Kysymys jo pitkään ja tosissaan seurustelleille pareille, jotka eivät ole muuttaneet vielä saman katon alle ja tuskin vielä ainakaan vähään aikaan muuttavatkaan; miksi ette ole?
Syinä pelko sitoutua, tilan tarve, raha?
Syinä pelko sitoutua, tilan tarve, raha?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Yksinkertaisesti meidän suhteessa on sellanen tilanne, että olen työtön ja jos muutan poikakaverin kans kimppaan, en saa edes työttömyystukea (sillä sen tuloraja ylittyy juuri ja juuri). Mä en kovin tärkeetä rupee aika kerjäämään toiselta rahaa, joten tämä vaihto-ehto onpi paras. Tiedän etten ole ainut joka joutuu tekeen näin. Kela kattoon puolison tulot aina,joten kannattaa olla tarkka kuinka tekee....
Miehellä on paljon velkoja, emmekä pärjäisi jos hänen pitäisi kustantaa meille asumiset ja kummallekin vielä ruoatkin. Tilanne on jatkunut jo vuosikausia, ja todella ottaa päähän.
Toisaalta kun asuimme vuoden yhdessä ollessani ans.sid. ei se niin herkkua ollut silloinkaan. En pitänyt miehen asuinkunnasta, ja kun asunto oli hänen, tuntui että olen pelkkä vieras kodissani.
Seurusteluamme ei ehkä vielä voi sanoa pitkäksi. Tunnettu on puolitoista vuotta ja aika tiiviisti oltu yhdessä vuosi.
Tilanne on kuitenkin sellainen, että mies on käytännössä jatkuvasti minun luonani. En kuitenkaan haluaisi virallisesti asumaan yhdessä.
Syitä:
1) Oma taloudellinen tilanteeni, joka voisi huonontua muuttaessani saman katon alle.
2) Miehen erilainen rahankäyttö.
3) Erilaiset siisteyskäsitykset kodin suhteen. Tai luulin niiden olevan samanlaiset mutta eipä näytä siivoaminen kiinnostavan.
4) Emme mahtuisi minun asuntooni ja minä en kelpuuta hänen asuntoaan.
5) Miehellä on pieni lapsi, jonka kanssa en halua "asua" saman katon alla edes tapaamisten verran. Riittää, kun he kyläilevät luonani. Ja onhan noita tapauksia nähty, kun etälapsi yllättäen siirtyykin toiselle vanhemmalle.
6) Mies masentuu asioista, jotka aiheutuvat hänen lapsestaan ja entisestä liitostaan. Hän voi mennä aivan pois tolaltaan jostain pikkuseikasta, joka liittyy noihin asioihin. En tiedä, jaksaisinko tuota hänen menneisyytensä jatkuvaa läsnäoloa. Toisaalta mietityttää, onko hän edes "selvillä vesillä" entisestä liitostaan. Epäilen.
7) Täytyy tunnustaa, että jonkinlainen sitoutumisen pelkokin on. Ollaan nelikymppisiä ja minä olen aina elänyt yksin.
Syyt numero 5 ja 6 ovat merkittävimmät.
Siinä mielessä ei ole mitään ongelmaa, että yhteenmuuttoa ei ole edes harkittu ja tilanne on tällaisenaan oikein hyvä.
Minä puolestani toivon, etten olisi koskaan muutanut yhteen poikaystäväni kanssa, tai ei ainakaan niin pian..?
Alamäki alkoi tasan siitä kun muutettiin yhteen.
Siihen loppui asioista puhuminen (en tiedä miksi, jotenkin yhteisasuminen vain muutti senkin)
Ja seksielämä ja kaikki.
Muuten menee ihan "hyvin", kyllä me toisiamme rakastetaan eikä ikinä riidellä tms.
Mutta yhteenmuutto teki meistä kuin sisarukset/kämppikset tms.
En suosittele.
Voi olla, että on vielä selvittämättömiä asioita ja sellaisia, jotka painaavat mielessä.
Äläkä ihmeessä muutakaan koskaan hänen kanssa yhteen!!! Olisi aika piinallista lapsellekin edes väliaikaisesti asua sinunlailla asennoituneen ihmisen kanssa. Ei lapsellisia ole pakko ottaa, jos ei tykkää lapsista!!! Lapset ovat vanhemmilleen kuitenkin aina niitä ykösiä elämässä...
Minkä ihmeen takia seurustelet tämän mihen kanssa, vaikka et hyväksy häntä kokonaisuutena? Lapsi tulee aina olemaan osa häntä. Sivuuttamalla lapsen sivuutat myös suuren osan miesystävästäsi...itse ainakin kokisin tuon todella loukkaavana. Ihan kuin et haluaisi hyväksyä kuka hän todella on vaan suostuisit näkemään ainoastaan ne asiat, jotka ovat sinulle mieleisiä. Mitä miehen masennuskohtauksiin tulee, niin etkö tajua voivasi itse vaikuttaa hänen murheisiinsa... Välittäminen, huolenpito, kuunteleminen ja ennen kaikkea tukeminen varmasti auttavat pääsemään yli, tai ainakin vähentämään tuskaa. Kumppanin läsnäolo tekee ihmeitä, usko pois.
Älä pelkää, uskalla välittää ja antautua hänelle sekä suhteellenne.
Suomen verotus. Toinen poikaystäväni vanhemmista kuoli jokin aika sitten. Nyt poikaystäväni täytyy asua kaksi vuotta lapsuudenkodissaan.