Rakkaus

En tiedä olenko jotenkin poikkeavan liberaali, mutta minä ajattelen niin, että jos parisuhteessa elävä henkilö rakastuu kolmanteen osapuoleen, ei siinä tapauksessa pitäisi yrittää väkisin pitää parisuhdetta koossa. Pointti tietysti on, että puolisolle pitäisi kertoa, ennen kuin aloittaa ulkopuolisen suhteen. Monestiko näin kuitenkaan tapahtuu? Rakastuminen sekoittaa ihmisen pään ja sumentaa järkevän ajattelun. Siinä tilanteessa helposti loukkaa toista, vaikkei haluaisikaan.

Annetaan vähän armoa toisillemme. Minä päästin mieheni menemään. Suhteemme oli tulossa tiensä päähän, vaikkei vielä ohi ollutkaan, kun ukkoni löysi rakkauden. Kyllähän se satutti, mutta minkäs teet? En minä ota sitä henkilökohtaisena loukkauksena. Näin vain tapahtui ja se on pakko hyväksyä. Meillä on pitkä historia ja jossain muodossa pysymme toistemme elämässä, uskoisin näin. En osaa olla miehelle katkera tai vihainen siksi, että hänen elämässään on tapahtunut jotain selkeästi ainutlaatuista. En minä häntä omistanut koskaan vaikka sitoutuneita olimmekin suhteeseen.

Se on niin fakta, ettei ihmistä voi omistaa. Parisuhteen eteen voi kuitenkin yrittää tehdä työtä.
22359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

mieltä, näin minäkin ajattelin, kun mieheni kärähti pitkästä salasuhteesta. Ja voi, olisin tietenkin päästänyt mieheni lähtemään, mutta kun ei halunnut lähteä. No, mieheni oli jo päättänyt salasuhteen, kun asia tuli ilmi.
Olen hokenut hänelle monta kertaa, että mene, että kerran täällä vaan eletään,miksi tuhlaisi aikaansa minuun ja väkisin meidän liitossa olemiseen? Kaikki olisi ollut selvempää pässin lihaa niin, tottakai olisihan se satuttanut, mtta ei toita pidetä väkisin.
Mutta kun asiat eivät ole niin mustavalkoisia, olisi niin pirun helppoa jos olisi. Mies sekoili ne vuodet kun oli salasuhteessa, kännäsi, millään ei ollut väliä, oli työuupumusta, sairastumista ja tottakai meidän avioliitto karilla. Vaikka löysi uuden ihastuksen kohteen, ei ollut onnellinen ainakaan.
Että joskun se ihastus voi olla vain joku pakotie, kun on tavallaan hukassa itsensä kanssa totaalisesti. Tiedän, ei ole mikään puolustus, mutta kuten aikaisemmin sanoin, asiat eivät ole mustavalkoisia.

Jos mieheni olisi lähtenyt naisen matkaan lopullisesti, en todellakaan olisi estänyt häntä. Enkä olisi hänen nähtensä ainakaan perään itkenyt. kerran täällä vaan eletään.

Äänestä
  • Jep, niin minäkin pyysin miestäni lähtemään kun kärähti salasuhteesta. Sanoin, että jos hänen onnensa on toisen luona niin hänen pitää lähteä. Mies kysyi minulta, olenko terve jos edes ajattelen niin.. Lisäksi sanoin, että minulle hän on niin rakas, että luovun hänestä, jos hän on niin onnellinen. Totesi vaan, että olen hänen elämänsä nainen, eikä minun paikkaani tule koskaan kukaan viemään. En omistanut, en omista, ihan omasta vapaasta tahdostaan mies jäi. Hellkkarin iso prosessi läpi käytiin, helpommalla mies olisi varmasti päässyt, jos olisi lähtenyt. Hukassa oli mieheni, otti vastuun kokonaan. Paljon samaa meillä koettu, mistä kirjoitit. Ja aika harvoin ne salasuhteet taitavat kuitenkaan olla rakkautta..

    Äänestä

  • marjatyrni kirjoitti:

    Jep, niin minäkin pyysin miestäni lähtemään kun kärähti salasuhteesta. Sanoin, että jos hänen onnensa on toisen luona niin hänen pitää lähteä. Mies kysyi minulta, olenko terve jos edes ajattelen niin.. Lisäksi sanoin, että minulle hän on niin rakas, että luovun hänestä, jos hän on niin onnellinen. Totesi vaan, että olen hänen elämänsä nainen, eikä minun paikkaani tule koskaan kukaan viemään. En omistanut, en omista, ihan omasta vapaasta tahdostaan mies jäi. Hellkkarin iso prosessi läpi käytiin, helpommalla mies olisi varmasti päässyt, jos olisi lähtenyt. Hukassa oli mieheni, otti vastuun kokonaan. Paljon samaa meillä koettu, mistä kirjoitit. Ja aika harvoin ne salasuhteet taitavat kuitenkaan olla rakkautta..

    kyllä meilläkin mentiin aika prässistä läpi, suoraan sanottua ensimmäinen vuosi täyttä helvettiä. En ihmettele yhtään, jos moni heittää hanskat heti pettämisen jälkeen tiskiin, tarvitaan vähän helvetinmoista sisua, että sieltä kuopasta noustaan. Todella, mies olisi meilläkin päässyt paljon helpommalla, jos olisi vaan lähtenyt, tuskimpa sitä paskaa aikaa olisi jaksanut, jos olisi ollut palavasti siihen toiseen rakastunut. Miten helvetissä sitä tappelee vaimonsa kanssa kuukausitolkulla, jos onni olisi aidan takana? Mutta sen sanon, että rautaiset hermot on äijällä, aina haki takaisin kun olin lähdössä. Minä luovutin heti, myönnettäköön.
    Mutta siinä oli ja jäi ja otti vastuun tekemisistään. Kesti raivoomiset, vihat ja itkut, itsekin kyllä itki.

    Ja minä vain pyysin, että lähtee pois, jankutin sitä varmaan puolisen vuotta, että lähe nyt hyvä mies, älä jää säälistä velvollisuudesta. Vastaus oli että jää, koska haluaa niin ja todella rakastaa, tajusi paljon asioita.

    Enkä koskaan ole omistanut, vapaa on ollut menemään, en ole nalkuttanut turhista ja ei ole koskaan ollut mies narussa, eikä ole nytkään.
    Jos ei ole avioero helppoa, niin ei ole kyllä jatkaminenkaan. Kun en ole niitä ihmisiä, jotka helposti antaa anteeksi, tämä koskee myös ja paljon. Nyt tiedän, mitä tarkoittaa sanat: pitää olla tahtoa rakastaa niin myötä- kuin vastamäessä.

    Äänestä

  • 7 kirjoitti:

    minäkään en oikein osaa antaa anteeksi. Kyllä miehellä kestämistä on, kun "likapyykkiä" pestessä tulee tämäkin asia sitten taas esille. Tai sitten se tulee muuten vaan. Ennen en ole kytännyt miehen menoja ja nyt kyselen koko ajan, missä oli ym. Mutta jos kerta itse haluaa tässä olla, niin sitten on kestämistä. Toisaalta, en tiedä jaksanko itse kattella tuota "petturia", vaikka rakastankin. No aika on se paras lääke ja päivä kerrallaan...

    hyvä mies on näyttelemään, tapailee edelleen entistä varovaisemmin kakkosnaistaan. Sellaisia ne ukkomiehet ovat.

    Äänestä

  • Selina77_ kirjoitti:

    mies jaksaa, kun käy välillä rakastelemassa kakkosensa kanssa.

    Äänestä

  • 13+1 kirjoitti:

    hyvä mies on näyttelemään, tapailee edelleen entistä varovaisemmin kakkosnaistaan. Sellaisia ne ukkomiehet ovat.

    Kaikki se uskoo,kaikki se kestää. Herkkäuskoisia taitavat olla aviovaimot... Kyllä salasuhdekin voi olla rakkautta mutta kotiin on vetämässä niin monet asiat.Kuten taloudelliset paineet,lapset ja esim. sukulaiset. Miltähän tuntuisi odottaa että koska se taas jää kiinni....

    Äänestä

  • loppu mikä loppu kirjoitti:

    joku näistä vaimoista kirjoitti, ett tuskinpa salasuhde rakkautta on. Voi kyllä se vaan usein on juuri sitä! Mutta kaikki muu painaa vaakakupissa yhteensä enemmän, lapset ovat ykkönen, ei hyvä isä lapsiaan ja perhettään jätä, kyllä se niin on! Eihän se rakastava aviomies pitkää salasuhdetta pitäisi, jos vaimoaan rakastaisi, mutta kyllähän he kiinni jäädessään käyttävät kaikki kauneimmat osaamansa korulauseet, jottei vaimo jättäisi, mutta että rakkautta..kiintymystä varmaankin, mutta eivät he rakkaudesta jää. Ihminen on sellainen, että yleensä valitsee sen tutun ja turvallisen vaihtoehdon. Muutosvastustus on meissä, olemme turvallisuushakuisia.

    Äänestä

  • in laaav kirjoitti:

    sattuuhan se kun ei kelpaa kuin kakkoseksi. Se ehkä helpottaa, kun selittelee itselleen, että mies ei voi erota lasten, omaisuuden yms. takia ja avioliittokin on helvettiä..Just joo, itseään pettätte, jos se on rakkautta, niin takuu varmasti mies vuoksenne eroaa. Iänikuinen klisee lapset yms. millä saa helppoa pesää.. Sorry, on tässä nähty. Voi perkele, eihän se mies lapsistaan eroa, ei se niitä mihinkään jätä, vaikka muualla asuisi. Et taida ihan täysillä valoilla mennä.

    Äänestä

  • 13+1 kirjoitti:

    hyvä mies on näyttelemään, tapailee edelleen entistä varovaisemmin kakkosnaistaan. Sellaisia ne ukkomiehet ovat.

    kokemusta vai? No en ihmettele..

    Äänestä

  • 6+6 kirjoitti:

    sattuuhan se kun ei kelpaa kuin kakkoseksi. Se ehkä helpottaa, kun selittelee itselleen, että mies ei voi erota lasten, omaisuuden yms. takia ja avioliittokin on helvettiä..Just joo, itseään pettätte, jos se on rakkautta, niin takuu varmasti mies vuoksenne eroaa. Iänikuinen klisee lapset yms. millä saa helppoa pesää.. Sorry, on tässä nähty. Voi perkele, eihän se mies lapsistaan eroa, ei se niitä mihinkään jätä, vaikka muualla asuisi. Et taida ihan täysillä valoilla mennä.

    mennään. Mies ei halua menettää päivittäistä läsnäoloa lastensa elämässä. On aivan eri asia olla viikonloppuisä kuin isä jokapäiväisessä arjessa. Mutta kyllä se mies varmaan vaimoaan rakastaa, joo..ihan vaan suuren rakkauden takia jää vaimon luokse, muuten vaan petti.

    Äänestä

  • 63+36 kirjoitti:

    kokemusta vai? No en ihmettele..

    Itse koin aikanaan petetyksi tulemisen, mies ei tietenkään halunnut eroa ehei vaan jatkaa yhdessä, mutta jatkoi samalla myös sen kakkosen kanssa. Siis vaikka minä olisin siis päästänyt hänet menemään ja elämään omaa elämäänsä. No asiat tulivat kuitenkin julki lopulta, enkä sitten antanut periksi enää sen eron kanssa. Tokihan on varmaan niin että on kamalaa muuttaa siitä tutusta ja turvallisesta pois ja elää niin ettei lapsia näe enää päivittäin, muttei sen takia kyllä toiselle ihmiselle saa valehdella ja luvata rakkautta, se on väärin. No minulla oli kuitenkin nämä epäilykset hänen suhteensa kuitenkin koko ajan, ehkä halusin itselleni uskotella hänen muuttuneen en tiedä. Onneksi tulin siis lopulta järkiini ja tajusin erota, enkä olekyllä katunut tätä ratkaisua. Tätä palstaa lukiessani huomaan monen vaimon täällä kehuvan kuinka he ovat niitä ykkösiä miehen elämässä ja kakkoset jotain ihan muuta. Herätkää hyvät ihmiset,onko se kaikki todellakin tuon arvoista, kyllähän sitä on toisenlaistakin elämää tarjolla jokaiselle. Ei tuollainen ole elämää pohtia päivittäin missä se aviosiippa menee ja kenen kanssa. Itse en entiseen palaisi koettuani tätäm kaiken ja huomattuani kuinka hyvää voikaan elämä oikeasti olla.

    Äänestä

  • 20 kirjoitti:

    noinkin, mutta tämä on sinun näkemyksesi. Me jatkoimme, enkä kadu. Enkä todellakaan pohdi missä mieheni liikkuu tai kenen kanssa. Pettämisen kanssa pystyn elämään, nykyisin luotan mieheeni ja voin sanoa puhtaasta sydämestä, että kannatti. Nykyään se on yksi vaihe pitkässä liitossamme, jonka ylitse yhdessä pääsimme. Kukaan toinen ei voi mennä sanomaan kenellekään mitä pitää tehdä. Kyllä ne päätökset on tehtävä aivan itse. Hyvin usein täällä ainoa oikea ratkaisu pettämisen jälkeen on ero. Toisenlaisiakin tarinoita on ja meillä molemmat halusivat jatkaa, aivan omasta vapaasta tahdostaan.

    Äänestä

  • loppu mikä loppu kirjoitti:

    Kaikki se uskoo,kaikki se kestää. Herkkäuskoisia taitavat olla aviovaimot... Kyllä salasuhdekin voi olla rakkautta mutta kotiin on vetämässä niin monet asiat.Kuten taloudelliset paineet,lapset ja esim. sukulaiset. Miltähän tuntuisi odottaa että koska se taas jää kiinni....

    tuntuisi olla; salattava, hävettävä, aina odottaa ja odottaa pääseekkö mies tulemaan, pettyä kun taas vaimo ja lapset meni edelle, tyytyä murusiin, uskoa eropuheisiin, miettiä mitä mies ja vaimo tekevät ai, eihän ne rakastele, mieshän on sanonut niin...

    Äänestä

  • gemma32 kirjoitti:

    niin tiedät miltä tuntuu. Luulisin, että aivan samalta, kuin siitä petetystä vaimosta, joka uskoo että miehen salasuhde on ohi. Ja takaraivossa jyskyttää silti se ainainen epäilys....
    Mies ei ole minulle sanonut mitään pahaa vaimostaan. Aivan sama, mitä hänen kanssaan puuhaa. Eikä hävetä yhtään.

    Äänestä

  • jatkuu vaan kirjoitti:

    niin epätoivoinen en ole että varatussa roikkuisin. Ne on erikseen "kakkosluokan naiset" jotka eivät itseään arvosta;) Epäilen, että niin kylmä et ole ettei miehen puuhailut vaimon kanssa kiinnosta, voisi sanoa jopa satuttaisi. No, se on vaan luuloa. Kiinnostaa tietää, mistä olet niin varma, että vaimon takaraivossa jyskyttää ainainen epäilys..Helpottaako omaa oloa tunne siitä, että vaimo kärsii. No, sietäähän vaimon kärsiä, kun ei ymmärrä eroa ottaa..Sitä en epäilekään, että häpeisit, totesin että olet se jota hävetään, kun ei sua voi julkituoda, edes sen arvoinen et miehelle ole.

    Äänestä

  • x34 kirjoitti:

    Vaimo tietää että miehellä on ollut salasuhde. Ei tiedä, että suhde jatkuu edelleen. Väitätkö ettei vaimo ajattelisi asiaa miehen vakuutteluista huolimatta? Itse ainakin ajattelisin. En todellakaan ole kylmä ihminen, mistäs arvasit? Kyllä olen oman omantuntoni kanssa painiskellut useamman kerran. Päättänyt, että katsotaan nyt tämäkin elämänvaihe loppuun. En vaan yksinkertaisesti mieti, mitä mies vaimonsa kanssa puuhaa, elän omaa elämääni, en laske mitään miehen varaan enkä elä hänen ehdoillaan. Jos minulle ei tapaaminen yms. sovi, en järjestä asioita niin että sopisi. Vaimon kärsimys? Varmasti kärsii. Ei tuota minulle mitään nautintoa.
    Julkituomisesta. Kyllä julkisesti yhdessä ollaan liikuttu, käyty matkoillakin yhdessä, tunnen kaikki miehen ystävät ja muutaman sukulaisenkin. Miksi ihminen alkaisi suhteeseen jonkun kanssa, jota pitää hävetä? Tuota ei minun logiikkani käsitä.

    Äänestä

  • 12 kirjoitti:

    mennään. Mies ei halua menettää päivittäistä läsnäoloa lastensa elämässä. On aivan eri asia olla viikonloppuisä kuin isä jokapäiväisessä arjessa. Mutta kyllä se mies varmaan vaimoaan rakastaa, joo..ihan vaan suuren rakkauden takia jää vaimon luokse, muuten vaan petti.

    näin... Mies jatkaa edelleen suhdettaan toiseen naiseen, on kärähtämisen jälkeen vain äärimmäisen varovainen. Sanoi jo ennen käryä, että vaikka niin kävisi, ei aio kotoa lähteä, vaan selittää asiat vaimolle niin, että saa jatkossakin olla lapsilleen isä joka päivä eikä vain viikonloppuisin. Kuinkahan monta tällaistakin tapausta on... Ja vaimo luulee, että kakkonen on hylätty, koska mies rakastaa häntä enemmän kuin mitään...
    Voisi omahyväinen vaimokin miettiä, että mikä siinä kakkosessa on niin ihmeellistä, että vaikka käry käy ja madonluvut luetaan, silti kakkonen on ja pysyy miehen elämässä... Ai kakkoselta saa sitä erikoisseksiä..? Mutta eikös vaimo juuri sanonutkin, että heillä kukoistaa erotiikan ruusutarha kotona ja miehen kanssa rakastellaan päivittäin pitkän kaavan mukaan... Niinpä.

    Äänestä

kaksi ja puoli vuotta salasuhteessa. Jäi kiinni, sano, että rakastaa vain mua ja suhde on sata varmana loppu.,että pelkkää seksiä oli vaan. Mut ei se ollutkaan, jatkoi suhdetta naiseen. Kyllä kirpasi, nainen nätti lääkäri, tunsin itseni ihan nollaksi. Avioliitto päättyi lopulta. olisi pitänyt antaa olla siitä ekasta kärystä, mutta uskoin miehen vilpittömyyteen.

Äänestä
  • Täällä kanssasisar, valitettavasti noin se useimmiten menee. Kohtalotovereitteni kanssa olemme asiasta keskustelleet paljon. Ei muuta kun voimia sinulle, tuskin toiste olet enää sinisilmäinen.

    Äänestä

täällä haukumme toisiamme. "Ykköset on tyhmiä, eipäs kun kakkoset". Se ei hyödytä ketään. Ihmissuhteet ovat maailman vaikein asia.

Äänestä
  • muuta sano Hemuli, tämä ainainen tappelu, kuka on parempi, ykkönen vai kakkonen...
    Eiköhän se ole tärkein asia, että ihminen on onnellinen ja jos tulee petetyksi, niin selviää siitä, tavalla tai toisella...
    Ei mollata heitä,jotka tahtovat yrittää ja jotkut jopa onnistuvat, heitäkin on, uskokaa pois, ei se onni ole keneltäkään pois.
    He ketkä eivät onnistu ja pettyvät uudelleen, niin sen jälkeenhän heidän on helpompi tehdä ratkaisu ja lähteä. Se on heidän ratkaisunsa.

    Ihmisiä on niin monenlaisia. Siskoni on nyt siinä tilanteessa, että hänen miehensä petti ja hän ei tiedä mitä tehdä ja itse hän tekee ratkaisunsa, en häntä mitenkään neuvo, että eroa/älä eroa. Olen vain sanonut, että anna itsellesi aikaa. Sen kuitenkin tiedän ja siskoni tietää, että eivät kaikki petä uudelleen. Jotkut ottavat opikseen ja silmät kuin aukeavat; ymmärtävät mikä arvo sittenkin kumppanissa on.

    Tunnen sellaisen pariskunnan, joka on ollut 50 vuotta naimisissa. Pikkulapsivaiheessa mies petti muutaman vuoden, oli siis salasuhteessa. Kun kärähti, valitsi vaimonsa, vaimo olisi halunnut eron. Mies ei antanut periksi. Kävivät aikamoisen ajan läpi, yhdessä. Selvisivät!

    Tänä päivänä sanovat, että onneksi eivät luovuttaneet vaan taistelivat. Ovat onnellisia. Todella ja se on aitoa. Tiedän, että mies otti opiksi eikä enää pettänyt. Mies todella rakastaa vaimoaan. Mistä tiedän, että näin on? Tiedän, koska pettäjä on isäni. Ja itse isäni tyttärenä sanon, että onneksi äitini antoi anteeksi. Isäni todella hyvittää hairahdustaan joka päivä. Äitini on hänelle kultaani kalliimpi. Mistä tiedän? Sen vain näkee, kun ovat yhdessä, käsi kädessä. Isäni katse on lämmin ja kunnioittava.

    Kyllä onnistujiakin on. Ja minusta on hienoa, että jotkut onnistuvat. Toivottavasti tarinani kannusti niitä, jotka painiskelevat tämän pettämisongelman kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

X-wife kirjoitti:

En tiedä olenko jotenkin poikkeavan liberaali, mutta minä ajattelen niin, että jos parisuhteessa elävä henkilö rakastuu kolmanteen osapuoleen, ei siinä tapauksessa pitäisi yrittää väkisin pitää parisuhdetta koossa. Pointti tietysti on, että puolisolle pitäisi kertoa, ennen kuin aloittaa ulkopuolisen suhteen. Monestiko näin kuitenkaan tapahtuu? Rakastuminen sekoittaa ihmisen pään ja sumentaa järkevän ajattelun. Siinä tilanteessa helposti loukkaa toista, vaikkei haluaisikaan.

Annetaan vähän armoa toisillemme. Minä päästin mieheni menemään. Suhteemme oli tulossa tiensä päähän, vaikkei vielä ohi ollutkaan, kun ukkoni löysi rakkauden. Kyllähän se satutti, mutta minkäs teet? En minä ota sitä henkilökohtaisena loukkauksena. Näin vain tapahtui ja se on pakko hyväksyä. Meillä on pitkä historia ja jossain muodossa pysymme toistemme elämässä, uskoisin näin. En osaa olla miehelle katkera tai vihainen siksi, että hänen elämässään on tapahtunut jotain selkeästi ainutlaatuista. En minä häntä omistanut koskaan vaikka sitoutuneita olimmekin suhteeseen.

Se on niin fakta, ettei ihmistä voi omistaa. Parisuhteen eteen voi kuitenkin yrittää tehdä työtä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu