Mamuille tuli porttikielto Vantaalle

Ylen uutiset (viittomakieliset) ti, klo 17.00 kertoi hätkähdyttävän uutisen: Vantaalla ei ole enää varaa ottaa uusia mamuja kahteen vuoteen. Kun ajatellaan miten mamut on nostelleet harkinnanvaraisia lisiä mm. aina uusiin huonekaluihin (koska henget seuraa mukana) uutta osoitetta kohti, läppäreihin, kännyköihin, mekan matkoihin, autokouluihin moninen inssiajoine, kustannuksia, jotka me suomalaiset veronmaksajat joudumme maksamaan itse, tähän on tultu.
Seuraavaksi joku muukin kaupunki tai kunta joutuu myöntämään rajallisuutensa. Kuka seuraavaksi ?
10595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Aloittajan ymmärtämisen taso on alentunut. Vantaan päätös koskee pakolaisia, ei mamuja. Onko puurot ja vellit menneet täysin sekaisin päässäsi?

Äänestä
  • Pääkaupunkiseutukaupunki on harvinaisen rohkea tunnustaakseen köyhyytensä. Mutta saisivat muutkin kehyskaupungit siellä niin tehdä. Mamuille syydetään rahaa enemmän kuin kantasuomalaisille ikinä.
    Eihän tällä voi olla hyvät seuraukset.

    Äänestä

  • Oli nyt kyseessä sitten minkä asteen mamu tahansa, pääkaupunkiseutu näyttää jo muille mallia. Kuulema ns.perheiden (hah haaa) yhdistämisiä tulee kaupungin kontolle liikaa eikä Uudenmaan lääni ym kunnat halua mamuja vastaan. Niinpä niin.

    Äänestä

  • panee portit kiinni kirjoitti:

    Oli nyt kyseessä sitten minkä asteen mamu tahansa, pääkaupunkiseutu näyttää jo muille mallia. Kuulema ns.perheiden (hah haaa) yhdistämisiä tulee kaupungin kontolle liikaa eikä Uudenmaan lääni ym kunnat halua mamuja vastaan. Niinpä niin.

    Kyse on edelleen pakolaisista, ei maahanmuuttajista. Jos kerran on "maahanmuuttokriitikko" eli tuttavallisemmin rasisti, niin luulisi että olisi asioista edes sen verran perillä, että ymmärtäisi mikä ero on pakolaisella ja maahanmuuttajalla. No, rasisti on tunnetusti idiootti ja kovin vähä-älyinen ihmisyksilö, joten kai se on ihan ymmärrettävää, ettei sellaisen pellen päähän mahdu kuin yksi asia kerrallaan.

    Äänestä

  • sdafasfasfd kirjoitti:

    harvapa muualta suomeen tuleva ulkomaalainen tulee vain elintasopakolaiseksi kun nämä somalit ja kurdit.lähes 95 %tänne tulevista (ei somalit ja kurdit) tulee töihin ja maksamaan veroja.somalit tulee hakemaan tuet pois,töistä ei tietoakaan ja niitä edes kiinnosta kun fatta maksaa kaiken.suomeen tervetulleita kyllä ulkomaalaiset,mutta tulkoot sitten ITSE elättämään itsensä, ei yhteiskunnan tuilla.

    Äänestä

  • ei lisää kiitos kirjoitti:

    Helsingin kaupunkihan ilmoitti ihan selvästi, että nojaten yhdenvertaisuuteen se myöntää mamulle työpaikan tilanteessa, jossa kaksi yhtä pätevää hakee työpaikkaa, suomalainen ja mamu.
    Ja stadilaiset vielä maksaa veroja tollaisen laitoksen elättämiseksi. MIKSI ?
    Koska työpaikat on katoamassa kovaa vauhtia eri syistä, mamut ottaakoot sen peruskoulun vakavasti, opetelkoot suomenkielen ja jatkakoot jatko-opintoihin. Mitään "yhdenvertaisuuslakia" niihin ei aleta noudattamaan.

    Äänestä

  • ohi kantisten kirjoitti:

    ”Helsingin kaupunkihan ilmoitti ihan selvästi, että nojaten yhdenvertaisuuteen se myöntää mamulle työpaikan tilanteessa, jossa kaksi yhtä pätevää hakee työpaikkaa, suomalainen ja mamu.”

    Mielenkiintoinen…
    Olen mamu, oman (eurooppalaisen) kielen opettaja ja AINA, kun tuli uutta työtä, suomalainen sai viran ja sain sijaisuutta.

    ”mamut ottaakoot sen peruskoulun vakavasti, opetelkoot suomenkielen”
    Totta kai, kaikki koululaiset mamut puhuvat suomea!
    Aikuinen mamu ei saa työtä - ei edes esim. siivoojan työtä - jos ei puhu suomea.

    Äänestä

  • mamu22 kirjoitti:

    Nythän lukuisissa terveyskeskuksissa on ollut kielipuolimamuja töissä lääkäreinä ja ihan hirvittää, miten huonosti hoonolla soomella ymmärretään potilasta.Hoidetaanko väärin ja määrätäänkö ihan vääriä lääkityksiä.
    Mutta muuten mielestäni yritysten niinkuin yhteisöjenkin kuuluu palkata aina ensin kantasuomalainen ja sitten vasta vieraaseen maahan tunkeutunut mamu.

    Äänestä

  • en ymmärrä jeesustelua mitä Urpilaisen "maassa maan tavalla" on herättänyt. Haloo. Tämä suvaitsevaisuusfasismi menee jo yli ymmärryksen. Mitä "rasismia" siinä on, että vaatii että Suomessa on elettävä maan kulttuurin ja tapojen sekä lain mukaan???????
    Kolmikymppiset SUVAITSEVAISET nuoret poliitikot tuhoavat tämän maan. On kivaa, että kaduilla on "väriä" kun kerran Pariisissa ja Lontoossakin on. Haloo. Jos tulee töihin Suomeen, se on hyvä, mutta se, että kaikki tervetulleita tänne maleksimaan on epäisänmaallista ajattelua. Kuuleeko Arhinmäki ja Sinnemäki?!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kahdeksi vuodeksi kirjoitti:

Ylen uutiset (viittomakieliset) ti, klo 17.00 kertoi hätkähdyttävän uutisen: Vantaalla ei ole enää varaa ottaa uusia mamuja kahteen vuoteen. Kun ajatellaan miten mamut on nostelleet harkinnanvaraisia lisiä mm. aina uusiin huonekaluihin (koska henget seuraa mukana) uutta osoitetta kohti, läppäreihin, kännyköihin, mekan matkoihin, autokouluihin moninen inssiajoine, kustannuksia, jotka me suomalaiset veronmaksajat joudumme maksamaan itse, tähän on tultu.
Seuraavaksi joku muukin kaupunki tai kunta joutuu myöntämään rajallisuutensa. Kuka seuraavaksi ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu