Eipä ollut nastoista hyötyä tänäkään talvena

Etelä-Suomessakin paukutteli kipakkaa pakkasta joulukuun alusta maaliskuulle asti. 23.12. kävi tosin plussalla iltapäivällä. Muuten oli kuivaa pakkaslunta, pitävää polannetta ja kuivaa asvalttia. Pakkaslumen pito on muuten valtava!

Nyt on ollu taas sulat tiet viime päivinä, kun lämpötila on kokoajan plussalla. Aurinko kuivasi tiet.

En ymmärrä mihin niitä nastoja oikein tarvitaan. Itselläni ne tippuivat jo toissatalvena ja uraakin on enää n. 4 mm silti koko talvi meni ilman ongelmia. Muuten olisin ostanut uudet renkaat.

Mitä niillä nastoilla tekee - siis muutakin kuin jyrsii verorahoilla maksettua asvalttia?
13344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Paljonko tippu kitkapelle boonukset talven aikana?

Äänestä
  • oli aika kehno talvi kitkarenkaille

    Äänestä

Itsekin tykkään kitkarenkaista, mutta yksi kohta jäi vähän mietityttämään tuo kohta: aurinko kuivasi tiet.
Puhutko tulevaisuudesta, vai missä päin etelä-suomea on tiet kuivat?

Äänestä
  • Suolan käytön kokonaan Eu maissa sen luontoa kuormittavan rasituksen takia vuonna 2012.Ennakko päätös tehty ja tulee kohta varmaan lehtiinkin.Eli ei saa suolata edes kaupungeissa eikä risteyksiä eikä mitään mäkiä.

    Äänestä

  • Ei pudonnut bonukset eikä ollut edes läheltäpiti-tilanteita kitkarenkailla. Ainakin Lahden seudulla kaikki isommat tiet alkaa olla sulat ja kuivat. Pienemmät sitten lumen ja jään peitossa. Jossain on sohjoakin.

    Kitkoilla mennään. No problem. Toivotaan vaan, että nastakielto tulee samaa tahtia suolauskiellon kanssa. Olisi mukavampi ajella suolaamattomia teitä eikä kesällä tiet olisi niin karkeassa kunnossa.

    Äänestä

  • eu mies kirjoitti:

    Suolan käytön kokonaan Eu maissa sen luontoa kuormittavan rasituksen takia vuonna 2012.Ennakko päätös tehty ja tulee kohta varmaan lehtiinkin.Eli ei saa suolata edes kaupungeissa eikä risteyksiä eikä mitään mäkiä.

    se olis kyllä hyvä, eihän nastoila ainakaan mitään suolaa tarvi ja tienpäällä oleva jääpeite suojaisi asfalttia. kitkat taas voi olla vaikeuksissa ilman suolaa.

    Äänestä

Prkl pääsee edes kunnon renkaillakaan toisinaan etenemään.
Pakettiautolla kun ajelen työssäni joka on takavetoinen vielä niin kyllä kitkarenkailla olisi vielä suuremmassa pulassa.

Äänestä
  • Hommaa kunnon pakettiauto niin ei tarvi tuskailla. Kuka on käskenyt takavetoisen hankkimaan? Vai kuskistako se on kiinni???

    Äänestä

  • gght6 kirjoitti:

    Hommaa kunnon pakettiauto niin ei tarvi tuskailla. Kuka on käskenyt takavetoisen hankkimaan? Vai kuskistako se on kiinni???

    Kaupungin ambulanssit on mersun pakuja ja takavetoisia, ei taida olla paljoa vaihtoehtoja muita.

    Äänestä

  • 5456555 kirjoitti:

    Kaupungin ambulanssit on mersun pakuja ja takavetoisia, ei taida olla paljoa vaihtoehtoja muita.

    Itse olen muutaman Ford Transitin ambulanssin nähnyt turun seudulla, joten kai kaupunkikin tajaua, että takaveto on pakussa hyvä vain jos on aina aivan helvetisti painao kyydissä, eli ambulanssiksi tai esim pulla-autoksi ei spintteri tai muu takavetoinen oikein sovi.

    Ja kyllä jos itse pitäisi ajaa poliisiautolla tai ambulanssillä hätäajoa, niin mielummin ajaisin etuvetoisella transitilla tai ducatolla kuin jollain takavdolla

    Äänestä

  • KiKi. kirjoitti:

    Pääsääntöisesti kaikki ambulanssit on mersuja, mukaan mahtuu toki suurinpiirtein kaikki merkit mutta ei niitä juuri ole muilla kuin yksityisillä ketkä joutuu säästökuurille.

    Mersun valintaan vaikuttaa varmaan huoltojen toimivuus, niiden sijainti, varustelun saatavuus,
    pakun sisätilat jne.

    Äänestä

"En ymmärrä mihin niitä nastoja oikein tarvitaan."

Suurimman hyödyn nastoista saakin nastattomilla ajavat, ja senhän olit sinäkin tänä talvena jo todennut. Ennen kaikkea hyötyä on raskaalle liikenteelle, jolla ei vetävillä pyörillä ole nastoja, erittäin harvoin etupyörissäkään.

Jäkikäteen tekemäsi "sääennusteet" osuivat ihan nappiin. Mutta osaatko kertoa, minkälaisia ilmoja on tulossa ensi talvena? Minä päivänä alkaa pakkaset ja minkä pituinen pakkasjakso se on? Tuleeko useampia pakkasjaksoja, ja minkälaiset on pakkasten välipäivät? Ja ennen kaikkea, milloin tulee ensilumet?

Äänestä

Märkä sohjo on pidoltaan heikompi kuin kuiva polanne tai lumi. Lisäksi nastarenkaiden hiertämä lika sotkee lasit. Pakkasella jääkin antaa hyvän pidon.

Nykyajan "nastat" tekevät tiehen sen verran onnetonta naarmua, että pidon kanssa niillä ei hirveästi ole tekmistä. Katsokaa rallirenkaista mitä ovat oikeat nastat.

Kuuraisella tiellä kitka antaa paremman pidon, koska nastarengas sutii nastojen varassa eikä nasta saa mikrometrien paksuisesta jäästä otetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ohittelija... kirjoitti:

Etelä-Suomessakin paukutteli kipakkaa pakkasta joulukuun alusta maaliskuulle asti. 23.12. kävi tosin plussalla iltapäivällä. Muuten oli kuivaa pakkaslunta, pitävää polannetta ja kuivaa asvalttia. Pakkaslumen pito on muuten valtava!

Nyt on ollu taas sulat tiet viime päivinä, kun lämpötila on kokoajan plussalla. Aurinko kuivasi tiet.

En ymmärrä mihin niitä nastoja oikein tarvitaan. Itselläni ne tippuivat jo toissatalvena ja uraakin on enää n. 4 mm silti koko talvi meni ilman ongelmia. Muuten olisin ostanut uudet renkaat.

Mitä niillä nastoilla tekee - siis muutakin kuin jyrsii verorahoilla maksettua asvalttia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu