Katsahdinpa tuossa jonkun superlaadukkaan ihkudokkarin Liv-kanavalta, jossa pohdittiin Herra Oikean löytämistä. Olen eronnut pitkästä suhteesta puolisen vuotta sitten, ja sen jälkeen olen vain ja ainoastaan kuullut joka tuutista, että naisten vaatimukset parisuhteista ovat ihan epärealistisia ja siksi ne suhteet vain kaatuvat. Että aina etsitään jotain parempaa eikä osata tyytyä siihen hyvään, mitä jo on.
Alan ihan oikeasti jo epäillä itseäni, että olisiko sittenkin pitänyt jäädä siihen suhteeseen, jossa viiden vuoden aikana en kertaakaan kuullut, että minua rakastetaan. Hän ei koskaan kuulemma ikävöinyt minua, vaikka usein meni viikkoja, ettemme nähneet -samassa kaupungissa asuttiin kumminkin, mutta monesti hänellä vain oli viikkojen ajan paljon tärkeämpää tekemistä kuin antaa minulle edes yksi ilta aikaansa. Yhteisestä kodista ja yhteisestä tulevaisuudesta, edes lähitulevaisuudesta, ei ollut tietoakaan. Ongelmien sattuessa mies ei puhunut ollenkaan. Hän väisti jos yritin suukottaa (enkä tarkoita edes mitään julkisia paikkoja). Seksielämä oli aivan olematonta, ja etenkään minun aloitteestani ei tapahtunut kertaakaan mitään. Hän kertoi joka kerta miettivänsä eroa, jos en ollutkaan hyvällä tuulella koko ajan, koska hän olisi halunnut minun olevan aina iloinen.
Olin kai vissiin vaan niin epärealistinen. Ei olisi pitänyt erota, kuvittelin liikoja. Tuollaisia kai ne ihan tavalliset parisuhteet on, eikä parempaa löydy etsimälläkään.
Mitä sitä sitten oikein saa vaatia kumppanilta ja parisuhteelta, ettei heti leimata nirsoksi ja epärealistiseksi?
Alan ihan oikeasti jo epäillä itseäni, että olisiko sittenkin pitänyt jäädä siihen suhteeseen, jossa viiden vuoden aikana en kertaakaan kuullut, että minua rakastetaan. Hän ei koskaan kuulemma ikävöinyt minua, vaikka usein meni viikkoja, ettemme nähneet -samassa kaupungissa asuttiin kumminkin, mutta monesti hänellä vain oli viikkojen ajan paljon tärkeämpää tekemistä kuin antaa minulle edes yksi ilta aikaansa. Yhteisestä kodista ja yhteisestä tulevaisuudesta, edes lähitulevaisuudesta, ei ollut tietoakaan. Ongelmien sattuessa mies ei puhunut ollenkaan. Hän väisti jos yritin suukottaa (enkä tarkoita edes mitään julkisia paikkoja). Seksielämä oli aivan olematonta, ja etenkään minun aloitteestani ei tapahtunut kertaakaan mitään. Hän kertoi joka kerta miettivänsä eroa, jos en ollutkaan hyvällä tuulella koko ajan, koska hän olisi halunnut minun olevan aina iloinen.
Olin kai vissiin vaan niin epärealistinen. Ei olisi pitänyt erota, kuvittelin liikoja. Tuollaisia kai ne ihan tavalliset parisuhteet on, eikä parempaa löydy etsimälläkään.
Mitä sitä sitten oikein saa vaatia kumppanilta ja parisuhteelta, ettei heti leimata nirsoksi ja epärealistiseksi?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Siis ei sinun avauksesi, vaan tuo liikaa vaatimishöttö! Ei hittolainen, en ymmärrä ihmisiä, jotka väittävät, ettei saa vaatia mitään, pitää vaan tyytyä siihen, mitä ensimmäisenä saa...
Lähdin omasta pystyyn kuivaneesta suhteestani pari vuotta sitten sillä mielellä, että voin vallan mainiosti viettää loppuelämäni ilman parisuhdettakin. Ikää on sen verran, että pesänrakennusvaihe on ohi - olen kouluikäisen tytön yh nykyisin ja meillä on oikein kivaa keskenämme. Paitsi että kävihän siinä sitten niin, että miesystäväkin löytyi. Ei ole mikään kompromissi eikä liikaa vaadittu - vaan ihan hitsin ihana ja upea mies, kertakaikkiaan napakymppi minulle.
Älä siis sinäkään heitä pyyhettä kehään ja tyydy toiseksi parhaisiin, kun se PARAS voi luurata heti kulman takana! Ja etenkään älä nyt lykkää katumusta erostasi, se ei ole paskankaan arvoista.
Kyllä vaatimuksia saa olla, parempi vaan kun tietää mitä hakee niin ei tule tuhlattua aikaa niihin joiden kanssa ei ole mitään mahdollisuuksia mielekkääseen yhteiselämään. Ei kenelläkään ole mitään velvollisuutta toimia kumppanille kynnysmattona ja epärealististen vaatimusten kohteena. Yllättävän moni tosin tyytyy siihen rooliin mieluummin kuin edes harkitsee yksin elämistä.
Niinhän siinä dokkarissa sanottiin, että pitää olla realistisia vaatimuksia, miettiä mitä ominaisuuksia oikeasti_tarvitsee_miehessä ja mitkä ovat vaan sellaisia mitä_haluaa_mutta joilla ei oikeasti ole merkitystä. Mä tajusin sen ohjelman katsottuani että mulla on oikeasti aika hyvä mies. Täydellistä ei ole olemassa, mutta tärkeää on että ne asiat joilla oikeasti on merkitystä, ovat kohdillaan. Olen onnellinen, että olen pysähtynyt miestavaratalossa siihen neljänteen kerrokseen.