Voiko mikään olla turhauttavampaa

Tiedän tuskasi. Itse olen elänyt suhteessa, jossa nainen ei piitannut romantiikasta juuri ollenkaan. Erittäin piinaavaa. Itse olenkin jo alkanut epäilemään, että olenko yliromanttinen mies. Tai että onko romantiikasta pitäviä naisia ylipäätään olemassakaan. Itse haaveilen kynttiläillallisista, kesäisistä kävelyretkistä ulkona käsi kädessä, piknikeistä järven äärellä, kesäilloista, jolloin voi yhdessä ihmetellä auringonlaskua, hyvistä keskusteluhetkistä, toisen hemmottelusta, herkistä suudelmista... ehkä vielä joskus saan nauttia edes osasta noista.

Toinen turhautunut kirjoitti:

Tiedän tuskasi. Itse olen elänyt suhteessa, jossa nainen ei piitannut romantiikasta juuri ollenkaan. Erittäin piinaavaa. Itse olenkin jo alkanut epäilemään, että olenko yliromanttinen mies. Tai että onko romantiikasta pitäviä naisia ylipäätään olemassakaan. Itse haaveilen kynttiläillallisista, kesäisistä kävelyretkistä ulkona käsi kädessä, piknikeistä järven äärellä, kesäilloista, jolloin voi yhdessä ihmetellä auringonlaskua, hyvistä keskusteluhetkistä, toisen hemmottelusta, herkistä suudelmista... ehkä vielä joskus saan nauttia edes osasta noista.

tiedätsä, kun nainen on ollut tarpeeksi pitkään sinkkuna, nuo unohtuu. Ne aktiivisesti unohdetaan ja jos on kovin romanttinen ihminen, ei sitä selviä, jos ei ala unohtaa ja tulla se realismi päähän. Useimmat naiset kai on melko romanttisia, mutta tiedätkö miten sen kestää, jos alkaa pitemmän elää haaveissa.. Onhan se karua, että unohtuu romantiikat ja muut, mutta ei sille romantiikalle ole käyttöä minkäänlaista, oli sitä ollut tai ei. Mäkin olen painanut romanttiset ajatukseni jo niin kauas, etten enää muistakaan ja ihan siksi, että en kestäisi arkielämää, jos en olisi järkevä ja asiallinen.
Haaveet muuttaa pikkuhiljaa hyvin asiallisiksi ja saavutettaviksi. Joskus järkyttää itseään sillä, että miten sitä kyynistyy tai ajattelee, että miten huomaa ajttelevansa romanttisia ihmisiä naiiveina. Ihan siksi vain, ettei omaan elämään romantiikat kuulu, eikä tule kuulumaan. Ei viitsi edes miettiä, onko se katkeraa vai ei, että romantiikkakin lähtee elämästä, mutta jokainen selviää omalla tavallaan askeleen kerrallaan eteenpäin.
Ainakin mulla on helpompaa, jos karsin kaiken romanttisen ja parisuhteista ja sen onnesta muistuttavat asiat elämästäni vaan minimiin. Kaikki leffat ja kirjat, kynttiläillalliset ja kaikki, mikä muistuttaa mistään pariskuntien onnesta on pois mun listoilta. Samoin harvoin tulee pariskuntien kanssa vietettyä aikaa. Tuntuu niin typerältä heidän välisensä romantiikka.
Eipähän aamulla harmita, kun ei taas mene yhtä iltaa turhasta haaveillessa, kun teke jotakin oikeasti järkevää. Niitä aamuja on ollut liikaa.

epäromanttinen sinkk kirjoitti:

tiedätsä, kun nainen on ollut tarpeeksi pitkään sinkkuna, nuo unohtuu. Ne aktiivisesti unohdetaan ja jos on kovin romanttinen ihminen, ei sitä selviä, jos ei ala unohtaa ja tulla se realismi päähän. Useimmat naiset kai on melko romanttisia, mutta tiedätkö miten sen kestää, jos alkaa pitemmän elää haaveissa.. Onhan se karua, että unohtuu romantiikat ja muut, mutta ei sille romantiikalle ole käyttöä minkäänlaista, oli sitä ollut tai ei. Mäkin olen painanut romanttiset ajatukseni jo niin kauas, etten enää muistakaan ja ihan siksi, että en kestäisi arkielämää, jos en olisi järkevä ja asiallinen.
Haaveet muuttaa pikkuhiljaa hyvin asiallisiksi ja saavutettaviksi. Joskus järkyttää itseään sillä, että miten sitä kyynistyy tai ajattelee, että miten huomaa ajttelevansa romanttisia ihmisiä naiiveina. Ihan siksi vain, ettei omaan elämään romantiikat kuulu, eikä tule kuulumaan. Ei viitsi edes miettiä, onko se katkeraa vai ei, että romantiikkakin lähtee elämästä, mutta jokainen selviää omalla tavallaan askeleen kerrallaan eteenpäin.
Ainakin mulla on helpompaa, jos karsin kaiken romanttisen ja parisuhteista ja sen onnesta muistuttavat asiat elämästäni vaan minimiin. Kaikki leffat ja kirjat, kynttiläillalliset ja kaikki, mikä muistuttaa mistään pariskuntien onnesta on pois mun listoilta. Samoin harvoin tulee pariskuntien kanssa vietettyä aikaa. Tuntuu niin typerältä heidän välisensä romantiikka.
Eipähän aamulla harmita, kun ei taas mene yhtä iltaa turhasta haaveillessa, kun teke jotakin oikeasti järkevää. Niitä aamuja on ollut liikaa.

tai toisinsanoen sitä ei enää uskalla eikä pidä järkevänä. Tietää, miten helposti se vie sinne ajatuksiin elämän epäreiluudesta ja omasta osattomuudesta. Helpompi, kun ei kiusaa itseään mitenkään.

mä olen ollut joskus yliromanttinen ja kun se lähti, ei ole sen perään takasin tullut, enkä enää usko, että tulis. Minäkin pidän sitä jo vähän naiivina, typeränä, teeskentelynä, esittämisenä, jonain, mitä ilman pärjää ja kun sitä ei ole ennenkään, niin mitä sitä nyt yhtäkkiä alkas siihen samaan teennäiseen teeskentelyyn. Mennyt jotenkin arvostus koko liirumlaarumista. Just joo. Mutta eipähän ole tarvinnut hajota siihen samaan enää. Aivan liian paljon, kun saanut kuulla sellasta aivan turhanpäivästä mitääntarkottamatonta liverrystä, se joskus jopa loukkaa. Että pitääkö miehet naisia niin säälittävinä, että sellaseen enää uskois.
Ja turhan romanttiset miehet mua ainakin vaan ärsyttää. Miks ne sellasta kuvittelee esittävänsä? Ikäänkuin tässä oltain jotain teinipentuja, jotka hurmataan tyyliin vaaleenpunasilla haisevilla nallekuvilla.. yök.