valitaan kauneimpia, seksikkäimpiä jne ihmisiä, vastaajien määrä on niin suuri, että niissä pärjänneet voivat sanoa olevansa tilastollisestikin kauniita.

Jos muutama kymmenen ihmistä on sanonut baareissa jotakin kauniiksi, se ei vielä tarkoita sitä, että suurin osa ihmisistä olisi sitä mieltä. Sama juttu toisin päin: vaikka olisi saanut baarissa pakit kymmeniltä naisilta, se ei automaattisesti tarkoita, että useimmat naiset pitäisivät rumana. Ja vaikka esim. 70% ihmisistä pitäisi jotakin epämiellyttävän näköisenä, jää silti valtava joukko ihmisiä, joiden mielestä ko. tyyppi kenties on se "maailman upein".
5 VASTAUSTA:
ne nyt niin täysin suhteellisia asioita ole. Jotkut ihmiset saavat enemmän huomiota ja yhteydenottoja baarissa kuin toiset, eikö? Kyllä tiettyjä naisia tai miehiä useat (lähes kaikki) pitävät hyvännäköisinä. Sitten on niitä ihmisiä, jotka eivät ole ihan minkään hollywood -muotin mukaisia, joita jotkut pitävät erikoisen näköisinä ja jotkut erittäin hyvännäköisinä.
ölkfgö kirjoitti:

Joo, kyllä klassista kauneutta/komeutta omaavia ihmisiä nyt vain on olemassa. Heitä suurin osa ihmisistä pitää hyvännäköisinä. "Sisäinen kauneus" ja "kauneus on katsojan silmissä" ovat vain rumia varten.
elllli kirjoitti:

Mutta harvan kohdalla sitä lienee mitattu... Mihin perustuu tuo "suurin osa ihmisistä pitää hyvännäköisinä?"
tutkija, kirjoitti:
Mutta harvan kohdalla sitä lienee mitattu... Mihin perustuu tuo "suurin osa ihmisistä pitää hyvännäköisinä?"
ei ehkä kovin tieteellistä, mutta riittävän todistusvoiman omaavaa keinoa hyvännäköisyyden arviointiin:

1. Seuraa baarissa miesten tai naisten katseita. Tietyt naiset, joita itsekin pidän hyvännäköisinä, keräävät muidenkin miesten nälkäisiä katseita.

2. Käy tsekkaamassa hot or notista, ketkä ovat saaneet vaikka yli 9 keskiarvon. Eivät varmaan ole omasta mielestäsikään kovin rumia.
ölkfgö kirjoitti:
ne nyt niin täysin suhteellisia asioita ole. Jotkut ihmiset saavat enemmän huomiota ja yhteydenottoja baarissa kuin toiset, eikö? Kyllä tiettyjä naisia tai miehiä useat (lähes kaikki) pitävät hyvännäköisinä. Sitten on niitä ihmisiä, jotka eivät ole ihan minkään hollywood -muotin mukaisia, joita jotkut pitävät erikoisen näköisinä ja jotkut erittäin hyvännäköisinä.
Höpö höpö, absoluuttista kauneutta ei todellakaan ole olemassa. Siitä olen samaa mieltä, että esim. baareissa jotkut saavat enemmän huomiota kuin toiset, mutta absoluuttisesta kauneudesta se ei kerro yhtään mitään ja juuri sitä toi edellinen kirjoittaja tahtoi sanoa.

Se, että joku täällä Suomessa kerää baarissa katseita, kertoo ainoastaan tämänhetkisestä länsimaisesta kauneusihanteesta, ei absoluuttisesta kauneudesta. Kauneusihanteet ovat vaihdelleet vuosisatojen kuluessa ja tälläkin hetkillä eri kulttuureissa pidetään eri tyyppisistä kasvoista ja ennen kaikkea vartaloista.

Ei esim. ole kovinkaan kauan aikaa siitä, kun nykyisin nättinä pidetty rusketus koettiin kauheana asiana, koska se kertoi siitä, että ihminen joutui tekemään ulkotöitä. Nykyinen naisilla laihuutta ja miehillä huomattavaa lihaksikkuutta korostava ihannevartalo on suhteellisen uusi asia ja tulee taatusti muuttumaan, kun riittävästi aikaa kuluu - kauneusihanteet ovat aina vaihdelleet.

Jos taas ihanneihmisen valinta perustuisi pelkästään siihen, kuinka moni ko. ihmistä pitää viehättävänä, on todennäköistä, että valituksi tulee kiinalainen tai joku muu aasialainen. Aasialainen ulkonäkö taas ei vetoa lähellekään kaikkiin länsimaisiin, joten kauneus on suhteellista....

Yhteenveto= kauneus on suhteellista, mutta kyllä joku voi olla jonkun yksittäisen baarin kaunein sen baarin asiakaskunnan mielestä.
+Lisää kommentti
mistään näistä vietseistä en sitä löytänyt. ei sinun pitää etsiä syita kauneutesi tuomiin pulmiin ehkä vastedeskin. onnea.
Ilmoita
eivätkä karta.ujoja juuttaita vaan ovat :) pikkuhiljaa ryömivät kylkeen kiinni :)
1 VASTAUS:
Taas tuli nähtyä baarissa jurpojen kuninkaita, miesten käytöstä nättiä naista kohtaan!

Olimme ekaa kertaa uudessa baarissa, toisella paikkakunnalla ja voihan pee mitä menoa. Paikallisest nuoret miehet olivat kuin missäkin lihatiskillä, tsekataan ja kytätään, pidetään aivottomina ja kun tarpeeksi on kaljaa päässä niin ohimennen puristellaan perseestä!! Niin, sekös sitä iskemistä on?

Sitten voidaan tänne tulla ihmettelemään kun nätit on kylmiä, ylpeitä ja vaikka mitä. Kandee tsekata se on käytös eka. TOSI kivannäköisiä miehiä oli mutta käytöstavat kuin navetasta.
+Lisää kommentti
No ei kyllä pidä paikkaansa :D
Itse olen myös keskivertoa kauniimpi, ja kyllä mulla aina vientiä riittää baarissa jos hetkeksi jään yksin ilman miesystävääni, ja silloin kun olen naisystävien kanssa baarissa. Ja kyllä minua muuallakin tullaan iskemään, bussipysäkillä, kuntosalilla, kaupassa yms. Luonteeltani olen ystävällinen vähän ujo joissain tiloanteissa, en ole täynä itseäni vaan helposti lähestyttävä ja minulla on kaikenlaisia ja näköisiä kavereita.

Vaikka ihminen olisi kuinka kaunis tahansa ja hänestä puuttuu se jokin ei häntä tulla iskemään.. Jotkut ihmiset ovat vetovoimaisempia sitä on vaikeaa selittää mistä se johtuu, mutta täysin ulkonäöstä se ei koskaan ole kiinni!!
7 VASTAUSTA:
Mikä on kaunis nainen? Miespuoliset kaverini ovat sanoneet että minulla ei tulisi olemaan ongelmia viennin suhteen jos olisin vapailla markkinoilla. Kuulemma nättiyden lisäksi olen kiva ja hauska. Miksi itse koen epävarmuutta ulkonäköni suhteen? Mä en jaksa esimerkiksi meikata ihan hirveästi ja sotkee liiaksi jonku itseruskettavien tai solariumin kanssa. Merkkivaatteet ja erilaisten asusteiden yhteensopivuuksiin en jaksa haaskata liiaksi aikaa. Käyn töissä ja treenaan paljon. Lopun ajasta luen jotain itseäni kiinnostavaa ja yritän ladata akkuja. Tietysti laitan tukkaani ja ehostan naamaani sen verran kun millonkin jaksan enkä mihin tahansa rätteihin pukeudu, mutta sitten on niitä naisia joita tyypillisesti näkee jossain ircin galtsussa poseeraamassa jossain ehkä vielä photosopatussa kuvassa joka usein näyttää siltä että on vaikea kuvitella miltä ne ilman sitä kaikkea ehostusta ja tarkkaan valittua poseerausta näyttäisi. Onko tällaiset naiset oikeasti miehestä kiinnostavia? Onko ne niitä hyvän näköisiä joita ei uskalleta lähestyä?
Mielenkiintoista, että joku osaa määritellä itsensä keskivertoa kauniimmaksi... Oiskohan hänellä tarjota ihan yleiseen käyttöön mittari, jolla tämä tehdään? Vois olla kysyntää....
yrfvdcw kirjoitti:
Mielenkiintoista, että joku osaa määritellä itsensä keskivertoa kauniimmaksi... Oiskohan hänellä tarjota ihan yleiseen käyttöön mittari, jolla tämä tehdään? Vois olla kysyntää....
No kyllä sen nyt osaa sanoa onko keskivertoa kauniimpi vai ei sen huomaa ihan päivittäisessä elämässä ihmisten varsinkin miesten reaktioista ja yms....
kaunis_myös kirjoitti:
No kyllä sen nyt osaa sanoa onko keskivertoa kauniimpi vai ei sen huomaa ihan päivittäisessä elämässä ihmisten varsinkin miesten reaktioista ja yms....
No, miten sen nyt ottaa... Aika suhteellista on toi kauneus. Minua on esim. aika moni sellainen nainen, joita luultavasti enemmistö miehistö sanoisi todella kauniiksi, sanonut komeaksi. Omasta mielestäni ja miespuolisten ystävieni mielestä olen keskivertomiestä rumempi, että ketäpä nyt uskoisi ;)
koiu kirjoitti:

karu karpaasi ja miespuoliset ystäväsi pitävät nätemmistä pojista :D
koiu kirjoitti:
No, miten sen nyt ottaa... Aika suhteellista on toi kauneus. Minua on esim. aika moni sellainen nainen, joita luultavasti enemmistö miehistö sanoisi todella kauniiksi, sanonut komeaksi. Omasta mielestäni ja miespuolisten ystävieni mielestä olen keskivertomiestä rumempi, että ketäpä nyt uskoisi ;)
"Minua on esim. aika moni sellainen nainen, joita luultavasti enemmistö miehistö sanoisi todella kauniiksi, sanonut komeaksi. Omasta mielestäni ja miespuolisten ystävieni mielestä olen keskivertomiestä rumempi, että ketäpä nyt uskoisi ;)"

miesten mielipiteellä ei ole merkitystä keskinäistä komeutta ratkottaessa (ellet ole homo). sama juttu naisten mielipiteillä, kun kyse on naiskauneudesta.

itse pidin nuorempana itseäni maksimissaan tavanomaisena ja solakkuuteni takia ei-kiinnostavana, mutta kun katson vaimoani ja mietin ex-tyttöystäviäni sekä ex-heilojani, niin pakostahan minun on oltava keskimääräistä komeampi, koska kaikki naiseni ovat olleet huomattavasti keskimääräistä kauniimpia.
nuorekas mies... kirjoitti:

Mutta eikös se oma mielipide ole kuitenkin juuri se kaikkein tärkein? Vaikka 100 naista 100:sta sanoisi minua komeaksi, olisin silti sitä mieltä, että olen keskivertoa rumempi. Ja kyllä miehetkin osaavat arvoida/arvostella toisia miehiä, musta esim. D. Beckham on ihan komea mies, kun taas W. Rooney ei...
+Lisää kommentti
"Kauneus karkoittaa miehet" on osittain totta.

Luulisin että takana on useimmiten se itsetunto, ei siis uskalleta lähestyä kun ei tiedä "kelpaako". Itse miehenä voin sanoa, että itse ainakin uskon kauniiden naisten haluavan vähintään yhtä hyväkroppaisen sällin. Lisäksi "yli-kauniista" naisista joskus paistaa sellainen koppavuus, että "minulle ei kelpaa kuin rikas ja treenattu". Oma stereotypia tietenkin, mutta siitä on aika vaikea päästä yli.
Ilmoita
Kauneus on kyllä loppujen lopuksi aika suhteellista, mut jos laitetaan sellainen 170/55 missityyppi blondi ja 170/80 hieman huonoihoinen "tavis" jonnekin ja pistetään sekaan 1000 miestä (jolloin saadaan jo jonkin verran tilastollista yleistettävyyttä), joiden pitää tehdä jompaan kumpaan vaikutus, niin ihmettelenpä suuresti, jos em. tavis saa enemmän huomiota.

Eli, kyllä ne miehet vaan lähestyy niitä nättejä naisia enemmän. Aloittajan tapauksessa kyse lienee jostain muusta kuin ulkonäöstä tai sitten otanta miehistä ei ole vain ollut tarpeeksi suuri.
1 VASTAUS:
Tossa on vain kaksi naistyyppiä, että esimerkki ei kyllä kerro kaikkea miesten valinnoista... Olen kyllä samaa mieltä, että noista vaihtoehdoista miehet kyllä valitsisivat sen missin.
+Lisää kommentti
Luulisin, että hyvä ulkonäkö ei suoranaisesti karkoita. Se vain nostaa kynnystä. Jos nainen hymyilee tai näyttää muuten rohkaisevalta, kiinnostuneet kyllä uskaltavat kokeilla kepillä jäätä.
Sama juttu on myös "tavallisen" näköisissä mutta karsimaattisissa naisissa. Tuntuu, että nyt pitää ryhdistäytyä, että pärjää, skarpata ja olla fiksu. Silti saattaa rimakauhu iskeä.
Kannustan naisia osoittamaan edes hymyllä kiinnostaville miehille kannustusta. Usein ne syvällisimmät miehet ovat takarivissä pelimiesten takana. Kiltit miehet kunnioittavat naisia niin paljon, etteivät kyllä tule tarjolle, jos nätti tai karismaattinen nainen ei mitään rohkaisevaa elettä tee.
Ilmoita
tästäkin on tehty tutkimus että miehet ettii tietyn näkösiä naisia seksiin ja toisen näkösiä suhteeseen, so sad so bad
2 VASTAUSTA:
Kummassa ne sit ovat paremman näköisiä? Pelkissä seksisuhteissa vai syvemmissä suhteissa? Itellä on käynyt niin, että kaikista parhaimman näköinen seksikumppanini oli 1 illan juttu ja sit tulevatkin seurustelukumppanini. Muut yhden illan jutut eivät ole olleet mitenkään kovin ihmeellisin näköisiä.
äöoil, hbg kirjoitti:

Itse olen kauniilta mimmeiltä niin monet pakit saanut, etten heitä enää jaksa yrittää. Kun siellä baarissa on iitä hieman tavallisempia joiden kanssa on kiva heittää läppää ja näin poispäin niin otan mielummin sellasen. Ei tarvii koko ajan stressata, että jos nurkan takaa tulee joku hlvetin mallipoika, ni se lähtee sen messii.

Itse olen kohtuu komea ja oikeastaan minun ja entisen tyttöystäväni suhde kaatui osittain siihen, että hän piti minua niin paljon paremmannäköisenä kuin mitä hän itse on. Hänellä oli hirveä huoli koko ajan, että ei riitä minulle, mikä ei ollut alkuunkaan totta.

Mutta niin liittyen asiaan, olen exäni kanssa siinä hieman samoilla linjoilla, että on kiva kun kumppani vastaa omaa tasoa ulkonäöllisesti, vaikka kyllä "epätasapainoisen näköinen" pari voi ihan yhtä hyvin onnistua suhteessa. Eli baarissa sua tulee iskemään vaan ne, jotka pitävät itseään tarpeeksi hyvännäköisenä sun rinnalle, ja tietty ne jurriset äijät.
+Lisää kommentti
Ei kyllä pidä paikkaansa. Kyl ne sellaiset naiset, jotka suurimman osan mielestä ovat kauniita, saavat myös eniten iskuyrityksiä. Tietysti yksilöllisiä eroja voi tulla, mut yleisesti ottaen näin on!
Ilmoita
jotain täydellisesti tätä kysymystä valaisevaa. Olin koiran kanssa kävelemässä kun huomasin noin 60:n metrin päässä vastaantulevan naisen. Noin 170 senttinen, muodoiltaan lievästi sanottuna miellyttävä nuori nainen, musta hame, musta takki ja pitkät korpinmustat hiukset. Kasvoista en vielä kunnolla saanut selvää. Katsoin välillä muualle ja kun hän oli parinkymmenen metrin päässä, katsoin uudestaan, mukamas ihan vahingossa. Kaunis nainen, noin 25 vuotias, sopusuhtainen, muodot kuin Janina Frostellilla vähän pienemmillä kupeilla, kauniit hiukset, kasvot kauniit, mutta sen verran elämää nähneet, että selvästi joku yrittää esittää kovempaa kuin onkaan, vaikka oikeasti tarvitseekin suojaavaa kainaloa. Suuret ruskeat silmät, jotka ihan vaan vahingossa katsoivat minua suoraan silmiin. Tyttö näyttää yllättyneeltä, kuin olisi tuntenut minut, vaikkei tuntenutkaan. Hän heilauttaa hiuksiaan mukamas rennon oloisesti, mutta melkein sekoaa askelissaan, aivan kuin jalat eivät osaisi päättää, suunnistavatko minua kohti vai jatkavatko matkaa. Omat oireeni olivat suurinpiirtein samat, vähän kuin polvissa olisi ollut klappia. HUMPS! Kaikki ajatukset katosivat päästäni. Voisin olettaa, että yhteys oli molemminpuolinen ja poikamiehenä mikäs olisi estänyt menemästä juttelemaan. Valitan, enpä tehnyt mitään. Pää oli tyhjä. Miten ylipäätään tehdään aloite satunnaiselle vastaantulijalle? Tietenkin hän oli vielä 20 vuotta nuorempi, joten totta kai hän kuului ihmisryhmään, joka yleensä ei seurustele 45 vuotiaiden miesten kanssa. Taas yksi tekosyy olla yrittämättä ja jäädä yksin, vaikka valo olisi kuinka vihreä. Uskoinko mahiksiini? En. Kauniit naiset tyhjentävät mieheltä pään ja saavat hänet pitämään itseään toivottomana tapauksena. Poikkeuksena ovat patologiset panomiehet, psykopaatit, narsistit, miehet joilla on millä mällätä, sun muut poikkeuksellisen erinomaisena itseään pitävät miehet.

Oliko tässä jotain oikeasti uutta? Ei, vanha vitsi. Asiasta on kirjoitettu kirjoja. Mikä avuksi? No, jos olet kauniina pidetty nainen, jota miehet eivät tule jututtamaan, olisiko vaikeaa mennä itse miehen luokse ja tehdä homma helpoksi. Mies todennäköisesti on myytyä kamaa heti kun tajuaa, että hänellä ihan oikeasti on mahiksia tämän kaunottaren kanssa. Käytännössä, jos olet valmis näkemään vähänkään vaivaa, voit valita kenet tahansa kiinnostavan äijän ja saada hänet koska tahansa. Tärkeintä on vain saada mies uskomaan itseensä, sillä sitä uskoa on monesti nakerrettu useammaltakin taholta. Ja lopussa kiitos seisoo.
1 VASTAUS:
Suurin osa ihmisistä, niin miehet kuin naiset, on tavallisen näköisiä. Ihminen jota kehutaan kauniiksi ei yleensä ole oikeasti kaunis. Tavallisen näköiset miehet ja naiset kehuvat tavallisen näköisiä naisia kauniiksi. 90 pros ihmisistä on tavallisen näköisiä. Poikkeuksellisen kauniita ihmisiä on vähän. Yleensä heitä aristellaan ja kartellaan. Oikeita kaunottaria on äärimmäisen vähän. En ole poikkeuksellisen komeita miehiäkään montaa nähnyt. Tavallisen näköiset viihtyy tavallisten näköisten kanssa.
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Miehet karttavat nättejä naisia?

Usein kuulee sanottavan, ettei ulkonäöllä ole väliä. Ihanaa, jos näin todellakin on. Ikävä kyllä olen tullut huomanneeksi, että yleisesti ottaen elämme melko pinnallisessa maailmassa. :( Totuushan on, että ennen henkilöön tutustumista näemme ainoastaan hänen ulkokuorensa ja ulkoisen olemuksensa. (Toki ulkoinen olemukseen huomion kiinnittäminen ei tietenkään välttämättä tarkoita samaa kuin pelkän ulkonäön tuijottaminen).

Joka tapauksessa miehillä kuin naisillakin on usein ulkonäkökriteerejä, jotka vastakkaisen sukupuolen edustajan tulisi täyttää, jotta tämä olisi kiinnostava tai edes tutustumisen arvoinen. Surullista. Mutta voisiko asian kääntää myös päinvastoin, voiko ihmisen hyvä ulkonäkö karkottaa kiinnostuneet?

Kuulin tänään erittäin yllättävän kommentin kavereiltani, kun pohdimme mieshuoliamme. Heidän mukaansa olen niin nätti, että monet miehet jättävät lähestymisyrityksen sikseen ajatellen, ettei heillä olisi mitään mahiksia. Olen aivan ymmälläni tästä. Itse koen olevani ihan tavallinen nainen, pyrin tosin pitämään huolta itsestäni jne. mutta that's it. Mieleeni ei ollut juolahtanutkaan, että kaunis ulkonäkö voisi toimia karkoittimena. Etenkään kun en ole mikään koppava omahyväinen yksilö, päinvastoin. Hieman ujo kyllä olen, ehkäpä miehet sen sitten ylpeydeksi tulkitsevat...

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta