Amerikkalaiset: Norja on köyhä maa

"Olemme rikkaita! Ettekä ole, tarinan loppu.

Oslo, Huhtikuun 17, 2005 (nytimes.com) - Bruce Bawer

Oslo – Virallinen totuus pohjoismaiden talouselämästä on helposti ynnättävissä: ihmiset täällä ovat suunnattoman varakkaita ja heidän kaikki tarpeensa täyttyvät tehokkaan hyvinvointivaltion toimesta. He uskovat niin itsekin. Todellisuus – kuten tämä Oslossa asuva amerikkalainen voi todistaa, ja kuten myös viimeaikaiset tutkimukset vahvistavat – ei kuitenkaan ole ihan sitä miltä se näyttää.
Jopa skandinavialainen eliitti kaupittelee tätä epäuskottavaa viestiä. Se tarjoaa kuvaa Yhdysvalloista hajaantuneena kansakuntana, epäoikeudenmukaisesti jakautuneena ryöväri paronien ja alipalkattujen työnorjia välillä, puhumattakaan armeijoista kodittomien ja työttömiä. Eliitin on meneteltävä näin ylläpitääkseen ihmisten uskoa hyvinvointivaltioon, jota rahoitetaan korkeilla tuloveroilla, jonka pitäisi tarjota paljon enemmän taloudellista suojaa ja hyvinvointia ihmisille, kuin mitä Yhdysvaltalainen järjestelmä tekee. Taloudellista suojaa, kyllä – mutta jotkut norjalaiset saattavat kyseenalaistaa ylläesitetyn väitteen hyvinvointiosion.

Oslossa kirjastojen kokoelmat ovat pahasti vanhentuneita ja julkiset uima-altaat ovat epätoivoisesti huollon tarpeessa. Uutisreportaasit kertovat vakavasta poliisipulasta sekä koulutarvikepulasta. Kun anoppini kävi julkisella vastaanotolla hiljattain, oli sairaalasta yskänlääke lopussa. Narkomaanit täyttävät Oslon keskustan kadut, kuten Los Angeles Times hiljattain raportoi, mutta metadonihoitoon hakeutuvat pistetään kuukausia pitkiin jonoihin.

Norjassa, normaali vastaus on että kyseessä täytyy olla jokin virhe, tällaisia asioita ei yksinkertaisesti voi tapahtua ”maailman rikkaimmassa valtiossa”. Mutta miksi norjalaisilla on sitten niin varakas kuva itsestään? Osittain siksi, että verrattuna heidän isovanhempiinsa (jotka elivät ennen Pohjanmeren öljylöytöjä), he ovat rikkaita. Jotkut harvat kuitenkin kyseenalaistavat, että onkohan Norja sittenkään maailman rikkain valtio. Sen jälkeen kun muutin tänne kuusi vuotta sitten, huomasin nopeasti että norjalaiset elävät säästäväisemmin kuin amerikkalaiset. He pitävät kiinni vanhoista laitteista ja huonekaluista, joista me Yhdysvaltalaiset hankkiutuisimme eroon. Norjalaiset ajavat myös romuautoilla. Vuonna 2003, kun toin elämänkumppanini kanssa hänen teini-ikäisen veljensä New Yorkiin – hänen ensimmäinen ulkomaanmatkansa Euroopan ulkopuolelle – hän tuijotti hämmentyneenä suurin silmin autoja Newarkin lentokentän pysäköintialueella, yhtä hypnotisoituneena kuin Robin Williams aikoinaan newyorkilaisessa ruokakaupassa elokuvassa Neukku New Yorkissa.

Yksi erityinen tapahtuma muistui mieleeni. Ollessani norjan kielen oppitunnilla opettajani havainnollisti merkityksen sanalle matpakke – ”pakattu päivällinen” - kaivamalla selkärepustaan täytetyn patongin pakattuna voipaperiin. Se oli hänen päivällisensä. Hän nosti sen ilmaan, jotta kaikki näkisivät.

Kyllä, opettajat ovat alipalkattuja kaikkialla, mutta norjassa matpakke on kaikkialla läsnä, luokkahuoneista neuvottelusaleihin. New Yorkissa toimistotyöntekijä saattaa käväistä päivällisaikaan pikaruokalassa, Pariisissa hän saattaa nauttia lasillisen viiniä paikallisessa ravintolassa, mutta Norjassa hän istuu pöytänsä ääressä, syömässä kotoaan tuomaa voileipää. Kyseessä ei ole pelkästään traditio tai mieltymys tavanomaiseen, ei-materialistiseen elämäntapaan. Ulkona syöminen on vain liian kallista maassa jossa esimerkiksi opettajat tienaavat 35 000e vuodessa - ennen veroja. Jopa kaikkein vaatimattomimmatkin ateriat – esimerkiksi iso pizza kuljetettuna Oslon suosituimmasta pizzeriasta, maksavat 25 – 35e, mukaan lukien kuljetuskustannukset ja 25 prosentin arvonlisävero.

Eivät päivittäistavaratkaan ole halpoja. Jokaisena viikonloppuna, armeijoittain norjalaisia matkustaa Ruotsiin, ostaakseen jääkaappinsa täyteen supermarketeissa, joiden hinnat ovat edullisia vain norjalaisella mittapuulla. Tosin ei tämäkään ole mikään kovin hyvä ratkaisu, koska bensiini (tässä öljynvientivaltiossa) maksaa enemmän kuin euron litra.

Norjalaisissa pubeissa, esimerkiksi, kuka tahansa rikas tai tarpeeksi hullu voi, sanotaanko, ostaa gintonicin ja maksaa siitä noin 10e, saadakseen muutaman teelusikallisen giniä toniclasillisen pohjalle; Espanjassa taas drinkit ovat sikahalpoja ja baarimikko kaataa giniä lasin piripintaan asti, ellet sano ”stop”.

Tutkimus paljasti, että kun käytettävissä olevia tuloja verrattiin elinkustannuksiin, skandinaavit olivat köyhimpiä ihmisiä koko Länsi-Euroopassa. Tanskalaisten tulot olivat matalimmat, norjalaisten toisiksi matalimmat ja ruotsalaisten kolmanneksi matalimmat. Espanja ja Portugal, joiden talous on vähiten säädeltyjen joukossa koko Euroopassa, johtivat listaa.

Ilmiselvästi Norjan rikkaus on sellainen valtava myytti, jota ei haudata muutaman tutkimustuloksen takia."

Lue lyhentämätön artikkeli täältä:

http://www.stabu.net/rikasnor.html