on sopivaa sitoutua sukulaislapsen kummiksi? tuntuu, että niin moni avioliitto/suhde päättyy eroon, että ei sitä haluais turhaa hätiköidä, tavattiin naisystävän kanssa vuoden 2008 alussa, muutettiin yhteen nyt syksyllä 2009, kun kumpikin sai opiskelupaikan, suhde tuntuu mukavalta, ja just äskettäin meitä pyydettiin kummiksi sukulaislapselle, alkuhuumassa se tuntui ihanalta, ja nyt me ollaan "onnellisia kummeja", myönnän että meillä molemmilla on myös kova hinku saada oma kämppä, siis asuntolainaakin mietitään, mutta ollaan vasta 22v.
hätiköidäänkö me liikaa? pitäiskö antaa ajan kulua kunnolla esim. 3-5 vuotta ja sitten hommata se laina yhteisiin nimiin, koska onhan se aika iso juttu jos me erottaiski parin vuoden päästä, "kummikahle" meillä on jo!
en mä mitään kadu (vielä), suhde tuntuu hyvältä, avopuoliso on erittäin kunnianhimoinen nainen ja haluaa hyvän työpaikan, välillä vaan pelottaa että eihän se ole liian urasuuntautunut?, (aikaa jää myös mulle) mutta pitäiskö vaan antaa mennä tunteella eteenpäin vai järjellä?
hätiköidäänkö me liikaa? pitäiskö antaa ajan kulua kunnolla esim. 3-5 vuotta ja sitten hommata se laina yhteisiin nimiin, koska onhan se aika iso juttu jos me erottaiski parin vuoden päästä, "kummikahle" meillä on jo!
en mä mitään kadu (vielä), suhde tuntuu hyvältä, avopuoliso on erittäin kunnianhimoinen nainen ja haluaa hyvän työpaikan, välillä vaan pelottaa että eihän se ole liian urasuuntautunut?, (aikaa jää myös mulle) mutta pitäiskö vaan antaa mennä tunteella eteenpäin vai järjellä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuotanoin. Parempi kun alkaa kummiksi vain omalle sukulaislapselleen. Lapsesta tuntuu kurjalta kun kummiin ei enää saa yhteyttä. Jos sukulaislapsi on sinun suvustasi, oletko aivan varma että tyttökaverisi välittää olla kummina vielä parinkymmenen vuoden päästä? Voisin sano että tuskin.
Älä mene pelkän tunteen varassa eteenpäin, vaan painele jarrua ja pidä järki mukana. Yhteenmuuttaminen on juttu, jossa tarvitaan syvää harkintaa.
No en tota kummiutta pidä kuitenkaan kauhean vakavana asiana. Meille taas kävi niin että kummilapsen vanhemmat erosi tosi riitaisasti ja koska ollaan isän puolelta sukua niin nyt ei kummilapsesta ole vuosiin kuulunut mitään (toisaalta miksi pitäisi meihinkään yhteyttä kun ei isäänsäkään suostu näkemään), ei kummius välttämättä ole mikään tiivis suhde.
Mun neuvo on että kunhan oot kaikkea miettinyt siltä kannalta että olet valmis riskin ottamaan, niin anna mennä. (Siis tiedostat sen että huonostikin voi käydä) Ei me eletä kauhean kauaa, toiset vielä vähemmän. Mitäs jos kahden vuoden päästä kuulet sairastavasi syöpää ja silloj mietit että miksi ette tehneet asioita, joita halusitte kun vielä voi. Älä liikaa huolehdi siitä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, jos asiat järkevästi järjestää niin esimerkiksi asuntovelat ei aiheuta mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia erotilanteessakaan.
Elä nyt, älä huomenna sillä huominen ei välttämättä tulekaan.