Tapasin nettitreffeillä 25 vuotiaan porilaismiehen.
Profiili vaikutti tosi hienolta ja mieskin fiksulta jopa täydelliseltä. Tapailimme muutamien kuukauden ajan.
Aloin ihmetellä sitä että mies teki paljon ulkomaan matkoja vapaa-ajalla. Yritin ehdottaa että tekisimme yhdessäkin matkan, mutta se käynyt. Vain hän ja hänen kaverit. Hän ei kuitenkaan suostunut edes kertomaan kenen kanssa oli reissussa käynyt, muutamia valokuvia sain nähdä jossa kavereita ei näkynyt. Minun kavereita hän ei suostunut tapaamaan.
Aina kun tapasimme hän näpytteli tekstiviestejä. Olin ihan hämmentynyt. Hän oli kutsunut minut luokseen, mutta keskittyi vain tekstailuun. Tekstaili ja soitteli jopa öisin jonkun toisen kanssa. Minun lähettämiin viesteihin hän vastaili esimerkiksi vastasi seuraavana päivänä tai monien tuntien kuluttua. Tapaamisetkin olivat kummallisia hän ei joskus ilmaantunut lainkaan paikalle tai sitten peruutti tapaamisia ihan viime hetkellä. Hän kuitenkin näytti asuvan yksin?
Sain palautetta siitä että olen huono sängyssä ja että olen varaton jne. Kerroin asiasta jopa entiselle poikaystävälle joka oli hämmentynyt syyttelyistä.
Nyt pari viikkoa kaiken jälkeen mies tuli kaupungilla vastaan naisen kanssa.
Myöhemmin olen käsittänyt että hän on ollut varattu koko jutun ajan ja ilmeisesti tehnyt niitä ulkomaan matkoja tyttöystävänsä kanssa.
Halusin kertoa tarinan koska tuntuu pahalta se että tapaa netissä mukavan oloisen, komean ja varakkaaksi itseään kutsuvan sinkkumiehen joka sanoo etsivänsä tosissaan elämänkumppania.
En tiedä mitä mies edes halusi minusta, kenties rahaa?
Vielä oudompaa oli hänen katoaminen. Yhtenä päivänä hän vain oli täysin kadonnut mitään ilmoittamatta, puhelin numero ei enää toiminut, netistä messengeristä, suomi24:lta hän oli kadonnut, facebooki kavereista minut oli poistettu. Toivottavasti sitä uskaltaa vielä luottaa toiseen ihmiseen tai ylipäätään etsiä netistä seuraa.
Hyväksikäytetty
9
689
Vastaukset
- uhymty
maailma on tätä.
Täälläkin kulkee kaikenlaista örveltäjää ja onnenonkijaakin.
Itse seurustelin jonkin aikaa miehen kanssa jonka myös tapasin netissä. Alkuun tuntui hyvältä ja tapailimme aina kun hänelle sopi, no näin jälkeenpäin mietinkin että miksi vain kun hänelle sopi...
Viimeisen tapaamisen jälkeen hän sanoi että viestitellään, mutta sen jälkeen en ole hänestä kuullut mitään, katosi koko ihminen kuin pie.. saharaan.
Laitoin tekstaria ja netissä viestiä no ne on lukenut mutta ei vastaa enää.
Voin vain tässä sanoa hänelle että suksi kuuseen ja pysy siellä, niin julmasti hän teki minulle.
En tiedä osaanko enää luottaa kehenkään tämän jälkeen, mutta aika näyttää. - kesääään
Mulla ollut ilmo 24 sellä noin 1,5 vuotta pitkän suhteen jälkeen, miehet täällä pelkkiä luusereita ja viikonloppuseuran haussa, tosi juntteja pari mitä oon nähnyt, poistin profiilin-ajanhukkaa :D
- ymmärrän
Älä tee mitään aloitetta kehenkään ja anna mihen tehdä työ. Jos miestä kiinnostaa oikeasti hän tekee kaiken ja sinä nautit huomiosta. Jos teet aloitteen saat olla satavarma että aina olet kuin heikoilla hangilla suhteessa. Et voi tietää kiinnostuiko mies sinusta oikeasti vai onko hän kanssasi siksi ettei ole muuta parempaa tarjoilla vai kenties siksi ettei kehtaa sanoa ettei kiinnosta.
eräs miekaverini sanoi minulle suuren elämän ohjeen joku vuosisitten :Mies vaikka ennemmin leikkaa sahalla jalkansa irti ennen kuin sanoo naiselle että ei kiinosta. - alkuperäinen kirjoit
ymmärrän kirjoitti:
Älä tee mitään aloitetta kehenkään ja anna mihen tehdä työ. Jos miestä kiinnostaa oikeasti hän tekee kaiken ja sinä nautit huomiosta. Jos teet aloitteen saat olla satavarma että aina olet kuin heikoilla hangilla suhteessa. Et voi tietää kiinnostuiko mies sinusta oikeasti vai onko hän kanssasi siksi ettei ole muuta parempaa tarjoilla vai kenties siksi ettei kehtaa sanoa ettei kiinnosta.
eräs miekaverini sanoi minulle suuren elämän ohjeen joku vuosisitten :Mies vaikka ennemmin leikkaa sahalla jalkansa irti ennen kuin sanoo naiselle että ei kiinosta.Mutta mies teki aloitteen ja mies väitti olevansa kiinnostunut minunkin tapauksessa. Hän soitteli ja ehdotti tapaamisia ainakin alussa sitten vaan ku tuli tapaamisaika niin sitten tuli perumisia jne..
- Moderni
ymmärrän kirjoitti:
Älä tee mitään aloitetta kehenkään ja anna mihen tehdä työ. Jos miestä kiinnostaa oikeasti hän tekee kaiken ja sinä nautit huomiosta. Jos teet aloitteen saat olla satavarma että aina olet kuin heikoilla hangilla suhteessa. Et voi tietää kiinnostuiko mies sinusta oikeasti vai onko hän kanssasi siksi ettei ole muuta parempaa tarjoilla vai kenties siksi ettei kehtaa sanoa ettei kiinnosta.
eräs miekaverini sanoi minulle suuren elämän ohjeen joku vuosisitten :Mies vaikka ennemmin leikkaa sahalla jalkansa irti ennen kuin sanoo naiselle että ei kiinosta.Joku voi uskoakin näitä ohjeita. Toivottavasti ei tule pettymystä oman jahkailun jälkeen.
- outotapaus?
Itselle toi nettideittailu on täydellinen turnoff. Jos tutustun mieheen ja hän kertoo käyneensä nettideiteillä, niin kiinnostun loppuu samantien. Sori vaan.
Itse kokeilin viikon, joten tiedän mitä se on. Muutaman kanssa kirjoittelin ja yhden tapasin.
Tapaamani mies oli ok, mutta siitä ei tullut sen enempää.
Netti koukuttaa ihmisiä, saattaa tuo todellisuus hämärtyä...- gyhgyuh7uj9i
Mutta olet kuitenkin käynyt itsekin? Mistä näitä oikein sikiää..
- koska minulla ja
tällä netti tutulla ja mulla on yhteisiä kavereita, vaikka me emme aikaisemmin tunteneetkaan.
En tiedä miten käy jos toinen levittää minusta mahdollisesti perättömiä juttuja.
Toivottavasti ystävät pysyvät ystävinä. Heille en ole edes kertonut profiilistani netissä koska se olisi minusta ollut noloa! - outotapaus?
gyhgyuh7uj9i kirjoitti:
Mutta olet kuitenkin käynyt itsekin? Mistä näitä oikein sikiää..
Niin, mielipiteet perustuu joko "mutu" tuntumaan tai sitten on kokeillut asiaa ja todennut
ettei ole oma juttu. Oma kokemus sekä esim. kirjoitukset täälläkin vain vahvistaa käsitystä, ettei
minun kannata sotkeutua tälläiseen :)
Siitä (kokemus) meitä sikiää, koska luulen etten kuitenkaan ole ainoa näin ajatteleva.
Sinulle antoisia nettitreffejä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1544025On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412450Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742427Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732322Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512092Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl221816Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801653- 801590
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?721142Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581111