Hulluutta?

Kärsin sinkkuudesta vaikka olen itsenäinen nuori nainen, jolla on laaja ystäväpiiri ja asiat muutenkin kunnossa. Joskus kipu on niin valtava, että se muuttuu fyysiseksi säryksi rintakehässä ja mahassa. Onko kellään muulla samoja fiiliksiä? Luonteeltani olen aika temperamenttinen ja jossain määrin myös ristiriitainen, varsinkin silloin kun ihastun kovasti. Ihastun tosin hyvin harvoin ja viime suhteesta onkin reilusti aikaa. En tiedä onnistunko pelottamaan miehen tuolla käytökselläni, kun en pysty aina ihan täysin hallitsemaan tunteitani (vaikka yritänkin). En pysty olemaan aina tasainen, järkevä, kiltti ja mukava. Luulen, että mua pidetään joskus hieman hulluna tuon takia. Itse olen suht sinut oman temperamenttini kanssa, mutta mua pelottaa, että kukaan (mies) ei kestä luonnettani ja jään yksin. Ystävät ovat onneksi antaneet uskoa, että olen ihan normaali ja ihana, mutta silti arveluttaa ja toiseksi, olen ystävien seurassa "tasaisempi". Saako nainen olla mielestäsi äkäinen tai ristiriitainen? Ihastuessani tunnen sekä positiivisia, että negatiivisia tunteita toista kohtaan. Joskus tunnen jopa vihaa jos en saa huomiota ja saatan sanoa ilkeästi. Toisaalta olen ystävällinen ja hempeä. Entä jos mies luulee, että mulla on jokin mielenterveysongelma ja alkaa karttaa? Olen hyvin voimakastahtoinen ja päättäväinen vaikka pohjimmiltani olenkin lämmin ja ystävällinen. Rakastan elämää ja ihmisiä, enkä halua kellekään mitään pahaa. Joskus mietin että onko ihan normaalia kaivata parisuhdetta näin paljon, että ihan itkee sen takia. Keväällä rakastuin erääseen mieheen, josta en ole päässyt vieläkään yli vaikkei mitään suhdetta edes syntynyt. Olin aivan murtunut ja nyt jo vähän parempana, mutta yhä sattuu. En tunnu pääsevän eteenpäin vaikka kuinka yritän jatkaa elämääni. Järjellä olen asian jo aikaa sitten käsitellyt, mutta tunteita on vielä olemassa. Liikun niin paljon kuin mahdollista, se tuntuu olevan ainut mikä auttaa (ja ystävät myös, mutta en halua heitä paljoa kuormittaa ongelmallani). Liikunta saa ajatukset hetkeksi pois sinkkuudesta ja lisää muutenkin hyvänolon tunnetta. Laitan myös paljon hyvää ruokaa, hemmottelen itseäni ja löydän ilon aiheita myös pikkuasioista. Kaipaan silti ihan älyttömästi läheisyyttä ja varsinkin seksiä. Ajattelen noitakin juttuja aivan liikaa ja olo on turhautunut. Onko mulla jokin seksiriippuvuus? Toisaalta en sorru yhdenyönjuttuihin tai vastaavaan vaan sinnittelen tässä. En yhtään tiedä kauanko mun on oltava ilman miestä ja seksiä. Olenko nomaali, kun ihastun niin harvoin? Kaverit ympärillä tuntuvat tapaavan nopeasti uuden ihastuksen ja aloittavan taas seurustelun. Itse en siihen pysty.