Olen teini-ikäisen lapsen äiti, lapsen isä lähti jo vuosia sitten eikä he tapaa ollenkaan nykyisin. Lapsen isä ei sitä halua. Joten olen käytännössä katsoen yksinhuoltaja. Vaikka rakastankin lastani yli ja kaiken, niin parina viime vuonna on iskenyt kaipuu myös parisuhteeseen.. Onhan mulla ollut jotain yritelmiä näiden vuosien aikan, varsinkin silloin kun lapsi vielä vietti joka toisen viikonlopun isällään.. Onhan lapseni pari poikaystävääni tavannutkin aikaisemmin, mutta jotenkin nyt kun lapsi on kasvanut niin mahdollisten miesystävien esittely on vaikeampaa.. Ja ongelmahan on tällä hetkellä se, että lapsi on sen ikäinen etten voi vielä jättää häntä yksin kotiin, joten en edes pääse minnekään ihmisten ilmoille iltaa viettämään, että tapaisin jonkun.. Kyllähän hän välillä on jollain kaverillaan yötä, jolloin voin mennä, mutta sitten palataan taas arkeen eikä sen uuden suhteen luominen oikein onnistu kun ei pahemmin voida tapailla.. Ehkä olen liiankin periaatteen ihminen siinä etten halua heti ottaa lastani mukaan suhteeseen..
Onko muilla samoja ongelmia ja tunnetteko te huonoa omaatuntoa siitä, että välillä toivoisitte lapsenne olevan poissa kotoa?? Mua välillä ihan oikeasti ahdistaa, että olen aina kotona odottamassa koska lapsi tulee (hänellä on paljon kavereita joiden kanssa viettää aikaa koulun jälkeen.. ) tai haenko hänet jostain viikonloppu iltaisin.. Meille on niin pitkä matka kaupungista, ettei teini tyttöä voi laittaa kävelemäänkään.. Mä' luulen kykllä, että tämä on enemmän mun ongelma kuin lapseni, joka välillä sanookin että mulle tarttis joku mies hankkia.. ;) Hän on jopa miettinyt kavereidensa isiä, jotka ovat eronneet.. Miten muut on hoitaneet tässä tilanteessa nuo suhteen muodostukset?? Mä tutustun helposti ihmisiin, joten se ei ole ongelma vaan tuo ettei ole yhtään omaa aikaa olla nainen eikä pelkkä äiti.. :( Pitääkö mun vaan odottaa vielä muutama vuosi, kunnes lapsi muuttaa pois kotoa?? :)
Onko muilla samoja ongelmia ja tunnetteko te huonoa omaatuntoa siitä, että välillä toivoisitte lapsenne olevan poissa kotoa?? Mua välillä ihan oikeasti ahdistaa, että olen aina kotona odottamassa koska lapsi tulee (hänellä on paljon kavereita joiden kanssa viettää aikaa koulun jälkeen.. ) tai haenko hänet jostain viikonloppu iltaisin.. Meille on niin pitkä matka kaupungista, ettei teini tyttöä voi laittaa kävelemäänkään.. Mä' luulen kykllä, että tämä on enemmän mun ongelma kuin lapseni, joka välillä sanookin että mulle tarttis joku mies hankkia.. ;) Hän on jopa miettinyt kavereidensa isiä, jotka ovat eronneet.. Miten muut on hoitaneet tässä tilanteessa nuo suhteen muodostukset?? Mä tutustun helposti ihmisiin, joten se ei ole ongelma vaan tuo ettei ole yhtään omaa aikaa olla nainen eikä pelkkä äiti.. :( Pitääkö mun vaan odottaa vielä muutama vuosi, kunnes lapsi muuttaa pois kotoa?? :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lapsesi taitaa olla oikeassa. :) Sanoisin kuitenkin että sinulla ei ole ongelmaa, eikä estettä ehkä pieni hidaste. Onko sinulla sukulaisia johon tytön saisi viikonloppulomalle tai kentien onko paikkakunnalla MLL?
Jos olet treffeille menossa niin sovi tapaaminen omalle paikkakunnalle ja vie tyttö kavereille ja puhelin mukaan. Kyllä se kavereilla viihtyy sen aikaa että voit treffata rauhassa. Jos sitten tuntuu että treffien jälkeen olisi jatkuvuutta niin minä esittelisin lapsen ja "poikakaverin" jo alkuvaiheessa. Se että lapsi tulee toimeen tämän uuden "poikakaverin" kanssa on yksi suhteenne peruspilareita. Siksi sitä tapaamista en kovin kauas siirtäisi.
Sen jälkeen kun tutustuminen on tehty niin sitten vain luovuutta. Piffaat lapsen ja kaverin vaikka elokuviin ja menette rannalle ihailemaan kuuta tms.
Paljon tietysti vaikuttaa mistä seuraasi haet, ravintola, harrastukset, netti ? Tämä vaikuttaa paljon millaista luovuutta joutuu käyttämään.
Minä olen yh-isä ja yleensä tapaamiset ovat olleet naisten kanssa joilla on myös omia lapsia. Siinä kaksi aikuista sovittaa kalenterinsa lapsiensa "sijainnin" mukaan. Minusta tämäkään ei ole ongelma, joten tuskin sinunkaan on.
Onnea ja menestystä