xtravaganza

Hei!

Haluaisin nyt tietoa ko laihdutusohjelmasta. Ihan kaikenlaista informaatiota hyviä ja huonoja kokemuksia?Onnistumisia ja epäonnistumisia? Netti tuntuu olevan pullollaan vain hyviä kokemuksia, mutta itse olen kauhuissani ajatuksesta, että 10vk:a syömättä tai siis pelkillä litkuilla..Miten normaali arki on onnistunut, vuorotyö?

itse olen 172cm ja painoa 90kg, 15kg haluaisian tuosta lukemasta poies...
2283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei vaan

Itselläni vasta 3 päivää "litkuilla" takana ja pahin on nyt aloittamisen suhteen ohi. Nälkä ei enää vaivaa, olo on pirteä ja energinen ja jotenkin myös kevyempi. Jää nähtäväksi missä vaiheessa alkaa yksitoikkoinen sapuska tökkimään. Kolme viikkoa aion näillä mennä ja sitten kevyesti syömällä, eli ns. puolivauhdilla" pidempään. Minulla pudotustavoitteena 13kg, eli aikalailla samoissa. Kymmentä viikkoa ei sinun missään nimessä tarvitse olla pussisapuskoilla, kun pudotettavaa vain 15kg. Mukaan vaan :)

Äänestä

Asenteella tämäkin homma tehdään. Päätin minäkin, että lihavuudesta johtuvat selkäkivut, sairaudet, läskiyteen voimakkaasti kytköksissä oleva häpeä, ylimääräiset plösät keskivatsasta saa lähteä pysyvästi; tilalle saan positiivisen hoikan entisen itseni. Alussa oli pari kolme päivää nälkä ja mieliala ärhäkkä. Ketoosiin päästyäsi energiataso paranee, unentarve vähenee ja vireystila nousee. Olen ollut 8 viikkoa täysvauhdilla ja aion olla täydet 10. Kiloja on lähtenyt 18 tähän mennessä ja aion olla vähähiilarisella puolivauhdilla kunnes olen lähellä tavoitettani. Itsetunto on parantunut ja johtuuko myös keväästä mutta mielialakäyrä on ja pysyy positiivisena. Vellit eli litkut ja runsas vedenjuonti kyllästytti väliin mutta väliaikaista sekin on. Alkoholittomuus tuntuu niin jättihyvältä että harkitsen vakavasti jatkaa vapaaehtoista raittiutta tämän kaiken jälkeen. Tai vähintään karsin ylimääräiset viininjuonnit juhlahetkiin ja määrät vähenee. Jatkossa aion pitää ruokapäiväkirjaa ainakin sen puolivauhdin ajan. Tärkeintä että tämä ei ole mikään tilapäinen kuuri vaan pysyvä muutos ruokailutavoissa ja liikunnassa. Normaali arki on sujunut päivätyössä ihan hienosti ja olen ollut jopa 2 viikkoa komennuksella muulla ja näillä valmisdrinkeillä on silti pärjätty. Puoliso ja lapset tykkää kovasti muodonmuutoksestani. Joissakin työkavereisseni jopa joku semi-kateellinen. Vanhat (pahat) tottumukset ihan varmasti pilkottaa jatkossakin ja niitä vastaan loppuelämä on yhtä kamppailua läskejä vastaan ja säännöllistä lenkkeilyä/jumppaamista/uintia/pyöräilyä/kuntosalia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


berty kirjoitti:

Hei!

Haluaisin nyt tietoa ko laihdutusohjelmasta. Ihan kaikenlaista informaatiota hyviä ja huonoja kokemuksia?Onnistumisia ja epäonnistumisia? Netti tuntuu olevan pullollaan vain hyviä kokemuksia, mutta itse olen kauhuissani ajatuksesta, että 10vk:a syömättä tai siis pelkillä litkuilla..Miten normaali arki on onnistunut, vuorotyö?

itse olen 172cm ja painoa 90kg, 15kg haluaisian tuosta lukemasta poies...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu