vaikkapa paperimiehet ihan rehellisesti, saatteko työttömyyspäivärahaa kun palkanmaksunne lopetetaan ahtaajien lakon takia! Työttömyyspäiväraha saadaan kun työtön hakee kokopäivätyötä. Oletteko siis työttömiä? Miksi työnantaja sanoo, että lopetetaan palkanmaksu. Eikö pitäisi sanoa, että saatte lopputilin? Millä perusteella teille pitäisi maksaa työttömyyskorvausta? Siis kun palkanmaksunne KESKEYTETÄÄN!
Kertokaas nyt
en oikein ymmärrä
10134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
En ole paperimies mutta ei tarvi olla ruudinkeksiä kun tajuaa että heidät joudutaan lomauttamaan poikkeuksellisen tilanteen vuoksi, siitä syntyy oikeus päivärahaan. Kaikkea hyvää muuten paperimiehille!
< Millä perusteella teille pitäisi maksaa työttömyyskorvausta?>
tutustu kohteeseen "Työsopimuslaki", 2 luku 12§ 2 momentti
Emme tarvitse välttämättä almuja, pärjäämme ilmankin.
Kyllä paperimiehet on täysin sivullinen osapuoli ja työttömyyskorvaukseen oikeutettu. En ymmärrä miksi ei niin olisi? Jos työnantaja joutuu lomauttamaan työntekijät työntekijöistä itsestään riippumattomista syistä on selvä että heillä on oikeus työttömyyskorvaukseen.
Paperijäpikät lähetettevä 8€/pv-palkasiin töihin. Sen on junaillut SAK: poliittinen, siipi demarit.
koko ajan on "hehkutettu", että eivät ole pakkolomalla, koska olisi työnantajalle liian suuri prosessi tuo pakkolomautus. Työnantaja vain lopettaa palkan maksamisen! Lomautuksesta pitää tehdä monenmoista paperia ja työntekijöiden määrästa riippuen ilmoitus työvoimatoimistoon. Tätä työnantajat haluavat välttää lopettamalla palkanmaksu. Ja lisäksi lomautus pitää ilmoittaa työntekijälle ainakin 2 viikkoa ennen lomautusta. Nythän lopettavat palkanmaksun 7 päivän kuluttua ahtaajien lakon alkamisesta. Siksi en oikein ymmärrä, normaalin lomautuksen ymmärtäisin.
Eipä ole paljon väliä, ukolla on sen verran iso liksa ollu että siitä on saatu säästöön ja sijotettavaksi kivasti rahaa pahan päivän varalle. Eli persus kestää pitemmänkin töistä poissaolon, tavallaan kiva kun ukko saa ikäänkun toisen talviloman tähän varsinaisen loman perään.
Paperimiesten liksoja pienennäettävä. Perse, jos kestää vielä leveillä.
Suomenmaassa.Ei niiden liksaa tarvi laskea,kohta sen maksu loppuu kokonaan.Kiitti vaan tollot ahtaajat.
Kysessä on lomautukseen rinnastettava tilanne. Lomautus on taas väliaikainen työttömyys.