"Sairaalloinen?" PERHOSFOBIA

Kieltämättä hieman "aristaa" keskustella aiheesta, sillä vaistomaisesti tunnen olevani yksin tän asian kanssa.
Kaveripiirissäni tai edes mieheni, etenkään perheeni: joka on joutunut vierestä katsomaan panikoimistani näiden "viattomien" otuksien tähden, ei kykene ymmärtämään moista ongelman vakavuutta, mikä se minulle itselleni henk. kohtasesti on..

Elikkä, ensimmäiset epämiellyttävät kokemukseni näiden pirulaisten kanssa olivat jo suht varhain, ala-aste ikäisenä.
En jo tuolloin voinut sietää, enkä ymmärtää niiden "kauneutta" ja "haurautta", etenkään viattomuutta, sillä minulle ne olivat saastuneita petoja, jotka ikäänkuin olisivat aistineen pelkoni ja täten minua ahistelleet. En voinut ymmärtää sitä, kuinka muut ikätoverini ottivat näitä siivekkäitä olentoja kätösiinsä, repien heiltä toisen siiven ja jättäen siihen kitumaan. En tietenkään tuntenut empatiaa tätä elukkaa kohtaan, enkä nyt varsinaisesti nauttinutkaan sen kärsivän, mutten voinut ymmärtää miten joku kykenisi koskemaan tähän.

Minulle riitti se yksi ainokainen kerta, kun ystäväni uskotteli minulle sen olevan vaaraton ja laittoi moisen käteeni, josta sain väriä sormiini.
Siitäkös sitten riemastuin, eikä tässä elämänvarrella ole ne kokemukset ainakaan parantuneet niiden kanssa.

Yksi aikaisemmista rivitalo asunnoistamme joutui täysremonttiin minun valtavien pelkotilojeni vuoksi, sillä ainakun olin suihkussa, jostain helv*tin nurkasta lenteli perhonen päin alastonta vartaloani, eikä jostainkumman syystä millään meinannut luuhistua lattialle, vaikka kuinka näitä päin suihkuttelin. No sehän meni sitten siihen että joka ainoainen kerta suihkuun mennessäni suihkuttelin kylpyhuoneen lattiasta kattoon siinä pelossa, ettäkö jostakin lentelisi taas perhonen ja näinhän siinä aina myöskin kävi. Suihkussa käynti oli yhtä itkua ja kiljumista, toisinsanoen erittäin traumaattista. Lopputulos oli tämä, että asunossa ilmeni erittäin vakava homevaurio minun "kastelujeni" takia ja jouduimme muuttamaan. Seuraavissa uusissa kodeissa tein saman, mutta aikasempaa hillitymmin ja silläehdoilla sitten asuimmekin, ettei ikkunoita pidettäisi KOSKAAN auki, edes kuumina helle päivinä.

Ulkona oleminen kesäsin on yhtä tuskaa, etenkin parvekkeella tupakoiminen. Se menee aina siihen päänkääntelemiseen ees sun taas ja valmiina_karkuun asento. Jos sisällä sattuu olemaan perhonen, en saa hengenrauhaa ennenku se on löydetty ja etenkin jos sen itse löydän, en edes kykene tappamaan sitä. Saatan seistä 5minuuttia kenkä kädessä miettien, että pomppaakohan se minua kohti, tai että ehinkö litistämään sen, vai kostaako hänen kanssaystävät lentelemällä suuhuni yöllä tms. Jos sisällä on perhonen koen myös kaiken ruoan olevan saastunut, tai jos pöydällä on puolillaan oleva juomalasi, en voi koskeakaan enään siihen olettaen, että perhonen olisi siihen lennellyt. Myöskin nukkuminen on täysin mahdotonta, sillä kokemusta on siitäkin, että peiton nakkaessasi niskaan, sieltä lennähtää perhonen. Parasta aikaa suunnittelen kaiken valkoisen muuttamista tummempiin sävyihin, sillä perhosethan tunnetusti lentelevät päin valkosta/valoa. Myöskin perhosen kuvan näkeminen esim tv. ruudussa aiheuttaa suurta etomisen tunnetta ja pahoinvointia, muunmuassa yökkäämis refleksin, etenkin ruokahalut on menetetty loppupäiväksi, jos näin pääsee käymään.


Tämä pelko vaikuttaa jokapäiväseen elämääni aivan liikaa, etenkin kesäsin. Olenko täysin pösilö, etten voi elää täysillä näinkin "naurettavan" asian, ku perhosten kanssa? Toivon todella etten olisi yksin asian kanssa, olis hieno kuulla muidenkin epämiellyttävistä kokemuksista näiden otusten kanssa, tai kyseisestä fobiasta ylipäätään.