Moi! Olen vähän huonossa tilanteessa. Tapasin ny
kyisen vaimoni noin neljä vuotta netin kautta. Noin kaksi kuukautta seurustelimme, jonka jälkeen
menimme kihloihin. Siitä noin kuuden kuukauden ku
luttua menimme naimisiin. Kolmisen vuotta olemme
siis olleet naimisissa. Olemme vaihtaneet asuin paikka kuntaa aika tiuhaa tahtia. Meillä on ollut
pahoja perhe riitoja.Vaimoni on lyönyt minua mel
kein kaikissa asunnoissamme, mutta olen antanut
kaikki anteeksi, rakkaudesta varmaan silloin. Lisäksi hän päättää meidän asioita minun selän ta
kanani, esim ostamalla salaa minulta ja ilmoittaa
vasta sitten minulle kun palkka päivä. Lisäksi meillä on tiukkaa taloudellisesti. Olen minäkin ollut pitkään työttömänä, mutta nyt olen töissä
Hänellä ei ole edes halua kysellä töitä. Hän on ollut meidän koko yhdessä olo aikana noin kaksi kuukautta työ harjoittelussa. Hän vain odottaa,et
tä kaikki muut elättävät hänet. Lisäksi vanhempani
eivät pidä hänestä, koska hän alku aikoina haukkui
heidät täysin ja lisäksi pyysi heiltä aina minun
kauttani rahaa. Hänellä on pikkusisko, jota hän haluaa meille melkein joka viikon loppu. Ei hän vä
litä siinä kysyä minun mielipidettäni, koska hän
tietää,etten halua sitä meille " norkailemaan ".
Nyt on ruvennut tulemaan mitta täyteen. Olen ruven
nut etsimään omaa asuntoa, koska haluan vähän väli
matkaa. Toisaalta avio erokin on yksi vaihtoehto.
Tunteenikin on vähentyneet reilusti häntä kohtaan.
Töissä on yksi kaunis nuori nainen johon olen sil
mäni iskenyt. Häntä ennen oli yksi kaunis nuori
nainen johon minulla on enemmän tunteita. EN NIMIT
TÄIN KAUAN JAKSA TÄTÄ!!!! Jos jollakin on käynyt
samalla tavalla,olisin kiitollinen vastauksista.
Sitä paitsi aina puhutaan, että pari suhteessa nai
nen on se kärsivä osa puoli ja että mies lyö nais
ta, mutta meillä se on toisin päin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja sitten eron jälkeen pidät huolen, että se eukko EI saa selville, missä asut, ja että sinulla on salattu numero, ok? Noista tyypeistä ei pääse eroon ollenkaan, luulen...meikäläisen ex-kihlattu on jo häiriköinyt 5 vuotta, että ihan siltä pohjalta, pidä mielessä.
Nyt se on leikin loppu.