siis saa sakottaa. Koska polliisi tai muut viranomaiset eivät ehdi kaikkialle, voisi vastaavaa laajentaa. Esim. keskelle kaupan käytävää jätetyt kärryt, liukuportaiden tukkiminen ja väärään jonoon meneminen ovat sakottamisen arvoisia. Yksityinen maanomistaja voisi sakottaa myös väärästä marjastamisesta. Taloyhtiöt vois sakottaa myös väärästä polkupyörien säilytyksestä - ainakin meidän pyöräkellarissa. Muut saa jatkaa eli hyviä sakottamiskohteita otetaan vastaan.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Vaikka poroporvarina monin paikoin kannatankin yksityisiä palveluja julkisten kustannuksella, niin tuota päätöstä ihmettelen. Korkein oikeus on nyt voimassa olevaa lakia linjannut, joten jos päätös ei miellytä, vika on silloin laissa ja se pitäisi muuttaa.
Jokainen pysäköinninvalvoja tuottaa kaupungille reilusti enemmän virhemaksutuloa kuin aiheuttaa palkka- ja sosiaalikuluja. Että jo nyt on perkele, ettei niitä voi palkata niin paljoa, että ehtivät virkansa puolesta nuohota myös parkkihallit. Kummallista, kun ei kunnille raha kelpaa vaan se täytyy työntää yksityisten taskuun.
taitaa olla yksi huonoimmin arvostetuista. Se ja huono palkka voivat osaltaan olla syynä. Miten sen yksityiset sitten saavat kannattamaan ja löytävät työntekijöitä - hyvä kysymys.
Työkkärissä ei ole auki yhtään pysäköinninvalvojan tointa eikä ollut kauaakaan, kun Hesari kertoi, että uusiin paikkoihin oli runsaasti hakijoita.
Mä voisin ruveta ratsaamaan kännisiä teinejä kaupungilla ja sakottaa niitä. Tietenkin viinat takavarikoisin myös. Sama juttu sitten narkkisten kanssa, kamat mulle ja hyypiöt rautoihin. Kai joku kotietsintäkin olisi paikallaan ja omaisuuden takavarikointi, koska rikoksilla ne kuitenkin on hankittu.
ilman hihnaa olevat koirat - tai siis niiden omistajat. Eiks siinä ole yksityisen sakottajan paikka.
Kuuluuko tohon sun toimenkuvaan myös katukuseksijoiden sakottaminen? Ainakin pitäs.
Voisihan sitä toimenkuvaa laajentaa. Irtonaiset koirat huostaan ja vapauttaminen 1000€ käsittelykulujen jälkeen takaisin omistajalleen. Tai sitten ne vois myydä rikkaille mulkuille britteihin taistelukoiriksi. Katukuseksijoihin en puutu.
juttu.
Sinänsä ei pitäisi koskea heitä, jotka unohtaneet esim. kaupan parkkipaikalla laittaa pysäköintikiekkoa.
Itse aikoinaan olin töissä paikassa, missä joutui joka toinen tunti käydä kiertämässä pysäköintikiekkoa ettei tule sakkoja. Sinänsä pomon olisi pitänyt käydä neuvottelemassa työntekijöille oma pysäköintipaikka.
ehdottamat oli hyviä - kiitti kannustuksesta.
laittaa kyttä, ettei yleisessä käymälässä olla kahta minuuttia pidempään pöntöllä, jotta jonoa ei synny vaikka muita käymälään pyrkijöitä ei löytyisikään.
taloyhtiöt vois palkata roskavahdin. Sakot saa jos laittaa vääriin astioihin tai muuten menee huti.
Kaikille nilkeille nopea ratkaisu:
Ennenkuin ajat auton parkkiin tuollaiselle alueelle ota ruuvimeisseli ja käy ruuvaamassa se sopimuskyltti irti ja heitä se *ttuun tai vedä spraymaalit päälle. Nappaa kuva kyltittömästä kadunpätkästä. Koska sopimusehdot eivät ole esillä voit pyyhkiä sopimusrikkomusmaksuilla persettäsi jos sellaisia lähetellään perään.
yleensä tehokkain.
Sprey nopein, vielä bopeampi on laittaa huppu ky. kyltin päälle ja ottaa sitten liikennemerkistä kuva.
toisen omaisuuden tärvelystä - eikä toi muutenkaan oikein toimi. Siis jos mafiosot alkaa keräämään suojelurahaa, niin mä en oikein usko et aseiden piippujen muuraaminen umpeen ratkaisee ongelman.
taidan hakea starttirahaa, sillä tässähän on selkeä markkinarako.
sakottaa ekana? Näin ympäristöaikoina mä ehdotan, et aloitat tosta roskishommasta. Banaani kuivajätteissä - 20 euroo. Maitopurkki - 47 euroo. Telkkari roskiskatoksen lattialla 1561 euroo.
ensiksi oman ja lähialueen taloyhtiöiltä, mikä eniten hiertää. Moni hallituksen puheenjohtaja ja isännöitsijä maksaisi varmasti mielellään siitä, että hoitaa likaiset hommat heidän puolestaan.
Tuo roskispuoli on varmasti sellainen, josta saisi tulosta. Toimintaa voisi sitten laajentaa kysynnän mukaan, kun asiakkaat huomaisivat kuinka hyvästä palvelusta onkaan kyse.
Taloyhtiöissä hiertää niin moni asia. Talkoiden väliin jättäminen, yhteisen harjan varastaminen, tervehtimättä jättäminen, parvekkeella tupakointi ... Paa tarjous tulemaan.