järkeä..?
Kun oikein aloin tätä kaksivuotista avioliittoani pohtimaan näin neljän vuoden seurustelun jälkeen niin saldo on tämä:
Jo seurustelun alusta oli se tunne, että tuo toinen ei ehkä ole se paras kumppani mutta alettiin olla kun seksi luisti. Olin eronnut edellisestä suhteesta, josta toipumiseen meni ihan hiton pitkä aika, vaikka uudessa suhteessa olin. No mies kesti, lohdutti ja kesti. Sitten aloin epäillä pettämisestä työkaverin kanssa, syyttelin jatkuvasti ja epäilin, luotto oli kadoksissa ja näin jälkiviisaana totean, että syy siihen on se että MIES EI PUHU, ei jaa asioitaan, elämäänsä, yhtään mitään muuta kuin fyysisen tilan. Elää omaa elämäänsä, hankkii omia ystäviä selkäni takana, salailee, peittelee. Minä olen se, joka lääkäriä tarvii, mutta ei hän missään nimessä..
Masennuin, tulin totaalisen toiseksi ihmiseksi. Mies vaan jaksaa yrittää, työkaveriin ihastuu ja kun pari vuotta on kulunut hän on rakastunut. Mies vaan yrittää, kun kerta naimisiin on menty. Minä masentuneena, toivon vain että hän luopuu rakkaastaan ja me olisimme vihdoin taas pari, että hän palaisi henkisesti luokseni. Mutta ei...mies vaan jaksaa pitää kulissia yllä, kulissia todellakin. Hänessä itsessään ei ole munaa tehdä eropäätöstä, vaikka niin ilmeisesti haluaakin. Hän tekee kaikkensa niin, että minä tekisin päätöksen hänen puolestaan. Mutta en tee. Hän tästä haluaa pois, en minä. En vaikka minut on mitätöity, hylätty, haukuttu niin että itsetunto on pohjamudissa, tehty muiden silmissä mielisairaaksi ja hulluksi, koska kehtaan edes epäillä petturuutta. Henkistä väkivaltaa se on hänen puoleltaan.
No pitkä tarina, mutta pointti on siis tämä, mies tekee kaikkensa ja jopa toivoo kiinnijäämistä (ei fyysistä pettämistä, "vain" rakastuminen ja sen tunteen ylläpito kyseessä, päivittäiset chatit ja soitot, tekstarit), jotta minä ottaisin vastuun liiton lopettamisesta. Tai sitten hän odottaa jotain tiettyä aikarajaa, ja näyttelee rakastavansa (joo on nähty se, että kylmäverisesti voidaan valehdella ja uskotella rakastavansa loppuun saakka ja perhettäkin suunnitellaan joo -> keino pitää toinen hiljaisena, koska meillä ei ole ollut kahden vuoden naimisissaolon aikana seksiä kuin kahdellä kädellä laskettava määrä!!!), jotta saa minut pysymään aisoissa kunnes hänen suunnitelmansa on valmis? Vai mitä tästä pitäisi oikein päätellä..?
Siis miksi mies pysyy liitossa vain velvoitteen vuoksi? Seksiä pantataan ja sen sijaan, että toista tukisi henkisesti ja fyysisesti niissä toisen omissa haaveissa tähän lyhyeen elämään, tapetaan kaikki ilo toisesta ja viedään tuhkat pesästä ja nauretaan vielä päälle..? Itkuksi pistää moinen "aviomies", sanokaa nyt hitto vieköön että onko toivoa enää paremmasta tämän "rakkaan" kanssa?
Kiitos..
Kun oikein aloin tätä kaksivuotista avioliittoani pohtimaan näin neljän vuoden seurustelun jälkeen niin saldo on tämä:
Jo seurustelun alusta oli se tunne, että tuo toinen ei ehkä ole se paras kumppani mutta alettiin olla kun seksi luisti. Olin eronnut edellisestä suhteesta, josta toipumiseen meni ihan hiton pitkä aika, vaikka uudessa suhteessa olin. No mies kesti, lohdutti ja kesti. Sitten aloin epäillä pettämisestä työkaverin kanssa, syyttelin jatkuvasti ja epäilin, luotto oli kadoksissa ja näin jälkiviisaana totean, että syy siihen on se että MIES EI PUHU, ei jaa asioitaan, elämäänsä, yhtään mitään muuta kuin fyysisen tilan. Elää omaa elämäänsä, hankkii omia ystäviä selkäni takana, salailee, peittelee. Minä olen se, joka lääkäriä tarvii, mutta ei hän missään nimessä..
Masennuin, tulin totaalisen toiseksi ihmiseksi. Mies vaan jaksaa yrittää, työkaveriin ihastuu ja kun pari vuotta on kulunut hän on rakastunut. Mies vaan yrittää, kun kerta naimisiin on menty. Minä masentuneena, toivon vain että hän luopuu rakkaastaan ja me olisimme vihdoin taas pari, että hän palaisi henkisesti luokseni. Mutta ei...mies vaan jaksaa pitää kulissia yllä, kulissia todellakin. Hänessä itsessään ei ole munaa tehdä eropäätöstä, vaikka niin ilmeisesti haluaakin. Hän tekee kaikkensa niin, että minä tekisin päätöksen hänen puolestaan. Mutta en tee. Hän tästä haluaa pois, en minä. En vaikka minut on mitätöity, hylätty, haukuttu niin että itsetunto on pohjamudissa, tehty muiden silmissä mielisairaaksi ja hulluksi, koska kehtaan edes epäillä petturuutta. Henkistä väkivaltaa se on hänen puoleltaan.
No pitkä tarina, mutta pointti on siis tämä, mies tekee kaikkensa ja jopa toivoo kiinnijäämistä (ei fyysistä pettämistä, "vain" rakastuminen ja sen tunteen ylläpito kyseessä, päivittäiset chatit ja soitot, tekstarit), jotta minä ottaisin vastuun liiton lopettamisesta. Tai sitten hän odottaa jotain tiettyä aikarajaa, ja näyttelee rakastavansa (joo on nähty se, että kylmäverisesti voidaan valehdella ja uskotella rakastavansa loppuun saakka ja perhettäkin suunnitellaan joo -> keino pitää toinen hiljaisena, koska meillä ei ole ollut kahden vuoden naimisissaolon aikana seksiä kuin kahdellä kädellä laskettava määrä!!!), jotta saa minut pysymään aisoissa kunnes hänen suunnitelmansa on valmis? Vai mitä tästä pitäisi oikein päätellä..?
Siis miksi mies pysyy liitossa vain velvoitteen vuoksi? Seksiä pantataan ja sen sijaan, että toista tukisi henkisesti ja fyysisesti niissä toisen omissa haaveissa tähän lyhyeen elämään, tapetaan kaikki ilo toisesta ja viedään tuhkat pesästä ja nauretaan vielä päälle..? Itkuksi pistää moinen "aviomies", sanokaa nyt hitto vieköön että onko toivoa enää paremmasta tämän "rakkaan" kanssa?
Kiitos..
Vastaukset 18
Vanhimmat
Valitettavan tuttua tekstiä ja hirveän yleistä! Ukot on ikuisia pikkupoikia..se turvallinen äitihahmo pitää olla siellä kotosalla, joka huoltaa pyykit ja sapuskat ja sitten se poikamies elämä toisaalla.
Ei ne ukot opi tälläkään vuosituhannella puhuun..se rajallinen sanavarasto on käytetty jo siellä seurusteluvaiheessa ja kun akka on saatu nalkkiin, puhekin hyytyy..
Jos haluut roikkuu kuitenkin suhteessasi, sanon sinulle neuvon, jonka olen sanonut monelle ja joka toimii!
Ala elään sitä omaakin elämää! Älä mieti arjessa 100% "mitä mies meinaa ja mitä mies ajattelee.."
Anna aatella, mitä haluaa!! Hommaa omia ystäviä ja pura huolesi heille! Ei mies ole mikään huolien "kuuntelija"..moni vain luulee niin, kun mies hiljaa on vieressä :) Se johtuu vain siitä, ettei sillä ole kertakaikkiaan mitään sanottavaa! Ei se oikeestaan aina edes älyä, missä mennään..
Tuokin asia, että jos on omia ystäviä..mitä sitten? Saakait niitä omia ystäviä olla jokaisella ja hyvää tekisi kaikilla niitä ollakkin!
Ei täällä kukaan ketään omista ja ne on suurimmalta osin ihan omaa luulottelua, että niihin jotenkin seksi liittyy...Oma pää vain siinä tekee kepposia!
Me naiset pidetään miehiä liian ajattelevina olentoina..loppujen lopuksi ne on aika yksinkertaisia tyyppejä.
Osaavat ajatella ainoastaan yhtä asiaa kerrallaan ja senkin pitää olla putkella katsottavissa.
aika hyvin sanottu! kohta tieten joku johon kolahti, tulee räksyttään räyh räyh!
Juuri samoilla linjoilla olen itsekkin ollut, mutta noin hyvin en olisi osannut sitä julkituoda!
Tietenkin naisissakin on vikansa, mutta tuo on just sitä useista miehistä (ei tietenkään päde kaikkiin!!) löytyvää parisuhteeseen sopimatonta käytöstä, joka on valitettavavan yleistä!
Puhumisen vaikeus on miehille arkipäivää!
Tiedän että tallaiset "kaikki miehet ovat ikuisia pikkupoikia" tyyppiset jutut ovat tarkoituksellisia kärjistyksiä eivätkä tarkoita että niiden kirjoittajat ihan oikeasti ajattelisivat aivat kaikkien miesten olevan sellaisia. Mutta olen joskus miettinyt että noilla sinällään usein oikeaan osuvilla sterotypioilla on myös negatiivisia vaikutuksia. Ensinnäkin se ei ehkä oikeasti kannusta naisia lähtemään huonosta suhteesta jos ei näytä siltä että jossain voisi odottaa oikeasti tasa-arvoinen ja hyvä suhde toisenlaisen miehen kanssa. Kuinka moni nainen sinnittelee suhteessa kun joka paikassa on toitotettu että kaikki miehet ovat samanlaisia? Silloinhan vaihtoehtoina ovat vain huonossa suhteessa oleminen ja yksin oleminen, ei valinta hyvän ja huonon suhteen välillä.
Toinen asia on se että myös jotkut miehet voivat saada ikäänkuin oikeutuksen huonolle käytökselleen siitä että "miehet nyt vain ovat kaikki sellaisia". Ei siis voi mitään että ei osaa puhua ja pussata kun miehet eivät kuulemma koskaan osaa. Ehkä kuitenkin parempi lähestyminen olisi se että aletaan pitää miesten huonoa käytöstä vähän säälittävänä ja junttina, sellaisena käytöksenä jota harjoittavat enää vain sellaiset miehet jotka eivät ole ihan kasvaneet aikuisiksi ja tulleet oikeiksi miehiksi.
Mikä hemmetin kiire ihmisillä on mennä yksiin niin tiukasti heti alkuun, että sitten saa täällä jatkuvasti lukea näitä kammottavia tarinoita!!
Kantsis varmaan asuu ihan omillaan ja itsenäisesti, eikä heti vaan tarrautua ensimmäiseen, joka kohalle osuu ja sitten roikkua siinä kuin pelastusrenkaassa!!
Tuntuu kauhealta, jos avis on sitä, että omat kaverit pitää hylätä ja alkaa vaan sen yhen ympärillä pyöriin!!
Ja oon tuon ed. kanssa ihan samaa mieltä, ettei ketään VOI omistaa, eikä semmoista pitäs vaatiakkaan!
Hommaa AP sinäkin elämä...vaikutat ihan jo vainoharhaiselta..miehesikin on varmaan kohta hullu käytöksesi vuoksi!
että nämä omat ystävät ovat siis juurikin niitä naisia, joihin hän ihastuu ja rakastuu. Tähän viimeisimpään tulenpalavasti niin, että käytös alkoi lähennellä jo pahaa väkivaltaa minua kohtaan henkisellä tasolla, vain ja ainoastaan sen vuoksi että miehessä itsessä ei ole pokkaa ottaa eroa, vaan hän jättäisi vastuun täysin minulle.
Omia ystäviä siis tällaisia en todella hyväksy, enkä usko että tekään. Jos nimittäin se ystävyys haittaa avioliittoa, jolloin siitä irtautuu ja elää vain siinä haavemaailmassaan. Vai oletteko yhä eri mieltä? Seksinpuute ja rakkaudettomuus johtuu siitä että kohde on vaihtunut..
...muuta kuin että et kyllä itsekkään miltään ihanalta lempeältä unelmien naiselta vaikuta...oikeestaan räyhäät vaan...et silleen,ei millään pahalla. Ei mullakaan seisois kyllä noin äkäsen muijan kans, ei sitte millään..
Naiskavereitakin on aina ollu...mut on siitä kyllä pitkä matka niitä naimaan...
Ota ero ukosta, mitäs tuossa muuta!
saatanpa olla sellanen räyhäävä akka ;) mutta kyllä se on se mies joka tästä pois ilmeisesti haluaa, niin en kyllä aio siitä vastuuta itselleni ottaa, että hän pakoili vastuutaan toiseen "suhteeseen". Mikään ei oikeuta tuohon, vaan silloin on otettava reilusti ero mutta se nyt on nähty että vellihousu mikä vellihousu, ja minä kyllä sanon asiat asioina ja jos se ei miehelle kelpaa, niin ovi on olemassa hänellekin.
Minä en kettää väkisin pitele, ja jos parempi kerta löytyy niin saa mennä ihan vapaasti. Miksi se siis ei mene on se kysymys?? vaan esittää että kyllä kaikki järjestyy. Kerropa kun oot mies. Ja sit toisekseen, naiset yleensä alkaa olla kärttyisiä ihan kun miehetkin, jos ei seksi pelaa.
Sen aloitteen voi kyllä tehdä nainenkin..jos kerran naida haluaa..
Tehkää aselepo ees nainnin ajaksi, jospa se kireyskin siitä vähän sulais.. :)
Mikä ihmeen pakkomielle sulla on roikkua tuossa enää?
Jos menee noin surkeasti niin ei se ikinä tule paljon paremmaks kääntymään. Niin voi käydä vain leffoissa.
itse sama peli kuin miehesi...voi olla että silmät aukenee...
Muutaman viikonpäästä saa 12-vuotinen yhdessäolo lopullisen päätöksen. Harkinta-aika menee umpeen parin viikonpäästä ja ositus tapahtuu ensi kuun viimeiseen päivään mennessä. Tässä elellään viimeisiä viikkoja siviilisäädyssä nimeltään naimisissa. Kun tätä minun tarinaa katselee taaksepäin niin kenen kanssa minä loppujen lopuksi olin naimisissa.Elin kulissivaimona aika monta vuotta. Ne vuodet opetti todella paljon ihmisuhteesta ja narsismista. Olimme yhdessä 12-vuotta. Meillä on tyttö aivan ihana koululainen.Meidän tarina vaan ei ollut tarkoitettu "kunnes kuolema erottaa" Me erkaannuimme vuosien myötä niin pahasti että paluuta ei ollut. Seksi kuoli kokonaan välillämme,asuimme yhdessä,menimme naimisiin toivoen että jos sitten lähentyisimem kun olisimme yhtä perhettä,mutta ei. Aloimme nukkumaan eri huoneissa,miehen alkoholin käyttö lisääntyi,minä olin kuin varjo entisestään,ystävät haukkoivat henkeä kun näkivät minut. Olin niin valtavan masentunut ja kuinka kyyneleet valuivat harvasa päivä poskipäilleni.Minulta pakeni elämänilo,minua pidettiin syyllisenä kaikkeen,mies ei huomioinut ollenkaan minua naisena,olin hänelle kulissi ulkomaailmaan,hän ihannoi jotain sellaista naiskauneutta mitä ei oikeesti ole olemassa kuin piirettynä ja elokuvissa.Hän jaksoi verrata minua aina johonkin toiseen naiseen,vertailut alkoivat aina kysymyksellä:miksi et ole...? Vuosia kestäneen naisen itsetunnon alentaminen johti siihen että hankin salarakastajan. Tapailimme muutaman kuukauden ja silloin päätin että olen nainen ja minä en ansaitse semmoista miestä joka minulla on. Ansaitsen miehen joka huomioi minut naisena,hyväilee minut tyytyväiseksi,suukottelee,harrastaa seksiä kanssani,hoitaa lapsia,touhuaa heidän kanssa,ei vetäydy omaan maailmaan kalja pullon kanssa tai ei liikaa hengaile kavereiden kanssa,toki omia kavereita pitää olla ja pitää saada tapailla,mutta ei siten että joka viikonloppu sauna-ilta jonkun kaverin luona tai porukka meillä. Olihan meillä hyviäkin hetkiä,harrastimme valokuvausta ja yhdessä teimme paljonkin kuvausretkiä yms mutta meidän välille ei koskaan muodostunut semmoista vahvaa ja tuntuvaa sidosta.
Ja mitää tulee narsisimiin niin se näkyi miehessäni selkeästi. Hän ajatteli aina itseään ennen perhettään. Jos jotainp iti ostaa niin hän osti kyllä itselle kalliita asioita mutta ei omalle tytölle. Hänen etunsa oli etusijalla numero yksi,hänpiti siitä kyllä huolen kaikissa tilanteissa.
Nyt olen asunut puolisen vuotta lapsen kanssa omassa taloudessa. Helppoa se ei ole ollut yksinhuoltajana,mutta päivääkään en vaihtaisi pois.
Neuvon sinua harkitsemaan tarkoin:haluatko kärvistellä ja antaa elämän ajaa ohitse.Minä heräsin ja repäsin itseni irti huonosta suhteesta.ehkä olsi pitänyt jo se tehdä aikaisemmin,mutta parempimyöhään kuin ei milloinkaan!! Hätiköiden ei kannata kuitenkaan tehdä ratkaisuja mutta ei niiden kannata myöskään turhaa odottaa. Minä tein eroprosessia pitkän aikaa ennenkuin se lopullinen päätös tuli tehtyä eli maistraattiin erohakemus. Ero on ollut minulle helppo ja nyttemmin mieskin on ymmärtänyt sen,että me emme olleet tarkoitettu toisillemme. Me olemme ihan puheväleissä jo tytönkin takia.Minä yritin monta vuotta elää ja sinnitellä meidän suhteessa,mutta hänen puoleltaan ei tullut vastakaikua - väsyin ja riutaisin itseni irti -ensin ulkopuoliseen suhteeseen sitten vähän vakavampaan ulkopuoliseensuhteeseen ja tällähetkellä voin sanoa että olen onnellinen ja aloitan elämän ikään kuin alusta ihmissuhde rintamalla. Ketään en ota toistaiseksi asumaan kanssani enkä aio mennä kenenkään kanssa asumaan,mutta katsellaan ajan myötä. Nyt nautin tyttöni kanssa elämästä ja siitä vapaudesta että saa ajatella omin aivoin.
Minä olen ollut naimisissa kohta 3 vuotta ja viikko sitten hain käräjäoikeudesta avioeroa.
Kuule Pipsukka, minä olen odottanut n.puoli vuotta, että mies koskisi minuun, halaisi, antaisi suukon tai edes ottaisi minut mukaansa sukuloimaan. Ulkomaan matkan jälkeen, viime vuonna harrastimme seksiä kerran... Olen puhunut, itkenyt, huutanut ja jopa kuiskannut, ettei hänen korviinsa satu. Myöskin lähdin pois kotoa, jotta mies saisi "omaa vapaa-aikaa", kun sitä halusi. Hassua sinänsä hänen pyynnössään on, että emme muutenkaan näe kun viikonloppuisin hänen työpaikkansa takia..mutta siitä kahdesta päivästä hän halusi lisää omaa aikaa. Erään "hedelmällisen" keskustelumme eikana, hän totesi, että hän halusi oman asunnon, mutta pysyisimme naimisissa ja sen jälkeen voisimma alkaa miettimään yhteistä asuntolainaa. Mitä?!? Eli hänkään, kuten tässä sinun tapauksessa, ei halua erota, mutta haluaa lisää omaa vapaata...
Noh, nyt on toive toteutettu. Tosin piste I:n päälle oli hänelle tulleet tekstiviestit eräältä naiselta. Monta kuukautta mieheni on piilotellut kännykkäänsä. Milloin ottaa mukaan postilaatikolle, milloin tunkee verkkareidensa taskuun olohuoneessa...ennen meidän puhelimet olivat vierekkäin olohuoneen pöydällä. Ystävät yllyttivät ja lupasivat jopa maksaa minulle rahaa, että salaa lukisin kännykän. En ollut koskaan sellaista tehnyt, eikä minun periaatteisiin kuulukkaan mennä toisen puhelinta sorkkimaan, tai tutkiman taskuja...Noh, siellä oli viini illallis kutsu ja tiedusteltiin "olisiko mieheni liikenteessä"..
Pakkasin tavarani muutamassa minuutissa ja lähdin pois. Mies vaan jankutti, ettei ole minua pettänyt. Aivan sama, se oli yksi pisara liikaa ämpärissä.
Viikossa sain oman vuokra-asunnon, ystävät satojen kilometrien päästä tulivat auttamaan muutossa. Työkaverit soittelivat ja pitivät yhteyttä (2,5 vkoa sairaslomalla)
Mies käyttäytyy rauhallisesti puhelmisessa, ihan kun hän olisi tätä odottanut...ja toivonut todellakin että minä repäisen ja lähden. Ja sen tein. Otti päähän ja olisin halunnut, että hän tekee sen päätöksen ja lopettaa minun vedättämisen. Sitä ei tapahtunut. Oma mielentila ja terveys ei enää kestänyt.
Mutta uskotko,jos kerron, että viestiti ja puhelut ovat nyt muuttaneet äänensävyä?
On ikävä, ei haluaisi luopua meidän yhteisitä suunnitelmista, rakastaa niin kovin...Tästä minä ja aivan varmasti sinäkin saat tyydytyksen. NYT hän haluaa puhua ja yrittää ja pitää hyvänä.
Niin se menee, usko pois. Tein muuttoni vielä niin, ettei hän tiennyt asiasta tuon taivaallista..oli varmasti aika shokki tulla kotiin...ja aivan oikein hänelle. Olen jankuttanut itselleni jo jonkin aikaa, että minä tein kaikkeni, minä tein kaikkeni. Ja se on totta.
Sanon sinulle, jätä se. Aika varmasti mies "herää" ja alkaa raivoamaan tai itkee tai menee sekaisin. Älä enää räyhää äläkä koita selvittää. Hiljaisuus on paha merkki, jotka monet miehet ovat myöntäneet. Se että "mäkättää", tarkoittaa heille, ettei nainen ole mihinkään lähdössä, sehän vaan yrittää sitoa minua...
Välinpitämättömyys on ase (jota joskus on pakko teeskennellä) joka toimii. Tyyntä myrskyn edellä.
Kokeile vaikka, että olet ainakin viikon hiljaa, kattelet telkkaria, lähdet ystäviesi kanssa ulos (tai vaikka yksin ihan minne vaan). Luet kirjaa, et tervehdi häntä, ehkä hymähdät jos hän huikkaa sinulle jtk. "Unohdat" mainita, että sinulla on menoja ja yllättäen vain kesken illan alat laittautumaan..Kun hän kyselee, vastaa reilusti, mutta välinpitämättömästi. Hyräilet, kuin jotain mukavaa olisi tapahtumassa, ehkä käyt läpi vanhoja valokuviasi. Mies saattaa tulla ja kysellä miksi sinä niitä katselet. Tokaiset vaan, että kaipaat vanhoja iloisia hetkiä. Teet ruokaa ja olet kuin häntä ei olisikaan.
Kun minä itse tätä tein, tiedusteli mieheni, että olen alkanut käyttämään korviksia...sinulla näyttää olevan uusia vaatteita...alkoi huomata pikku asioista, joihin ei ollut pitkään aikaan kiinnittänyt huomiota.
Kokeile, jos ei näsitä herää,lähde ja jätä.
Tuo on muuten kumma juttu miehissä, että ne ei sitä tajua, että niin kauan kuin se nainen mäkättää ja haluaisi keskustella asioista, se on kiinnostunut silloin vielä miehestä ja haluaisi suhteen kuntoon.
Mutta sitten kun alkaa täysi hiljaisuus, nainen alkaakin huolehtia itsestään, eikä enää miehen menot, eikä asiansa muutenkaan enää kiinnosta, on liian myöhäistä!
Sitten vasta alkaa se mies ihmetellä, että mikä mättää...? Niinkuin täälläkin olemme valitettavan usein saaneet lukea.
Meillä keskustellaan erosta joka riidan yhteydessä, olen sanonut ihan suoraan miehelle, että ota jo vihdoin se ero, että en enää halua jatkaa ja että en ota vastuuta hänen tekemisistään, hän saa ihan itse ottaa eron ja vastuun.
Mies ei ota eroa. Jatkaa yhteydenpitoa tähän rakkaaseensa, jonka kanssa yllättäen alkaa virallisesti seurustella sitten kun sopiva aika on oltu erossa. "Siinä nyt vaan kävi niin", voin kuvitella, miten sitä sitten seliteltäisiin jos kysyisin, mutta voin sanoa, että ei enää kiinnosta. Kun tästä lähden, niin toivon, että mies ei koskaan anna kuulua itsestään mitään.
Olen viime aikoina yrittänyt palauttaa vanhan viehättävän itseni, sen huolettoman jota ei oltu petetty, ja johon mies aikanaan rakastui. Nyt hän kyselee, että mitä hän voi tehdä paremmin. Susi lampaan vaatteissa, todella.
En pysty kunnioittamaan miestä lainkaan. En halua häntä seksuaalisesti enää. Kuvottaa. Meillä on kuitenkin asiat olleet niin, että hellyyttä on vaihtelevasti, eli siinä tuntuu miehellä menevän raja. Seksiin kelpaisin, kun paineet kasvaa tarpeeksi suuriksi, mutta minua ei enää nöyryytetä.
Nyt olen ymmärtänyt, että elämäni olisi tuhat kertaa parempaa ilman tätä ihmistä. Jos hän ei halua olla rehellinen, niin ei meillä ole myöskään rehellistä avioliittoa, ystävyyttä, kaveruutta, luottamusta, minkä varaan rakentaa. Odotan siis sitä hetkeä, kun se viimeinen niitti tulee ja sitten varmaan todella lähden itse tästä liitosta. Siruli, sinunkin kannattaa miettiä sitä, että jos yritätte uusiksi, niin aina kun teillä menee huonosti tai mies ei saa sinulta huomiota tarpeeksi, niin hän lähtee hakemaan sitä muualta. En siis ihan heti uskoisi, että mies on aito noissa yrityksissään. Näille tyypeille nainen on vain omaisuutta, ja todellisuudessa se, kenen pitäisi hakeutua hoitoon on se pettäjä, eikä se petetty. Mutta näinhän se petturi sanoo peittääkseen omat kuvionsa, että siinä petetyssä on kaikki vika ja käyttää henkistä väkivaltaa, sanoo vainoharhaiseksi hulluksi.
Olen äärimmäisen pettynyt omiin valintoihini, mutta kovan koulun käyn läpi ja se mikä ei tapa kasvattaa..
Vääriä valintoja sattuu jopa yli viiskymppisille: mennään jopa avioon asti ja sitten huomataan, ettei se olekaan sitä mitä haluaa. Ehkä ihmisten oliskin parempi asua erillään ja seurustella...siinähän sitä olis "omaa aikaa". Teillä (sulla) ikää taitaa olla paljon vähemmän, koskapa mainitsit lasten hankkimisen. Siihen voi kuka vaan sanoa, että älä ihmeessä edes yritä lasta tommoisen tyypin kanssa. Lapsi ei ole mikään hoitokeino kenenkään suhteen korjaamiseen. No tuo tais olla vähän turha kommentti, koskapa oot jo päättänyt lähteä (hyvä hyvä!), mutta tulipahan sanottua, muillekin.
Mitä enemmän toinen puhuu, jäkättää, kyselee, vaatii, huutaa, itkee, sitä enemmän toista osapuolta ahdistaa. Tuo on niin valitettavan tutun kuuloinen kuvio...naimisissa pysytään siihen saakka, kunnes on saatu järjesteltyä uusi elämä valmiiksi. Lue: uusi nainen on saanut asiat sille mallille, että yhteiselämä voi alkaa (jos sattuu olemaan varattu) . Jotkut ihmiset sitä paitsi saavat sairasta tyydytystä toisen pahasta mielestä. En ymmärrä yhtään, miksi pitäisi roikkua suhteessa jossa ei ole tyytyväinen. Varsinkaan jos ei ole huollettavia lapsia. Niiden takia vois ehkä jotenkin pysyä kaveriliitossa, jos ei siinä muuten olis suuria ristiriitoja ja kumpikin kuitenkin olis jotenkin tyytyväinen.
Usein jättäjä venyttää eron toteuttamista, että jätetyllä olis muka jotenkin pehmeämpi lasku. Vaikutus on kyllä päinvastainen, sellaista löysässä hirressä roikkumista.
Sun ei todellakaan kannata nöyryyttää itseäsi enää yhtään enempää. Eihän tuo mies arvosta sua yhtään! Laita ite ero vireille kun toisesta ei näköjään siihen ole. Vaikka "saisitte asiat kuntoon", niin suhteessanne tulee olemaan pysyvä särö miehesi kyllästymisen ja uuden ihastuksen takia. Vaikka juttu nykyisen ihastuksen kanssa kuivuis kokoon, todennäköisesti tulee joku uusi. Ja sama rumba taas: itkut, riidat, mökötykset...
Virheitä sattuu, ja vääriä valintoja. Ei muuta kuin voimia sulle muutoksen toteuttamiseen!!
En valitettavasti ole enää nuori, vaan ihan viimehetkiä viedään mitä tulee lasten hankintaan. Se tästä on tehnyt omalta osaltani helvetin, koska olen toivonut, että ne lapset olisi tehty tässä liitossa (?!) rakkaudesta aikanaan. Ei tapahtunut, nyt olen ollut kahden vaiheilla, että yrittääkö edes yksi ja ottaa sitten vastuu hänestä yksin. En isää kyllä mistään baaristakaan halua. Ei ole edes tiedossa, tulenko enää raskaaksi kun tuota ikää on, mutta en antaisi itselleni anteeksi sitä etten koskaan edes yrittänyt..
Siis todella, nyt olisin valmis ottamaan riskin yksinhuoltajuudesta enkä halua siitä saarnaa. Yksinhuoltajuudesta on riski olemassa ihan jokaisessa liitossa, jossa on lapsia. Todennäköisesti kuitenkin se ero tulee ennen kuin tämä tapahtuu, joten se nyt on vain tähän kirjoitettuna lähinnä omaa pohdintaa varten.
Kyllä, uskon että mieheni ei ole ottanut eroa, koska on pelkuri, on uskonut että asiat järjestyisivät, on ehkä halunnut sen pehmeän laskun minulle, on ollut kanssani säälistä tai oikeasti rakkaudesta mutta sitä ei voi enää tietää. Joka tapauksessa kyseessä on siis sinkkunainen, tämä kolmas pyörä. Hän on vapaa tekemään mitä haluaa. Mitä mies sitten odottaa...ehkä sopivaa tilannetta, viimeistä pisaraa. Ei halua ottaa vastuuta. Eikö se ero pettämistilanteessa useimmiten jää naiselle, jos mies pettää..? Heidän "suhteensa" ei ollut epäselvä kenellekään heidän töissään. Minä olin enemmänkin se outo lintu, jos sinne satuin eksymään. Mitään yhteisiä tapaamisia ei voinut enää järjestää työkavereiden kanssa ilman ettenkö olisi ollut oudosti katsottu tai vihjailtiin tästä naisesta koko ajan. Vaivautunutta oleskelua. Joten, he varmasti tietävät, että ei olisi sopivaa ihan heti alkaa julkisesti seurustella, koska meillähän on ollut tässä kolmas pyörä kuvioissa. Nainen on alusta lähtien ollut mieheni perään, että olen kyllä vakuuttunut siitä ettei se jäänyt miehelle tai näille työkavereille, jotka heidän suhdettaan ovat edistäneet tavallaan, epäselväksi.
Ehkäpä se ero tosiaan on lähempänä nyt kuin aikaisemmin. Toisaaltahan sitä toista rakastaa, toisaalta vihaa ja kyllä pettäminen tai varsinkin valehtelu on niin paha juttu, että vaikeaa siitä yhdessä toipuminen on. Taitaa kuitenkin olla nyt viisainta luovuttaa ja lakata roikkumasta :(
Mietippä pelkästään jo sitä, kuinka paljon pahaa mieltä ja valvottuja öitä "rakkautesi" on sinulle tuottanut..
Sitäkö se parisuhde on? Sydän murheesta mykkyränä koko ajan ilman mitään mukavaa tunnetta enään?
Häpeää ja jatkuvaa nöyryyttämistä miehesi taholta...niinkuin tuolla joku sanoikin, pahinta on tuo "löysässä hirressä" olo..
Lähde hyvän sään aikana tuollaisesta suhteesta, olet paljon paremman elämän ansainnut..
Tiedän, että se lapsen kaipuu jarruttaa myös osaltaan päätöstäsi, mutta herra jumala! Eihän ne nyt kaikki isäkandinaatit siellä baareissa asu! Tosi on, ettei sieltä kannata edes hakea minkäänlaiseen tarkoitukseen miestä! Jätettyjä juoppoja ne siellä viihtyvät keski-ikäiset guppet on.. :D
Mutta kyllä sinulle ajallaan se oikeakin vastaan kävelee...kannattaa vaan nyt ensin saaha se oma pää kuntoon ja elämä raiteilleen ja oottaa,että se pilke tulee taas takaisin silmiisi.
Lakkaa jo murehtimasta! Ala elää elämääsi, älä anna miehesi tehdä sitä!