Laivalla. Että sellaista sakkiako oli laivalla yhteisessä seminaarissa purkamassa tukahdettuja yhä pahenevia tunteitaan näytti myös aivan kuin autonominen hermosto olisi saannut lisä löylyä kun olihan viihdyttäjänä oikein " Kansanedustaja " tosin hauska lastenlaulu olikin muuttunut hänen mielessä kiihokkeeksi vailla järkeä
Fyysinen kuormitus sekä pitkään patoutunut viha olikin kertakaikkisen selvää kaikille heistä pitkällä horisontaalisesti. Oletteko koskaan ikinä misssään tämän saman höynäytetyn vaalien alle valjastetun väestön misssän ikinä toitottomassa torveaan Minkään suomalaisen yhteiskunnan epäkohtien takia.
"rakkaudeliset " mummien sekä vaarien puolustajatko itse tahrovat tehdä perushoivatyötä sekä ymmärtäisivätkään sen arvoa heille itselleen.
Hieno varmaan että ovat nyt pääseet valokuvattavaksi ja ilmaiseksi sieltä vaan poimimaan parhaat puolukat kuin kuvat jotka heitä fanittavat suomihan on heidänkin mukaan vapaa demokraaattinen maa.
Pystyvätkö nuo ihmiset huolehtimaan itsestään että eivät ole taakaksi suomalaiselle yhteiskunalla ja onko yleensä ihminen taakka, aivan älistyttävää ihmisen esineilistämistäkin.
tuo joukko on saannut itselleen nyt sitten suuren johtajan jota seurata Tietääkö monikaan heistä muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan kun vaalit on ohi. Vuosien varella on häpeileviä anteeksi pyytäjiä nähty jo tarpeeksi sekä myös noita suuri johtajie joka maassa jotka lupaavat yhtä ja tekevät toista
mielenkiintoista on katsoa kuinka moni ulkomaisten omistuksessa oleva yhtiö haluaa palkata heidän perilisiä saatika ottaa heitä yhteenkään projektiin .Että nuo solvaavat tyytymättömät vallan haluiset pyrkyritkö ihan oikeasti ovat huolissaan saatika että laittaisivat aikaansa edes oikeasti suomalaisen yhteiskunnan sekä sitä kautta omien perilisten hyvinvointiin.
siellä vilahtelee joitain "lieventäviä " ilmaisuja maahanmuutosta mutta tuolla vihan määrällä ala-arvoisella rehvastelulla jota heidän johtajansa käyttää sytykeenä saadakseen Itselleen näkyvyyttä niin kuin edeltäjänsä mutta eivät ole vuosien aikana pitäneet hoitaneet maksaneet jne. edes omia läheisiään saatika olleet avuksi paitsi jos siitä saa näkyvyyttä sekä perhepolitista mainosta eli tuloja itselleen.
mutta mutta demokratiahan on myös juuri tuota että tulkoon ihmiset johtajiensa siivellä vai tulevatko sen voi sitten taas kerran nähdä vaalien jälkeen esimerkkejä on joka maasta.
En nyt sanoisi tuostakaan jota olemme nähneet ja lukeneet että ovat Omillaan ja terveenä vai väitättekö että omillaaan ja terveenä ihmiset käyttävät noin koskaan missään jatkuvasti viikosta kuukaudesta vuodesta toiseen vain todetakseen olevansa välineitä toisille jotka rahastavat nyt heidän äänillä itselleen sekä perilisille hyödyt sekä huvin vaikkapa siten syö parsaa ihmisten kautta.
iloisempiin asioihin mennäkseni Näkemiin :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.