Jo on soppa

Kun juttu on niin, että minulla on tasaisesti aamuvuoroja joten poikaystäväni tietää tasan koska olen töissä.
Hänen työvuoronsa sen sijaan vaihtelevat, on aamu ja iltavuoroja ja joinakin viikonloppuina töitä, toisina ei.
Hän ei koskaan kerro oma-aloitteisesti minulle vuoroistaan joten minä sitten kysyn häneltä, mutta hän aina hämmästelee, miksi kysyn!?
Kuulema epäilen häntä kun aina kyselen, mutta on se herran jestas kiva minunkin tietää milloin hän on töissä!
Alussa en kysynyt ja ihmettelin vain kun ei kuulunut kotiin, kaikki tutukin ihmettelivät miksi en koskaan tiennyt hänen työvuoroistaan.
Mutta kysy niitä sitten kun heti olen muka mustasukkainen kyttäievä akka.
Onko tosiaan niin, ettei nainen saa kysellä mieheltä työvuoroja?
On vaikeaa esim. tehdä ruokaa, kun en tiedä mihin aikaan hän on tulossa kotiin.
131233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Poikaystäväsi taitaa hieman ylireagoida, kyllähän se nyt on ihan normaalia olla kiinnostunut toisen menoista ja tuloista.

Meilläkin on sellainen tilanne, että mieheni tekee hyvin epäsäännöllistä työtä, välillä hän on iltaisin töissä, välillä taas päiväsin joskus puolestaan koko päivän aamusta iltaan. Meillä on nyt lopulta vakiintunut sellainen käytäntö, että hän laittaa aina loppuviikolla jääkaapinoveen seuraavan viikon työajat. Näin tiedän milloin kannattaa laittaa ruokaa ja milloin voi sopia jotain yhteistä menoa (kuten kyläily tai leffoihin meno).

Luulisi itsepäisemmänkin miehen ymmärtävän, että on kiva tietää milloin (edes suurinpiirtein) hän on tulossa kotiin. Tosiaan ihan ruuanlaittoakin silmälläpitäen. Kysypä häneltä suoraan miksi hän reagoi niin hanakasti työvuorojen tiedusteluusi kun et kuitenkaan tarkoita mitään pahaa tai epäluottamuksellista.

Äänestä

Minusta työnteko on jokaisen yksityisasia. Siihen ei ole syytä kotioloissa ottaa kantaa eikä varsinkaan pidä alkaa udella. Se ei ole hyväksi miehen uralle. Ei ole hyväksi tehdä miehestä valehtelijaa tivaamalla hänen työaikojaan. Usein esimerkiksi iltaneuvotteluista ja sauna-illoista tulee tieto vasta päivän aikana. Ja mikrot on keksitty.

Äänestä
  • Harvemmin vuorotyöläisellä on iltaneuvotteluja niin paljon, että ne elämää häiritsevät. Liekö alkuperäisen kysyjän poikakaverilla jotain säpinää menossa, kun pitää heti suuttua jos toinen kysyy työvuoroista. "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa."

    Äänestä

  • Vai niin, että oikein yksityisasia.
    Tietäähän hänkin minun työaikani, miksen minäkin saisi tietää hänen?
    On myös aika noloa jos joku tuttu kysyy minulta, mihin aikaan hän on kotona jos tulisi käymään ja minä sanon vaan aina että "en tiedä".
    Jos kerran yhdessä asutaankin, niin kyllä silloin on oikeus tietää toisen menemiset ja tulemiset, eihän muuten voi tietää vaikka toiselle olisi sattunut jotain!

    Äänestä

"On vaikeaa esim. tehdä ruokaa, kun en tiedä mihin aikaan hän on tulossa kotiin." onko sulla niin avuton poikaystävä, ettei osaa tehdä itse ruokaa..meillä ainakin tehdään itse omat ruokamme!!! Mä jo toivoin, ettei naiset enää alistu tohon ruoanlaittoon-paskaan..no ainakaan minä en alistu!!

Äänestä
  • Kyl mun mielestä pitäis kertoa työajat, se olis reilua mun mielestä. Mut niinku joku sano et työ on yksityisasia, nii ei tarttekkaan kertoa mitään mitä tekee töissä jne. Mut olis mun mielestä ainaki kiva tietää koska o kotona, edes suurinpiirtein. Ei saisi hermostua:)

    Äänestä

  • vastauksia..
    Siis asiahan ei sinulle kuulu, mutta minä "kokkaan" koska pidän ruoanlaitosta.
    Hänellä on myös aina nälkä töiden jälkeen, eikä hän silloin enää jaksaisi alkaa itselleen erikseen kokata.
    En siis pidä "alistumisena" kun itse olen päättänyt tehdä ruoat meillä.

    Äänestä

tämä aika selvästi kuulostaa pettämiseltä. katsos kun itse pettää niin sitä alkaa epäillä toista paljon enemmän.

Äänestä
  • Mikäli nyt ymmärsin oikein, niin väität että minä petän.
    Ensissäkään en petä, toiseksi en EPÄILE mitään miehestäni, haluan vain yksinkertaisesti tietää onko hänellä huomenna työpäivä vai ei!
    Ja iltavuoro vai aamuvuoro, tarkkoja kellonaikoja en tarvitse enkä saisikaan koska hänellä on epäsäännölliset työajat.
    ONKO SE NIIN KAMALAA jos haluan tietää milloin ihminen jonka kanssa asun on töissä ja milloin kotona?
    Toistan: EN epäile mitään hänestä, ihan sama minulle vaikka kävisi paneskelemassa jotain ämmää, kunhan kertoo milloin on kotona ja milloin muualla, että voi edes vähän suunnitella elämää.

    Äänestä

  • Rita kirjoitti:

    Mikäli nyt ymmärsin oikein, niin väität että minä petän.
    Ensissäkään en petä, toiseksi en EPÄILE mitään miehestäni, haluan vain yksinkertaisesti tietää onko hänellä huomenna työpäivä vai ei!
    Ja iltavuoro vai aamuvuoro, tarkkoja kellonaikoja en tarvitse enkä saisikaan koska hänellä on epäsäännölliset työajat.
    ONKO SE NIIN KAMALAA jos haluan tietää milloin ihminen jonka kanssa asun on töissä ja milloin kotona?
    Toistan: EN epäile mitään hänestä, ihan sama minulle vaikka kävisi paneskelemassa jotain ämmää, kunhan kertoo milloin on kotona ja milloin muualla, että voi edes vähän suunnitella elämää.

    vai niin, nyt selkis! Haluat siis pettää miestäsi kotonanne, mutta pelkäät miehesi yllättävän kun et tiedä milloin hän tulee kotiin? kuules narttu, miehesi todennäköisesti tiedostaa tilanteen, ja siksi ei kerro!

    Äänestä

  • sherlok holmes kirjoitti:

    vai niin, nyt selkis! Haluat siis pettää miestäsi kotonanne, mutta pelkäät miehesi yllättävän kun et tiedä milloin hän tulee kotiin? kuules narttu, miehesi todennäköisesti tiedostaa tilanteen, ja siksi ei kerro!

    Hitsi kun menitkin taas paljastamaan koko jutun! ;)
    Onneksi ymmärrän huumoria.

    Äänestä

  • Rita kirjoitti:

    Hitsi kun menitkin taas paljastamaan koko jutun! ;)
    Onneksi ymmärrän huumoria.

    heh, vain sinä täällä yöllä, vaikka seurustelet!
    jaa a, ratkaisen tämän huomenna selvin päin
    t. baarista kotiutunut sinkku

    Äänestä

Ei taida miehes olla uskollinen! Jos se ottaa tuollaisen epäilynä niin ei kuulosta hyvältä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rita kirjoitti:

Kun juttu on niin, että minulla on tasaisesti aamuvuoroja joten poikaystäväni tietää tasan koska olen töissä.
Hänen työvuoronsa sen sijaan vaihtelevat, on aamu ja iltavuoroja ja joinakin viikonloppuina töitä, toisina ei.
Hän ei koskaan kerro oma-aloitteisesti minulle vuoroistaan joten minä sitten kysyn häneltä, mutta hän aina hämmästelee, miksi kysyn!?
Kuulema epäilen häntä kun aina kyselen, mutta on se herran jestas kiva minunkin tietää milloin hän on töissä!
Alussa en kysynyt ja ihmettelin vain kun ei kuulunut kotiin, kaikki tutukin ihmettelivät miksi en koskaan tiennyt hänen työvuoroistaan.
Mutta kysy niitä sitten kun heti olen muka mustasukkainen kyttäievä akka.
Onko tosiaan niin, ettei nainen saa kysellä mieheltä työvuoroja?
On vaikeaa esim. tehdä ruokaa, kun en tiedä mihin aikaan hän on tulossa kotiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu