Kärsin sinkkuudesta vaikka olen itsenäinen nuori nainen, jolla on laaja ystäväpiiri ja asiat muutenkin kunnossa. Joskus kipu on niin valtava, että se muuttuu fyysiseksi säryksi rintakehässä ja mahassa. Onko kellään muulla samoja fiiliksiä? Luonteeltani olen aika temperamenttinen ja jossain määrin myös ristiriitainen, varsinkin silloin kun ihastun kovasti. Ihastun tosin hyvin harvoin ja viime suhteesta onkin reilusti aikaa. En tiedä onnistunko pelottamaan miehen tuolla käytökselläni, kun en pysty aina ihan täysin hallitsemaan tunteitani (vaikka yritänkin). En pysty olemaan aina tasainen, järkevä, kiltti ja mukava. Luulen, että mua pidetään joskus hieman hulluna tuon takia. Itse olen suht sinut oman temperamenttini kanssa, mutta mua pelottaa, että kukaan (mies) ei kestä luonnettani ja jään yksin. Ystävät ovat onneksi antaneet uskoa, että olen ihan normaali ja ihana, mutta silti arveluttaa ja toiseksi, olen ystävien seurassa "tasaisempi". Saako nainen olla mielestäsi äkäinen tai ristiriitainen? Ihastuessani tunnen sekä positiivisia, että negatiivisia tunteita toista kohtaan. Joskus tunnen jopa vihaa jos en saa huomiota ja saatan sanoa ilkeästi. Toisaalta olen ystävällinen ja hempeä. Entä jos mies luulee, että mulla on jokin mielenterveysongelma ja alkaa karttaa? Olen hyvin voimakastahtoinen ja päättäväinen vaikka pohjimmiltani olenkin lämmin ja ystävällinen. Rakastan elämää ja ihmisiä, enkä halua kellekään mitään pahaa. Joskus mietin että onko ihan normaalia kaivata parisuhdetta näin paljon, että ihan itkee sen takia. Keväällä rakastuin erääseen mieheen, josta en ole päässyt vieläkään yli vaikkei mitään suhdetta edes syntynyt. Olin aivan murtunut ja nyt jo vähän parempana, mutta yhä sattuu. En tunnu pääsevän eteenpäin vaikka kuinka yritän jatkaa elämääni. Järjellä olen asian jo aikaa sitten käsitellyt, mutta tunteita on vielä olemassa. Liikun niin paljon kuin mahdollista, se tuntuu olevan ainut mikä auttaa (ja ystävät myös, mutta en halua heitä paljoa kuormittaa ongelmallani). Liikunta saa ajatukset hetkeksi pois sinkkuudesta ja lisää muutenkin hyvänolon tunnetta. Laitan myös paljon hyvää ruokaa, hemmottelen itseäni ja löydän ilon aiheita myös pikkuasioista. Kaipaan silti ihan älyttömästi läheisyyttä ja varsinkin seksiä. Ajattelen noitakin juttuja aivan liikaa ja olo on turhautunut. Onko mulla jokin seksiriippuvuus? Toisaalta en sorru yhdenyönjuttuihin tai vastaavaan vaan sinnittelen tässä. En yhtään tiedä kauanko mun on oltava ilman miestä ja seksiä. Olenko nomaali, kun ihastun niin harvoin? Kaverit ympärillä tuntuvat tapaavan nopeasti uuden ihastuksen ja aloittavan taas seurustelun. Itse en siihen pysty.
Hulluutta?
sinkku_
3210
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
..ympärillesi ja tarkkaile muita ihmisiä ja heidän käyttäytymistänsä. Hyvässä lykyssä sinua yritetään vain painaa muottiin ja muovata hiljaiseksi, koska hyvin suuri osa ihmisistä pitää tunteita väärinä, temperamenttia kauhistuksena ja itsensä ilmaisua huonona käytöksenä. Tai jos ei muuta niin ovat kateellisia siitä, että kykenet tuntemaan ja toimimaan.
Satoi tai paistoi, tuulee tai mylvii tai vaikka salama iskee niin älä luovu itsestäsi, omista periaatteistasi ja arvoistasi, mielenkiinnon kohteistasi. Elämä ilman minuutta ei ole elämää.
sulle kommentistasi. Kyllä se minuus täytyy saada säilyttää, vaikka olen myös valmis sitä hieman hiomaan ja kehittämään. Siksi noita asioita mietinkin. Kai tuo sinnikkyys on niin oleellinen osa mua, ettei se koskaan kuole ja joskus jopa naureskelen mielessäni, ettei tällaista itsepäistä likkaa saisi edes hengiltä millään jos joku paha paikka tulisi. Aurinkoisia keväthetkiä! :)
Olisi voinut olla mun kirjoittama tuo juttusi...! Ja mä olen tullut siihen tulokseen, että ei temperamenttisuudessa ole mitään pahaa. Toki niin, ettei ihan pimahtele päivittäin, mutta se että hieman normaalia voimakkaammin esim.näyttää tunteensa, ei siinä ole mitään pahaa. Mä olen itse mieltänyt sen niin, että jossain etelän mailla mäkin olisi varmaan ihan "normitapaus" ja välillä tuntuu, että olisinpa syntynyt sinne! Ja olen myös miettinyt sitä, että pelotanko mä miehiä sitten ympäriltäni pois, ja jos näin on, niin sitten tämä kyseinen ihminen ei ollut mua varten. Ymmärrän kyllä, jos arvostaa tasaista luonnetta ja tunteiden hillitsemistä, musta ei siihen ole. En silti koe olevani millään tavalla mielenvikainen. Mä tunnen vahvasti ja näytän sen, pyrin aina kuitenkin olemaan loukkaamatta toisia. En ole ilkeä enkä puuskissanikaan puukota ketään heikkoon kohtaan.
Mulle on kanssa ollut aina vaikeaa käsitellä ja päästä yli ihmissuhteista, liittyy varmaan siihen, että en ihastu tai rakastu helposti. Tästä syystä olen kokenut todella kovia sydänsuruja...niin...tunnen nekin vahvasti. Mutta jotenkin mä aina vaan nousen ja uskallan aloittaa uudelleen, en luovuta vaikka mikä tulis!