Marttyyrimies

Lähes joka kerta kun tulee riitaa tai sanon jostakin asiasta miehelle, niin hänen vastineensa on, että mitä hän nyt on tehnyt väärin, tai selitys siitä että kaikki hänen sanomisensa ymmäretään väärin. Sanoi sitten mitä tahansa, niin hän tarkoitti jälkikäteen sitten kuitenkin ihan jotain muuta. Yleensä tietty jotain sellaisrta, millä hän pesee kätensä aiemmin sanotusta tai tehdystä.

En ole niitä naisia, jotka syyttelevät toista kaikista asioista, mutta otan kyllä epäkohdat puheeksi. Mutta aina selitys on sama...tunttu, että pomputtelee ja kohtelee minua ihan miten haluaa ja kun asia otetaan esille hänellä ei koskaan ole osaa eikä arpaa asian kanssa. Hän kun tarkoitti ja ajatteli kuitenkin ihan muuta, mitä hänen sanansa olivat. Se olen aina minä, joka ymmärsi ja tulkitsi asiat väärin ja turhan takia rupesi asiasta keskustelemaan ja joskus riitelemäänkin.

Mutta eihän asiat näin voi olla, että joku yksi aina on väärin tulkitsemassa ja ymmärtämässä suoria sanoja, vai voiko???????????????????????!!!!!!!!!!!!!!!!!!
2106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

.

taas kerran ihmettelen mistä te naiset noita miehenkuvatuksia aina onnistutte löytämäänkin

.

Äänestä

että ihmettelen voiko maailmassa olla tosiaan kaksi samanlaista miestä... - Exä on nimittäin juuri samanlainen ! Pidin sitä ensin kaksosluonteelle ominaisena, mutta kait siinä on enemmän henkilökohtaista kuin tähdistä tulevaa...
Jos hän kiukuspäissään uhkasi ajaa minut ja lapset mukanaan autolla sillantolppaan tai, ollessaan minulle vihainen, mutta turhautunut jäämisestään alakynteen sanailussa, hän kävi poikaan kiinni ja retuutti tätä ja kyykytti lapsia muutenkin jne. jne. - Kun käsittelimme asiaa parisuhdeneuvojalla, ei tuo ollut hänen mukaansa ollenkaan HÄN eikä hänen tapaistaan, vaan johtui ihan jostakin muusta... Minusta varmaan.. - Minulle se vaan oli todellisuutta ja 17 vuotta sitä katsottuani päätin lähteä siitä liitosta, enkä ole katunut !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jaajaaaja kirjoitti:

Lähes joka kerta kun tulee riitaa tai sanon jostakin asiasta miehelle, niin hänen vastineensa on, että mitä hän nyt on tehnyt väärin, tai selitys siitä että kaikki hänen sanomisensa ymmäretään väärin. Sanoi sitten mitä tahansa, niin hän tarkoitti jälkikäteen sitten kuitenkin ihan jotain muuta. Yleensä tietty jotain sellaisrta, millä hän pesee kätensä aiemmin sanotusta tai tehdystä.

En ole niitä naisia, jotka syyttelevät toista kaikista asioista, mutta otan kyllä epäkohdat puheeksi. Mutta aina selitys on sama...tunttu, että pomputtelee ja kohtelee minua ihan miten haluaa ja kun asia otetaan esille hänellä ei koskaan ole osaa eikä arpaa asian kanssa. Hän kun tarkoitti ja ajatteli kuitenkin ihan muuta, mitä hänen sanansa olivat. Se olen aina minä, joka ymmärsi ja tulkitsi asiat väärin ja turhan takia rupesi asiasta keskustelemaan ja joskus riitelemäänkin.

Mutta eihän asiat näin voi olla, että joku yksi aina on väärin tulkitsemassa ja ymmärtämässä suoria sanoja, vai voiko???????????????????????!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu